Blogi vaalien jälkeen.

VIIKKO 12/ 19.3.-25.3.

Vaalit ovat sitten ohi. Tulokset vahvistettiin keskiviikkona, mutta jo sitä edeltävä alkuviikko on ollut sellaista melskettä, että olen alkanut vähitellen uskoa, että satakuntalaiset todella äänestivät minut Satakunnan sosialidemokraattien parhaimmalla äänimäärällä sekä maakunnan parhaimmalla vertailuluvulla eduskuntaan. Mahtava äänimääräni innostaa -- tunne on tosi hieno.

Uudessa työssäni pääsen vaikuttamaan lainsäädäntöön sekä toimimaan satakuntalaisten ja suomalaisten edunvalvojana. Voin antaa oman osani Suomen ja suomalaisten puolesta. Huh -- olipa juhlavasti sanottu, mutta niin se vaan on. Toivon olevani äänestäjieni luottamuksen arvoinen.

Olen saanut tällä viikolla satoja onnitteluja sähköposti- ja tekstiviestein. Vaalisunnuntaina viestejä oli jo klo 21 mennessä yli 300. Vanha reppana puhelin meni ihan sekaisin ja kieltäytyi yhteistyöstä. Laitoimme sim-korttini yhden tukiryhmäläiseni kännykkään, mutta en millään ehtinyt lukea kaikkia viestejä, saati uusia joita tuli koko ajan. Lopulta kävi niin hullusti, että en koskaan saanut kaikkia viestejä tukiryhmäläiseni puhelimesta takaisin monimutkaisista teknisistä rajoituksista johtuen. Harmi, olisi ollut kiva olla varma, että kaikki ihanat ihmiset muistivat minua tekstiviestein. (Siten jos siis et saanut vastausta tekstiviestiisi vaalien jälkeen, en saanut ole sitä viestiä koskaan käsiini. Olen pahoillani!)

Näin jälkikäteen olo on kuin maratonin viimeisen suoran puristuksen jälkeen. Hieno tunne oli päästä maaliin jo siksikin, että urakka oli ohi. Olen erityisen iloinen siitä, että kampanjassani saatiin niin hieno henki ja minulla oli niin hyviä ihmisiä tukemassa ja sparraamassa! Tukiryhmäni teki loistavaa työtä ja uskoi minuun joka hetki.

Kiitos teille kaikille, jotka tuitte minua!
Kiitos myös teille, jotka teitte tukiryhmässäni tunteja vaalityötä minuun uskoen!

Nyt pitää hoitaa tuhat ja yksi käytännön asiaa. Ensimmäiset kokoukset ovat jo torstaina, ensi viikolla sitten aloitetaan virallisesti. Tuntuu että olen edelleen pyörällä päästäni, niin hienolta tämä tuntuu. Kiitos kerran vielä kaikille! Käärin nyt hihani -- täältä tullaan!

VIIKKO 13/ 26.3.-1.4.

Valtakirjan vieminen maanantaina ja muut työn aloittamiseen liittyvät käytännön asiat tuntuivat todistavan asian: nämä seuraavat neljä vuotta aherran eduskunnassa.

Etukäteen kaikkia kansanedustajia muistutettiin, että valtiopäivien avajaisiin ei sitten tulla kuin muistissa. Tuoreessa muistissa oli keskiviikkoaamuna. Kävinpä juhlan kunniaksi vielä sipaisemassa huulipunatkin huulille. Naistenhuoneessa selvisi, että eräs naiskansanedustaja omien sanojensa mukaan”käyttää aina valtiopäivien avajaisissa Versacen kävelypukua”. Ei auttanut kuin kohauttaa olkapäitä ensinnäkin siksi, että itselläni ei ollut kokemusta vielä yhdistäkään valtiopäivistä, puhumattakaan halusta sijoittaa mihinkään Versacen kävelypukuihin. Muuten, ei se kävelypuku nyt niin ihmeellinen ollut. Mutta tulipahan selväksi, että eduskunnan naisten maailmaan näyttää kuuluvan aika paljon kaikenlaista hienostelua.

Itse valtiopäivien avajaiset olivat hienot. Tuntui juhlalliselta osallistua tilaisuuteen.

Myöhemmin tsekkasin työhuoneeni. Se sijaitsee eduskunnan B-siivessä. Kuulin eduskunnan yhdeltä vahtimestarilta, että alun perin kansanedustajat jakoivat työhuoneet maakunnittain. Kun vuonna 1978 rakennettiin oikeistolle A-siipi eduskunnan eteläpuoleiseksi siiveksi ja B-siipi vasemmistolle eduskunnan pohjoispuoliseksi siiveksi, saivat edustajat ikiomat työhuoneet. A-siivestä on lyhyempi matka täysistuntosalin oikeiston paikoille ja päinvastoin. On mukava, että omat eduskuntaryhmäläiset ovat lähellä omaa työhuonetta. Aivan vieressäni ovatkin Heli Paasion, Antti Kalliomäen ja Tuula Väätäisen huoneet.

Oma huoneeni on B-siiven ensimmäisessä kerroksessa. "Maisemani" on siiven sisäpihalle. Täällä tulen viihtymään! Laitoin jo tukijoiltani saamani kortit ja muistoesineet esille. Vaaliveturiltani saamani Tiffany-lasista käsityönä tehty linnunpöntön mallinen taideteos koristaa ikkunaa. Kaapin päällä istuu Onni-nalle, jonka Meri-Porin lukion opiskelijat antoivat seuraksi ja työtoveriksi. Työtoverini ostama Marimekko-lasi toimii kynäpurkkina ja onnittelukortit ovat iloisessa rivissä ikkunalla.

VIIKKO 14/ 2.4.-8.4.

Valiokuntapaikat varmistuivat viime viikolla. Työskentelen lakivaliokunnassa, suuressa valiokunnassa sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa. Kaikki valiokuntapaikat ovat tärkeitä, mutta erityisen mielissäni olen suuren valiokunnan paikasta. Suuressa valiokunnassa käydään läpi etenkin kaikki Euroopan unionin asiat, ja siitä saan uuden näköalapaikan kansainvälisiin kysymyksiin. Lakivaliokuntaa pidän taas henkilökohtaisena sivistysvaliokuntana itselleni: opin aitiopaikalta neljässä vuodessa, miten lakia säädetään eduskunnassa. Kaikki keskeiset lait käydään läpi jo valiokuntavaiheessa pilkun tarkkuudella juuri lakivaliokunnassa. Jatkossa opin nyansseistakin kaiken, joten se on hienoa. Olen myös iloinen siitä, että saan vaikuttaa työelämävaliokunnassa porvarihallituksen tuomiin esityksiin työllisyydenhoidosta ja työttömyysturvasta. Olo on nöyrä ja kiitollinen kun sain näin tärkeitä paikkoja, vaikka olen uusi ryhmässä ja talossa.

Olen myös ajatellut että osallistuisin joihinkin eduskunnan ystävyysryhmistä. Ystävyysryhmät eivät ole vielä kokoontuneet, mutta aion olla kuulolla. Eduskunnan epävirallinen työ kerhoineen on saanut jonkin verran julkisuutta ja sitä on pidetty vähän ajanhukkanakin, mutta ainakin ystävyysryhmät ovat varmaan helppo ja hyvä väylä olla yhteydessä tietyn maan asioista kiinnostuneiden kanssa. Muuten en ole tutustunut eduskunnan kerhotoimintaan, mutta ainakin kielikurssitarjonnan aion myös katsastaa, kunhan saan perehdyttyä tärkeimpään eli eduskunnan työtapaan ja rutiineihin. Muille kerhoille ei liene nyt aikaa. Tosin niissäkin varmaan pystyisi verkostoitumaan erityisesti muiden puolueiden edustajien kanssa. No, katsotaan.

VIIKKO 15/ 9.4.-15.4.

Tiistain istunnossa keskusteltiin perustuslakivaliokuntaan lähetettävästä esityksestä, jonka mukaan perustettaisiin uusi tarkastusvaliokunta. Sille kuuluisivat valtiontilintarkastajille ja valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja tarkastusjaostolle kuuluneet tarkastustehtävät. Keskustelussa tuotiin mm. esiin, että tarkastusvaliokunnan perustaminen voisi edesauttaa sitä, että eduskunnassa arvioidaan säännöllisesti yhteiskuntapolitiikan tavoitteiden saavuttamista sekä mm. resurssien kohdentamisen ja käytön tuloksellisuutta ja hallinnon tuloksellisuutta. Taustalla on tulosohjauksen terävöittäminen myös eduskunnassa. On selvää, ettei läpi valtionhallinnon puhuttanut taloudellinen tulosohjaus puhtaasti sovellettuna sovi esimerkiksi terveyspalveluihin, sillä hyvää hoitoa, kuuntelua ja palvelua on vaikea mitata rahalla (ainakin ellei oteta mukaan pitkän aikavälin tarkastelua, jolloin voitaisiin ehkä arvioida aikaisen hoidon vaikutusta ennaltaehkäisevänä, myöhempiä kalliimpia hoitoja säästävänä palveluna).

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan perustamista perusteltiin siis mm. siten, että hallintopuoli tulisi tekemään tarkempaa tiliä tekemisistään. Ellei lasketa välillä julkisuuteen päätyneitä arvioita eduskunnan rahankäytöstä, en kuitenkaan ole tietoinen että eduskunnan hallinto-osastolla olisi ongelmia. Toisaalta tuntuu siltä, että tulosohjaus ja hallinnon tehostaminen on niin nykypäivää, että varmaan eduskunnan tarkastusvaliokunnan perustaminen sopii hyvin ajan henkeen.

Olenkin pohtinut tätä ajan kiirettä ja tehostamistarpeita joka puolella. Suomi voi taloudellisesti paksusti ja kuitenkin irtisanotaan, pätkätyöllisestään ja mitataan hyvinvointikustannuksia viivoittimella. Siltä ainakin tuntuu kun palvelujen laadunvalvonta näyttää usein olevan pelkästään taloudellista.

Nyt vaalitulostakin on perusteltu "ajan hengellä" ja yleisellä oikeistolaistumisella. Joudun kyllä olemaan eri mieltä ainakin siinä, voiko taloudellisten mittarien tunkeminen hyvinvointisektorille mitenkään parantaa laatua. En usko että vasemmistolaisen ideologian pohjalta rakennettu hyvinvointivaltion tarve on mihinkään kaventunut, vaikka kansainvälisetkin uutiset kertovat oikeistosuuntauksista. Mielestäni meidän pitää rohkeammin myös kansainvälisillä areenoilla puolustaa yhteiskuntaa, jossa julkinen valta on palvelujen takeena. Siitä ei saa tinkiä: Piste.

VIIKKO 16/ 16.4.-22.4.

Uusi hallitus on nimitetty. Valintoja on pohdittu pitkin ja poikin, ja olihan ministerien lista joiltain osin yllättäväkin. Jos tämä oli parasta mitä hallituspuolueet voivat tarjota, olkoon niin. Joukossa on niitä kykypuolueenkin edustajia ja takinkääntäjäksikin väitetty, joten mielenkiintoiseksi menee.

Porvarihallitus pääsee sitten aloittamaan työnsä yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Vaikka korot ovat korkealla ja nousukautta on jatkunut pitkään, toivoa kai sopii, ettei tämän porvarihallituksen aikana päädytä minkäänlaiseen lamaan - saati sellaiseen kuin viimeksi. Vuoden 1995 vaalivoitto lämmitti, mutta korjailtavaa porvarihallituksen tekemistä vahingoista riitti pitkäksi aikaa.

Yhä työllisyyskysymys on niiden kaikkein tärkeimpien asioiden joukossa. Siksi oli inhottavaa seurata vaalien keskustelua tempputyöllistämisestä, kun hallitusviilauksista päätelleen porvareilla ei tunnu olevan kuin juuri temppuja itselläänkään: muutellaan ministerien vastuualueita, parjataan työllistämiskursseja jne. Ja kun hallitusohjelmassa hallitus aikoo luoda vain 80 000 uutta työpaikkaa, ja senkin vain suotuisissa taloudellisissa olosuhteissa. Tässä sitä on malliesimerkki uhosta luopumisesta. Mutta niin se on, kun nostetaan arvot puheisiin, niin onhan siitä pitkä matka konkreettisiin päätöksiin siitä, mitä voidaan käytännössä tehdä. Oli aikamoinen pettymys, että tuon parempaan eivät porvarit usko pystyvänsä, vaikka ovat juhlapuheissaan itsekin korostaneet työllisyyden merkitystä.

Saapa nähdä, miten hallitus suhtautuu lisätalousarvion yhteydessä työllistämismäärärahojen lisäämiseen. Jo nyt on ilmoitettu, että työllisyysmäärärahoja vähennetään merkittävästi. Mitäkö se tarkoittaa käytännössä? Mitä työttömille ihmisille siis tapahtuu, jos edes keinovalikoimasta viimeisenä käytössä olevaa työllistämistä ei voida enää käyttää? Ihminen ei pääse takaisin ansiosidonnaiselle, eikä pääse parantamaan perusturvaansakaan. Kunnille taas kysymys on kovasta jutusta jo siksikin, että uusien lakien mukaan kunnat maksavat puolet omien kuntalaisten työttömyydenaikaisista kuluista jatkossa, jos työttömät eivät ole aktiivitoimenpiteiden piirissä. Nyt useista aktiivitoimenpiteistä ollaan luopumassa osana porvarillista ideologiaa!

VIIKKO 17/ 23.4.-29.4.

Tämä viikko on ollut yhtä hässäkkää. Laitan sen tähän erillisenä lauseena: se kuvailee kokonaisvaltaisesti tätä viikkoa.

Olen Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan jäsen ja olimme koko alkuviikon Kööpenhaminassa osallistumassa ensimmäiseen kokoukseen. Olen ympäristövaliokunnan jäsen siellä. Mielenkiintoista. Teimme esityksiä liittyen valaanpyynnin rajoittamiseen, Itämeren suojeluun ja vesistöjen rehevöitymisen torjuntaan sekä keskustelimme yhden asian yhteydessä laajasti ydinvoimasta energiavaihtoehtona. Yllätykseksemme kävi niin, että SAS oli lakossa ja kaikki lennot peruutettu. Jouduimme jäämään Kööpenhaminaan aikataulusta poiketen. Oli aika kurjaa päätyä aamulla eduskuntatalon portaille matkalaukkuineni ja ryppyisine vaatteineni 10 min. ennen istunnon alkua. Mieli oli aika ylevä (!) pitämään hallitusohjelmasta puhetta ensimmäistä kertaa puhujapöntössä. No, pidettyä tuli ja kehujakin tuli -- eikä vain omilta, vaan kahdelta hallituspuolueen jäseneltä.

Ensimmäisen puheeni eduskunnan täysistunnossa käsitteli mm. pientuloisten tukia, eläkevähennykset ja yliopistokeskusten aseman. Ensimmäinen puhe tuntui tietysti hienolta ja jäi kyllä mieleeni. Tuli kiva tunne siitä, että nyt olen päässyt työssäni vauhtiin. Puhe on muuten kotisivujeni ”eduskuntatyö” alla.

Muuten salissa tietysti keskusteltiin laajemmaltikin hallitusohjelmasta ja sen epäkohdista. Me vasemmistossa pidämme kyllä huolen siitä, että hallitusta tullaan muistuttamaan petetyistä lupauksista. Tuntuu että oppositiopolitiikassa on vielä terävöittämistä, mutta monia hallituksen ajamia epäkohtia saatiin kuitenkin nostettua keskusteluun.

Istunto loppui muuten vasta iltauutisten aikaan, joten kyllä oli ihana tunne ryömiä suihkun jälkeen nukkumaan. Olin jo herännyt klo 4 Kööpenhaminassa samana aamuna.

Loppuviikko jatkui yhtä kiireisenä. Salissa pidettiin myöhään iltaan asti vielä puheita ja valiokunnat pyörivät päivisin. En ehtinyt koko loppuviikon aikana ennen perjantaita kotiin Poriin.

Ensimmäinen kuukausi lähestyy loppuaan ja eduskuntatalo tuntuu jo aika tutulta. Huoneeni B-siivessä on kätevässä paikassa yläkertaan vievien rappusten vieressä. Eduskunnan henkilökunta on myös todella avuliasta ja asettuminen on käynyt todella nopeasti. Pikkuparlamentin puolella käyn harvemmin, oikeastaan yleensä vain suuren valiokunnan kokouksissa.


VIIKKO 18/ 30.4.-6.5.

Työväen juhla vappu sujui vappupuheiden merkeissä. Toukokuun sää suosi, ja oli hienoa tavata tuttuja. Vapun vietto on aina hyvä aika muistella työväen voitettuja taisteluja, vaikka monelta osin tehtävät ovat pahasti kesken. Ylityöt, pätkätyöt ja irtisanomiset ovat arkipäivää. Etenkin pienten lasten vanhemmat tekevät paljon ylitöitä. Se on aikamoinen huolenaihe, vaikka ymmärrettäväähän se on, että pienten lasten vanhemmat ovat yleensä sellaisessa vaiheessa elämässään, jossa maksetaan asunto- ja opintolainaa. Kuitenkin kolmekymppisten ja sitä nuorempien osuus ylivelkaantuneista on noin kolmasosan luokkaa. Kun vielä korot ovat korkealla, on moni sellaisessa väliinputoajan asemassa, että tarvitaan vastaantuloa, eikä pelkkiä puheita.

Kiukaisissa teimme työväenjärjestöjen yhteisen kunniakäynnin hautausmaalla. Ennen kukkien laskua pidin vappupuheen, jossa käsittelin monia asioita.

Vaikka vuoden 1918 tapahtumista on tullut kuluneeksi jo kauan, sillä kansalaissodalla on vieläkin omat heijastusvaikutuksensa nykyiseen yhteiskunnalliseen ilmapiiriin vähintäänkin siinä, että perinteinen oikeisto-vasemmisto jakolinja on edelleen vahvana olemassa. Sitä todistaa minusta juuri aloittaneen Matti Vanhasen hallitusohjelma, jossa mennään isoin askelin kohti luokkayhteiskuntaa. Hallitus on ottanut arvovalinnallaan suuren harppauksen kohti kovempaa vastakkainasettelua: niille, joilla jo ennestään menee hyvin, on ohjelmassa porkkanoita – muille jäävät tähteet kerättäväksi.

Nostin vappupuheessani esiin hallitusohjelmassa olevat perusturvaa parantavat kirjaukset, joita myös me vasemmistolaiset olemme ajaneet. Juuri muusta hallituksen tulevat hyvinvointilinjaukset eivät voi saada konkreettista kiitosta. Maan hallitus on viemässä suomalaisia 2010-luvulle kannustaen ja "muka" välittäen, vaikka opintotuki ja lapsilisät jäivät sitomatta indeksiin ja lapsilisät korottamatta jo ensimmäisestä lapsesta. Ei myöskään ihme, että eläkkeiden verotuksen oikaisu ja kansaneläkkeen korottaminen tehdään vasta hallituskauden lopulla, sillä hallitusohjelman budjetissa näyttää olevan varattuna molempiin vain vuoden varat.

Porvarihallituksen ohjelmassa on tavoitteena myös kattavat ja vaikuttavat sosiaali- ja terveyspalvelut, vaikka rivien välistä tai taustalta ei siinnä konkreettiset euromäärät. Porvarihallitukselta ole vieläkään tullut vastausta, millä laskuopilla nykyiset peruspalvelut turvataan aiotulla 250 miljoonalla, kun nykyisen kuntien palvelurakenteen palvelutasolla hallituksen pitäisi pistää likoon arviolta jopa 700 miljoonan euroa.

Porvarihallituksella ei tule olemaan selkeää työllisyysohjelmaa ja inhimillistä työvoimapolitiikkaa. 100000 uuden työpaikan sijasta puhutaan jo 80000 työpaikan minimistä. Pätkä-, määrä-, osa-aika tai vuokratyötä tekeville ei ole tulossa lakisääteistä turvaa. Pelättävissä onkin, että hallituksen leirissä työllisyyttä
hoidetaan porkkanarahojen sijasta keppipolitiikalla.

Kannustin puheessani antamaan täyden tuen hallitukselle reiluihin palkankorotuksiin kannustamisessa kuntien naisvaltaisten palkkojen korottamiseksi. Porvarihallituksen ministerit eivät kuitenkaan osaa tai halua suurista vaalilupauksistaan huolimatta vastata, mitä puhe ns. tasa-arvotuposta todella tarkoittaa ja mistä rahat siihen otetaan. Työnantajien EK ja pääministeri Vanhanen pitävät jo selvänä, että tupoa ei synny. Palkansaajajärjestöt haluaisivat vielä selvittää tupon mahdollisuuksia. Hallituksella on nyt vastuunkannon aika, ei käsienpesun aika.

Muuten uusi Suomen hallitus lupaa kaikkein parhaiten toimeentuleville 1,8 miljardin euron verojen nettokevennykset eri muodoissa. Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään, vaikka me elämme tällä hetkellä vauraammassa Suomessa kuin koskaan.

Meitä vasemmistolaisia tarvitaan tässä yhteiskunnassa ja maailmassa tänään ehkä enemmän kuin moniin vuosikymmeniin. Oli uhkeaa osallistua Porin vasemmistopuolueiden yhteiselle marssille Liisanpuistosta torille. Väkijoukon määrä ja voima osoitti, että kyllä meitä vasemmistolaisia on ja meitä myös tarvitaan yhteiskunnassa.


VIIKKO 19/ 7.5.-13.5.

Uutisissa kerrottiin että Korsnäsiin rakennetaan tulivoimalaa, joka valmistuessaan kattaa kaksi prosenttia koko maan sähköntarpeesta. Viime ydinvoimapäätöksessä sovittiin vaihtoehtoisten energiamuotojen tukemisesta, ja tässä oli yksi minut iloiseksi tekevä uutinen. Kansainvälisestihän esimerkiksi ydinvoiman lisärakentamisesta ei oikein uutisia kuulu, vaan muuallakin kehitetään näitä vaihtoehtoisia energiamuotoja.

Toukokuun toinen viikko on jälleen kiirettä täynnä. Aika tuntuu kulkevan kuin siivillä. Avustajakseni on eduskuntaan nyt tullut Inari Juntumaa, jonka tunnenkin entuudestaan demarien opiskelijapuolelta. Inari on myös aiemmin toiminut avustajana eduskunnassa, joten olin iloinen voidessani palkata talon tavat jo tuntevan avustajan ja itselleni tutun ja luottavan ihmisen. Aloittavalla kansanedustajalla on niin paljon opittavaa ja tehtävää, että tähän asti kaikki aika tuntuu vain haihtuneen johonkin kaiken juoksemisen keskellä. On hienoa, että nyt Inari tuli mukaan kuvioihin.

VIIKKO 20/ 14.5.-20.5.

Keskiviikkona oli kohtalainen lista asioita käsiteltävänä täysistunnossa, mutta erityisesti maahanmuuttajien kielikoetta koskeva aloite herätti mielestäni hyvää keskustelua. Maahanmuuttopolitiikassa pitäisi löytää sellainen kultainen keskitie. Minulle se merkitsee sitä, että Suomella on rajoituksia maahanmuuttopolitiikkaan, mutta silti me otamme vastaan maahanmuuttajia. Tulevaisuudessa maahanmuuttajillekin on tarvetta, mutta tuskin me olemme kovin suosittuja jatkossakaan. Ainakaan rajoja ei voi panna kiinni.

Eduskunnassa käsitellyssä aloitteessa siis esitettiin, että Suomen kansalaisuuden saamiseksi kielitaidoksi riittää tyydyttävä suomen kielen taito, eli poistettaisiin tarkentava määre (mittariston numero kolme), joka viitta korkeampaan taitoon kuin tyydyttävään. Aloitteen laatijan mukaan kyseessä oli alun perin virhe, eli kun neljä vuotta sitten kansalaisuuslakia uudistettiin, niin tarkoituksena ei ollut kiristää kielitaitovaatimuksia tyydyttävästä.

Aloite herätti minussa vanhoja muistoja, sillä olen ollut Porin aikuiskoulutuskeskuksessa suomen kielen opettajana maahanmuuttajille vuosia sitten. Jo silloin oli ongelma kansalaisuuden hakeminen ja kielitasovaatimus. Useimmat opiskelijat olivat maailmalta kotoisin olevia ulkomaalaisia, joilla oli suomalainen puoliso ja yhteisiä lapsia tai sitten he olivat inkerinsuomalaisia.

Kansalaisuuden saamisen hitauteen sisäasianministeriössä jo toki yritettiinkin viime eduskuntakaudella puuttua. Sen lisäksi, että kansalaisuuden hakeminen on hidasta ja edellyttää olemista Suomessa vuosia, korkea kielitaitovaatimus taas asettaa omia esteitään.

Tietysti on tärkeää taata suomen kielen opetuksen taso ja saatavuus, mutta itse olen myös sitä mieltä, että tyydyttävä kielen taso riittää Suomessa oleville ulkomaalaisille varsinkin siinä vaiheessa, kun kansalaisuutta haetaan. Tason kolme kielitaito alkaa olla jo niin hyvää kuin lukionsa päättävillä on pitkien kielten taito viimeisenä vuotena.

Toisaalta suomen taidon vaatimusta ei minusta kannata tyydyttävästä lieventääkään, sillä kieli on kotoutumista edistävänä tekijänä todella tärkeä. Suomen kieli on kuitenkin suomi, joten tärkeintä on taata mahdollisuus sen opiskeluun. Myös siihen, että kursseja halukkaille on todella saatavissa.

VIIKKO 21/ 21.5.-27.5.

Keskiviikkona oli eduskunnan satavuotisjuhlallisuuksiin kuuluva juhlaistunto. Ryhmät puhuivat monin osin naisten asemasta eduskunnassa mutta myös naisten asemaan edelleen liittyvistä ongelmista. Eduskunnan henkilökunnalla oli pikkuparlamentin auditoriossa omat "valvojaiset". Istunnon jälkeen oli meillä kansanedustajilla tilaisuus, johon osallistuivat mm. lehterillä olleita aiempia kansanedustajia. Oli hienoa jutella myös aiempien edustajatoverien kanssa. Monelta osin edustajantyö on vuosikymmenten varrella muuttunut, mutta perusasia on yhä säilynyt. Juhlapäivänä tuntui todella historian siipien havinaa, ja tunsin olevani osa suurta jatkumoa. Tapasin eduskunnan käytävillä monia veteraanipolitiikkoja menneistä vuosilta, Timo Roosin kanssa turisimme pitkäänkin mm. kolumnien kirjoittamisesta. Timo on myös kirjoittajia.

Nykypäivänä työelämän ja perhe-elämän yhdistämiseen liittyvät ongelmat eivät ole vain naisten ongelmia. On muistettava myös isien osuus. Olenkin aika ihmeissäni, että hallitus on suurista puheistaan huolimatta mm. siirtänyt isyysvapaan pidennyksen – minimiäitiyspäivärahan korotuksen ohella - alkavaksi vasta myöhemmin. Julkisuudessakin on keskustelu mahdollisuudesta hyvittää osa hoitovapaasta isille. Suurin ongelma isien osuudessa taitaa kuitenkin liittyä asenteisiin, joiden muuttamiseksi nimenomaan tarvittaisiin lainsäätäjän toimia. Työnantajien osuus vanhempainvapaan kustannuksista ei voi olla vaikuttamatta myös isien vaikeuteen jäädä kotiin lasta hoitamaan.

VIIKKO 22/ 28.5.-3.6.

Eduskunnassa käsitellään tulevan neljän vuoden talousraamia. Eduskunnassa kävin puhumassa tiistain kehysraamikeskustelussa mm. kuntien rahoituksesta, sillä kuntien velvoitteita ei voida hoitaa ilman lisärahoitusta. Kuntaliiton arvion mukaan rahoitusta tarvittaisiin 500 miljoonaa euroa. Hallituksen avokätisyys ennen vaaleja ei tosiaankaan näy budjetissa. Etenkin tapetilla ollut päivähoitomaksujen nollaluokan poisto herätti keskustelua. Internetissä kerättiin asiaa vastustavaa adressia, johon laitoin nimeni heti, kun siitä kuulin. Torstaina eduskunnan edessä oli myös mielenosoitus aiheesta.

Olen tosi harmissani, että porvarihallitus heti haluaa näyttää todelliset arvonsa näin tärkeässä asiassa. Vaikka mikä olisikaan parempi ajankohta kuin heti kuherruskuukauden aikaan? Täällä eduskunnassa hallitus ei ole oikein saanut kuherruskuukauttaan viettää, mutta tätä linjaa jatkamalla hallitus ehtii vielä ennen seuraavia vaaleja saada uudistuksensa ja juuri vaalien alla alentaa veroja, jotta saisivat varmistettua jatkonsa ensi kaudella.

Onneksi ihmisten muisti ei ole niin lyhyt. Uskon, että nämä hallituksen puheet ja teot muistetaan. Siitä tulen ainakin omalta osaltani pitämään huolen. Päivähoitoasiasta kirjoitin perjantaiseen Uuteen Aikaan kolumninkin, ja palautteesta päätelleen sen olivat monet lukeneetkin. Olin aika suutuksissani kun sitä kirjoitin, ja syystä!

VIIKKO 23/ 4.6.-10.6.

Alkuviikolla olin Brysselissä. Eduskunta on järjestänyt näitä uusien edustajien koulutustilaisuuksia. Tapasimme myös europarlamentaarikkojamme. Keskustelu oli mielenkiintoista ja käsittelimme mm. tulevaisuus- ja ympäristöasioita. Esille nousi mm. se, että Yhdysvaltojen asenne Kioton sopimukseen ei yksin ole syy suuriin päästöihin, vaan Yhdysvaltojen päästömäärähän vastaa jotakuinkin Euroopan tasoa. Esimerkiksi Kiinan ja Intian päästöt ovat myös varsin suuri ongelma. Samalla meidän pitää täällä Suomessakin muistaa edelliseen ydinvoimapakettiin sidottujen vaihtoehtoisten energiamuotojen kehittäminen ja käyttöönoton tukeminen. Lounaalla MEP Riitta Myller kertoi päässeensä mukaan EU:n väliaikaisesti asetettuun asiantuntijatyöryhmään ilmastonmuutoksesta. Työryhmän tavoitteista ja Riitan työstä riitti turistavaa. Tapasin myös Lehtisen Lassea, joka on tukenut minua jo viime eduskuntavaalien aikaan omalla nimellään.

Vähän harmitti kahden päivän eduskuntatyön jääminen väliin. Brysselin ohjelma uusille kansanedustajille oli aika olematon, jos ajattelee sitä, kuinka paljon rahaa tuollaiseen kulutetaan. Minäkin aktiivisena uutena eduskunnan jäsenenä ajattelin, että pois ei varmaan kehtaa olla, mukaan on mentävä. Tosiasiassa kuitenkin ohjelma oli laadittu niin, että ihmisten ei tarvinnut tietää mitään EU:sta osallistuakseen. Aikamoista vähättelyä, useimmat kansanedustajat (minäkin) olemme juosseet Brysselissä lobbaamassa mitä erilaisempia asioista sekä maakuntahallitusten että järjestöjenkin asioilla. Oli aika nöyryyttävää käydä tutustumassa EU:n komission toimintaan, kun komissaari Olli Rehnin kabinettipäällikölle oli varattu vain tunti -- komission rakennukseen toinen tunti. Olisin mielihyvin käyttänyt rakennukseen tutustumisen ajan johonkin muuhun, sillä me todella tutustuimme ”rakenteisiin”: kuinka monta autoa komissiolla on, mistä materiaaleista talo on tehty, miten ilmastointi toimii, mistä kynät ostetaan ja miten valvontakeskus toimii.

Torstaina ehdin sentään jo istuntoon. Muuten ryhmäkokouksessa oli EU:n perustuslaillisesta sopimuksesta puhumassa ulkoministerin valtiosihteeri Teija Tiilikainen. Kysyin kokouksessa mm. hänen näkemystään ihmisoikeusasiakirjan pääsystä sopimukseen, vai uskooko hän, että se jäisi kokonaan pois tai pelkän viittauksen varaan. Olen maininnut asiasta myös suuressa valiokunnassa, jossa asiasta syntyikin hyvää keskustelua. Torstaina kuitenkin uusi asia oli se, että komission puheenjohtaja Barroso varoitteli jo alkuviikon kansainvälisessä lehdistössä, että perustuslaillisen sopimuksen kompromissi voi olla sekin, että päädytään opt-out --mahdollisuuteen joidenkin maiden osalta. Olisi aika surullisista, jos esim. brittien annettaisiin olla liittymättä joiltakin osin uuteen ”muutos”- tai ”perussopimukseen”.

Istunnon jälkeen olikin demarien ryhmähuoneen läksiäiset. Syksyllä huoneessa pitää kokouksiaan sitten Kokoomus. Paikalla oli jonkin verran lehdistöäkin. Juhlien jälkeen menin fysioterapiaan hoitamaan vieläkin oireilevaa jalkaani. Myöhäisyön juhlista jäivät siis väliin, tosin en olisi puolikuntoisella jalalla saanut tanssittua kuitenkaan. Ryhmähuoneemme lehtihuone remontoidaan erilliseksi tilaksi, ja se jää kolmen suuren puolueen yhteiskäyttöön. Meidän uusi varsinainen ryhmähuone jää nyt kerroksen eteläpäätyyn. Juhlatunnelma tuntui hieman haikealta, vaikka ihan mukavaltakin epäviralliselta kauden päätösjuhlalta.

VIIKKO 25/ 18.6.-24.6.

Olen aloittanut puheenjohtajana Suomen toimikunnassa Euroopan turvallisuuden edistämiseksi (STETE). Tiistaina johdin ensimmäisen kerran kokousta siinä ominaisuudessa. Kokous pidettiin täällä eduskunnassa. STETE tuntuu hyvältä ja asiantuntevalta foorumilta turvallisuuskeskustelulle. STETE:llä on uskomattoman pitkä historia työtä turvallisuuden edistämiseksi ja mukana on ollut suuri kirjo pitkäaikaisia tunnettuja politiikkoja ja valtiomiehiä. STETE:n puheenjohtajana on aikoinaan ollut myös nykyinen presidentti Halonen. Olen iloinen, että minut valittiin puheenjohtajaksi, nyt täytyy tehdä kovasti töitä ollakseni luottamukseni arvoinen.

Tällä juhannuksen alusviikolla meillä on täysistunto poikkeuksellisesti maanantainakin. Sinänsä harmi, sillä maanantaina olisi ollut maakuntahallitus ja vielä valtuustoryhmän kokous tulevasta budjettiraamista. Maanantain eduskuntaistunnossa aiheena olivat kuitenkin neljän vuoden valtion talouskehykset, joten eduskunnassa oli oltava.

Alkuviikon keskusteluun nousivat taas hallituksen kehyslinjaukset, jotka herättivät mm. verotuksen osalta kritiikkiä. Lisäksi keskustelua nousi siitä, että kulttuuriministeri kävi jo puolustamaan hiljan perintöveron poistoa kolumnissaan.

Tiistaina porilaisen Pormestarinluodon asukasyhdistyksen delegaatio tuli tapaamaan meitä kansanedustajia. Paikalla oli edustajat kaikista puolueista. Pormestarinluodolla on tukitoimin työllistetty noin 700 pitkäaikaistyötöntä vajaan kymmenen vuoden aikana. Heidän ja meidän huolenamme on, että Porin työvoimatoimisto ei ole kesäkuun viidennen päivän jälkeen myöntämässä lisärahoja, sillä lisätalousarviossa ei ole hankkeille varattu rahoitusta aiemmista vuosista poiketen.

Huolemme on yhteinen. Sain tietää pormestarinluotolaisiakin vaivaavasta asiasta jo aikaisemmin, kun Tarja Filatov oli saanut pari viikkoa sitten tietää, että työllistämisrahat ovat loppumassa Porin työvoimatoimistosta. Lupasin hoitaa ja tutkia asiaa. Sen tuloksena tein kirjallisen kysymyksen vihreälle työministerille, millaisiin toimenpiteisiin hän aikoo ryhtyä työllistämismäärärahojen saamiseksi lisäbudjettiin tai sisäisesti määrärahoja järjestellen. Lisäksi kysyin, miten tulevina vuosina työllisyysmäärärahat saadaan riittämään alueilla, kun hallitusohjelmassa aiotaan vähentää huomattavasti työllisyysmäärärahoja. Myös kaikki vasemmistolaiset edustajatoverini allekirjoittivat kirjallisen kysymykseni. Annoin sen myös tiedoksi pormestariluotolaisille. On hyvä, että puheiden sijaan on tarjolla myös konkreettisia tekoja!

Uskon, että työllistämisraha-asia vielä järjestyy, vaikkei lisätalousarvioon herunutkaan hallitukselta euroja. Muuten eräs hallituspuolueen edustaja arveli häneltä asiaa tivatessani, että yhteisellä tahdolla työllistämisrahoja vielä järjestyy. Yhteistä tahtoa asiassa nyt enemmän tai vähemmän on kaikilla satakuntalaisilla edustajilla. Jään odottamaan työministerin vastausta ja konkreettisia tekoja, sillä tukityöllistämisasia on tärkeä asia, varsinkin Satakunnassa.

Keskiviikkona kevään viimeisessä istunnossa kansanedustajilla oli muuten sormi herkkänä monestakin syystä äänestettäessä valtiontalouden kehyksistä seuraavalle neljävuotiskaudelle. Salissa pistettiin tiukassa äänestystahdissa piste isoille ja pienille tunteita kuohuttaneille asioille, joita on koko kevätkausi vatkattu edestakaisin.

VIIKKO 26/ 25.6.-1.7.


Eduskunta jäi istuntovapaalle juhannukselta. Oma istuntovapaani alkoi kuitenkin töillä: tiedossa oli monia tapaamisia ja kokouksia omassa maakunnassa ja Helsingissä sekä juhannuksen jälkeinen viikko Euroopan neuvoston kokouksessa Strasbourgissa. Minun oli määrä osallistua sinne ensimmäistä kertaa uutena Suomen valtuuskunnan jäsenenä.

Vaikka muut pääsivät vähän hengähtämään raskaan kevään ja alkukesän jälkeen, olin silti innostunut osallistumaan heti istuntovapaan aluksi Euroopan neuvoston kokoukseen. Oli kuitenkin suuri kunnia kuulua suomalaisten delegaatioon. Kun minut valittiin muutama viikko sitten Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan jäseneksi, asiaa perusteltiin siten, että olen Punaisen Ristin kansainvälisessä työssä osallistunut lukuisiin kansainvälisiin yhteistyöfoorumeihin ja ottanut kantaa hyvin samanlaisiin asioihin kuin Euroopan neuvostossa käsitellään. Lisäksi nyt kuulemma haettiin oppimaan uusia kasvoja, jotka voisivat ottaa osaa demarien ulkopoliittiseen keskusteluun jatkossa. Olin kovin mielissäni, sillä Euroopan neuvoston paikka on kovin tavoiteltu vaikuttamisfoorumi, jossa olenkin ainoa ensimmäisen kauden kansanedustaja. Arvostusta olen kuitenkin saanut delegaatiossa eniten sitä kautta, että olen opiskellut ihmisoikeusasioita yliopistossa ja tehnyt niiden teemojen sisällä myös jatkotutkimusta.

Euroopan neuvoston viikko oli muuten mahtava asioiltaan. Onhan neuvosto maanosan vanhin ja laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Neuvostossa on 47 jäsenmaata ja ministerikomitea päättää asioista neuvoston aloitteiden ja suositusten pohjalta. Vaikka kautta aikojen Euroopan neuvosto on ollut suomalaisille parlamentaarikoille tärkeä paikka vaikuttaa, silti globaalit kysymykset jäävät useimmiten ihmisten mielenkiinnon ulkopuolelle.

Tosiasia on, että kaikki globaalit kysymykset palautuvat myös Suomeen ja suomalaisiin nopeammin tai hitaammin, suoremmin tai epäsuoremmin. Meidän tulee kantaa vastuumme globaalista hyvinvoinnista myös epäitsekkäistä, yleisinhimillisistä syistä.

Euroopan neuvoston yleiskokouksessa pyrimme edistämään kuolemanrangaistuksen kieltämistä kaikkialla maailmassa. Viime vuonna 90 prosenttia kuolemanrangaistuksista tehtiin Iranissa, Irakissa, Pakistanissa, Sudanissa, USA:ssa ja Kiinassa. Tällä hetkellä Euroopan neuvoston jäsenmaista kuolemanrangaistus on käytössä ainoastaan Valko-Venäjällä. Lisäksi mm. Ranskassa, Italiassa, Latviassa, Puolassa ja Espanjassa kuolemanrangaistus on vielä voimassa erityisolosuhteissa, esim. sodan aikana.

Vaadimme Valko-Venäjää luopumaan tästä epähumaanista rangaistusmuodosta ja kaikkia Euroopan maita muuttamaan lainsäädäntöään siten, ettei kuolemanrangaistus ole käytössä missään olosuhteissa. Lisäksi kehotimme Euroopan neuvoston tarkkailijajäseniä, Japania ja USA:ta, tekemään kaikkensa kuolemanrangaistuksista luopumiseksi asiaa käsiteltäessä YK:n yleiskokouksessa.

Toinen tärkeä asia koski CIA:n salaisia pidätyskeskuksia ja vankikuljetuksia. Kuulimme kohutun raportin CIA:n väitetyistä vankiloista Euroopan neuvoston jäsenmaissa, joiden olemassaoloon Puolassa ja Romaniassa vuosina 2002-2005 on raportin mukaan riittävät todisteet. Raportin mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja YK:n kidutuksen vastaisen sopimuksen kriteerit kidutuksesta sekä epäinhimillisestä pidätettyjen kohtelusta täyttyvät. Romanian ja Puolan edustajat toki jättivät esitettyjen todisteiden kiistämisen lisäksi raporttiin eriävät mielipiteensä.

Ihmisoikeussaralla riittää valvottavaa, sillä terrorismin vastainen taistelu ei saa toimia keinona sallia laittomia ja ihmisoikeuksien vastaisia tekoja. Yhä useammin onkin niin, että paikallisista ja kansallisista kysymyksistä huolehtimiseksi tarvitaan myös globaalia näkökulmaa. Uutena kansanedustajana pidän itseäni onnekkaana, että olen saanut merkittäviä kansallisia tehtäviä, mutta myös arvokkaita ulkopoliittisia paalupaikkoja suuressa valiokunnassa ja Euroopan neuvostossa. Tätä muuten myös presidentti Halonen korosti evästäessään keltanokkaa Mäntyniemessä eduskuntaryhmämme vierailulla.

Huh. Nyt väsyttää! Euroopan neuvostosta lähes suoraan isän serkun, mutta minulle rakkaan Anna-Liisan hautajaisiin. Pidin häntä ihan omana tätinä, varsinkin opiskellessani Turussa olin kovasti hänen kanssaan tekemisissä. On tosi epäreilua, että ihminen pääsee juuri eläkkeelle ja jää sitten muutaman viikon päästä bussin alle yhtenä kauniina lauantaina Turussa. Ajattelin vielä mennessäni hautajaisiin, että pärjäisin lähes itkemättä. Kyllä ihminen on hölmö lukiessaan omia tunteitaan.

VIIKKO 27/ 2.-8.7.

Jo on keskustelua, kun Varsinais-Suomen lehdet kyselevät jo pitäisikö Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakuntien yhdistyä mahdollisen Rauman ja Laitilan kuntaliitoksena. On käsittämätöntä, että kuntaliitosten yhteydessä pitäisi alkaa järjestellä maakuntarajoja. Jos kaikki kunnat toimisivat niin itsekkäästi maakunnan muiden kuntien kustannuksella, mitä tästä yhteiselosta tulisi. Satakunnan ei ole tarve yhdistyä mihinkään, sillä Satakunta on Suomen 7. suurin maakunta ja sillä on kaikki menestymisen avaimet itsenäisenä maakuntana. Silti se vaatii maakuntapolitiikaltakin yhteistä tahtoa ja kaikkien kuntien huomioimista. Ylikävelyjen ja itsekeskeisen politiikan aika on ohi.

Tekemistä muuten riittää: pitää kirjoittaa kolumneja, tehdä muita paperitöitä ja käydä tapaamisilla. Tällä viikolla tapahtui erityisesti kaksi hienoa juttua. Kummipojan synttäreiden kunniaksi olimme huvipuistossa. Kävin possujunassa, ajamassa sähköautoilla, maailmanpyörässä ja hassussa talossa. Oli kiva huvitella ja viettää aikaa kummipojan kanssa. Lapset kasvavat niin nopeasti, joten joka hetki on tärkeä.

Toinen kiva juttu oli paperilaisten kesäpäivät Poikeljärvellä. Ammattiliittolaisia oli paljon paikalla ja tehtävänantoja uusien asioiden hoitamiseksi tuli monta. Kävin läpi siellä leikkimielisesti hallituksen törkeimpiä arvovalintoja porvarillisemman politiikan suuntaan samalla teemalla kuin kirjoitin tuoreen Satakunnan radion nettikolumninkin.

Välitilinpäätöksenä kevään eduskuntatyöstä totesin, että porvarihallituksen esityksissä on monia asioita, mutta erityisesti viisi asiaa, joita ei voi purematta niellä.

1. Työllisyystukia ei saa vähentää
Joukko nykyisen hallituksen jäseniä profiloitui ennen vaaleja ”tempputyöllistämisen” kriitikkoina. Nyt samat hallitusvastuussa olevat tahot vähentävät työllistämistukia huomattavasti, ja kanavoivat varat jatkossa muualle. Kipeimmin hallituksen ”työllisyystemppu” koskee satakuntalaisia, sillä juhannusviikon aluksi sovitussa lisätalousarviossa ei löydy lisäeuroakaan työllistämiselle aikaisemmista vuosista poiketen. Työllistämisen rahahanat on jo suljettu loppuvuodeksi ainakin Porin työvoimatoimistossa varojen puuttuessa.

2. Eläkeläisten verotus olisi pitänyt korjata heti
Sosialidemokraatit esittivät, että työeläkkeiden ja palkkatulojen veroero poistettaisiin jo ensi vuoden alusta. Eläkeläisten verotuksen korjaaminen olisi parantanut kaikkein parhaiten eläkeläisten asemaa, mutta tehdyllä kehyspäätöksellä ratkaisu siirretään epämääräisesti hallituskauden loppupuolelle. Talouden ylikuumenemisen pelossa epäoikeudenmukaisesta kohtelusta luopuminen on siirretty eduskunnan porvarienemmistön tuella hamaan tulevaisuuteen.

3. Kunnille jäi liian vähän rahaa peruspalvelujen kattamiseksi
Kuntien menot kasvavat peruspalveluohjelman mukaan runsaat 5 mrd. euroa tällä hallituskaudella. Silti näiden menojen kattamiseen varattu valtionosuuksien kasvu on vain hieman alle l mrd. euroa eli alle viidennes kuntien rahoitustarpeesta. Kuntien on siis itse kerättävä kokoon tarvittavat runsaat 80 %. Valtionosuuksien lisäykset ajoittuvat lähes kokonaan ensi vuodelle, sitten kunnat jäävät käytännössä omilleen.
Ikävintä tässä on, että sosiaali- ja terveyspalveluihin suunnataan rahoista vain 250 milj. euroa. Pelkästään ikääntymisestä koituvien sosiaali- ja terveydenhuollon menojen on kuitenkin arvioitu olevan jo kaksinkertaisesti tämän verran.

4. Porvarien Suomessa ei ole enää varaa päivähoidon nollamaksuluokkaan
Porvarihallituksen aikana kunnat joutuvat keräämään sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen korotuksena 60 miljoonaa lisää saamatta jääneinä valtionosuuksina. Porvarihallitus poistaa päivähoidossa aikaisemmin perimättä jätetyn alimman maksuluokan ns. nollaluokan. Muutoksen piirissä olevista 40 % on yksinhuoltajia, jotka maksavat vielä moninkertaisesti takaisin luvatun 10 euron lapsilisien yksinhuoltajakorotuksen. 13000-19000 lapsen subjektiivinen oikeus olla ikätovereiden parissa ja saada opetusta vaarantuu, jos ja kun maksupolitiikka ohjaa yksinhuoltajat tai työttömät työnhakijat kotiin hoitamaan lapsiaan.

5. Perintöveroa ei saisi poistaa suurien omaisuuksien haltijoilta
Hallitus aikoo poistaa perintö- ja lahjaveron yritysten sekä maa- ja metsätilojen sukupolvenvaihdoksista. Sosialidemokraattien mielestä suurien omaisuuksien haltijoita ei saisi vapauttaa noin vain perintöverosta. Kevennys olisi pitänyt suunnata pieniin ja keskikokoisiin perintöihin sekä lasten ja leskien aseman parantamiseen.

VIIKKO 28/ 9.-15.7.

Olen purkanut sähköpostia koko alkuviikon. Pystyin pitämään keväällä vain eduskunnan omaa s-postiosoitetta lähes päivittäin luettuna, mutta aikaa ei ole yksinkertaisesti ollut omien henkilökohtaisten postien lukemiseen. Nyt olen purkanut niitä aktiivisesti. Lisäksi olen yrittänyt miettiä sopivia reseptejä, joita minulta pyydettiin yhteen ruokakirjaan julkaistavaksi. Laitoin tietysti paljon kehuttujen kylmäsavulohipiirakan ja meksikolaisten tortillojen reseptit julkaistavaksi. Lisäsin vielä perheeni oman juhlareseptin oheen, varsinkin kun on mitä paras mansikka-aika.
Muuten söin vasta tällä viikolla ensimmäistä kertaa torilta ostettuja mansikoita. Ihanaa, kesä on siis virallisesti alkanut. Tosin tämä ja ensi viikko menevät vielä töiden, tapaamisten ja kokousten merkeissä. Jatsit alkavat ja silloin koko viikko onkin sitten yhtä juoksua.

Torstaina oli eduskunnassa suuren valiokunnan kokous, joten oli lähdettävä Helsinkiin. Aiheena oli maataloustukien neuvottelutilanne, kuultavana maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. Lisäksi ulkoministeri Kanerva ja Eurooppa-ministeri Thors olivat kuultavana liittyen ministerineuvoston ulkoasioihin. Mielenkiintoista.

Perjantaina menin haastateltavaksi Ulvilan kotiseutulehteä varten. Sovimme, että kiertelemme lapsuuteni ja nuoruuteni maisemissa sekä muistelemme Ulvilaa noina aikoina. Odotin sitä innolla, sillä tuollaisiin ”turistimatkoihin” omille lapsuuden seuduille ei huomaa edes omin toimin lähteä. Kokemus oli suositeltava, se oli vähän kuin matkaamista omaan historiaan. Muistin kaikkia tapahtumia kotikylän raitilla.

Lauantaina olisi ollut kutsu myös Rauman kaupungin isännöimälle blues-illalle ja yölle. Päätin kuitenkin, että en jaksa lähteä sinne, sillä samana päivänä minulle tärkeä Aulis-setä, varsinaisesti kuitenkin isäni serkku siunattiin maan lepoon. Ja muuten Anna-Liisa, joka oli myös isäni serkku, joka jäi juuri ennen juhannusta bussin alle Turussa. Hän oli juuri päässyt eläkkeelle hoitoalalta. On se niin väärin, että reiluna 6-kymppisenä kuollaan.

Voi kun osaisimme nauttia elämästä niin paljon, että vaikka tämä päivä jäisi viimeiseksi, se riittäisi. Olen niin pahoillani Auliksen ja Anna-Liisan kohtaloista sekä kaikkien niiden ihmisten kohtaloista, joilla olisi ollut vielä paljon koettavaa ja elettävää. Kaikkein raskainta on aina omaisille, joiden täytyy elää jatkossa elämäänsä ilman rakkaimpiaan.

Jotain kokemusta siitä on karttunut meidänkin suvulle, sillä jo aikaisemmin myöhäissyksyllä kuoli meidän mummu, nyt lisää. Kaikki isovanhempani ovat jo kuolleet, isänikin jo, kun olin tuskin parikymppinen.

Tuntui, että ei ollut oikein jaksamista lähteä hautajaisista kiireellä pois viettämään blues-iltaa. Lupaan kuitenkin päivittää edunvalvontauutiset myös Rauman näkökulmasta eduskuntakauden aluksi.

Viikko 29

Tällä viikolla oli joka päivä paljon kaikkea juoksemista tapaamisesta ja tilaisuudesta toiseen. On sentään jazzit ja Suomiareena sekä kaikki mahdolliset ihmiset Porissa. Edunvalvonnan kannalta viikko oli mahtava. Lobbausta satakuntalaisten kärkihankkeiden puolesta oli tehtävä kaikilla rintamilla. Illat venyivät pitkiksi ja aamut alkoivat aikaisin. Osallistuin kaikenlaisiin tilaisuuksiin, kun vain kynnelle kykenin. Omia sovittuja ja kutsutilaisuuksia oli vähintään puolentusinaa päivässä. Lisäksi omista eduskuntaryhmän jäsenistä oli pidettävä huolta, sillä he olivat sentään vierailulla omassa kotikaupungissani.

Viikko oli monin tavoin onnistunut. Edunvalvontaa tuli tehtyä Satakunnan satamien, työllisyysmäärärahojen, tiehankkeiden, yliopistokeskuksen rahoituksen sekä alueellistamisen ja kulttuurin edistämisen puolesta. Lähes kaikki puoluejohtajat, suuri osa ministereistä, iso osa kansanedustajista ja lukuisia euroedustajiakin oli Porissa. Lisäksi satakuntalaisia edunvalvonnan voimia oli liikkeellä täydellä laidalla. Myös ammattijärjestön porukoiden kanssa tuli keskusteltua. Nyt on aika voipunut, mutta helpottunut olo. Ainakaan ei tarvitse syödä enää montaa kertaa päivässä! (kerro nyt esim. USA:n suurlähettiläälle kahdenkeskisessä tapaamisessa, että olet jo käynyt Satakuntaliiton brunssilla ja iltapäivällä käyt kolmella eri vastaanotolla ja illalla on vielä kaksi illallista. Siinä joutuu kieli keskellä suuta tasapainottelemaan, että kukaan ei huomaa, jos nauttii vain vähän talon antimista!)

Viikko 30

Satakunnan kesän mainio yksittäinen kansallinen edunvalvontarumba päättyi Jazzien ja Suomiareenan loppuessa. Yllättävän vähän Suomiareenan tietyt poliittiset keskustelun avaukset herättivät valtakunnallisen median suurempaa kiinnostusta. Oikeastaan jälkeenpäin ajatellen uutiskesän suuret puheenaiheet ovat liittyneet vain ja ainoastaan ulkopolitiikkaan, jossa puolueiden linjat ovat perinteisesti olleet varsin lähellä toisiaan.

Toisin kuitenkin näyttää olevan, sillä tänä kesänä puolueilla on ollut eroa suhtautumisessa ulkopolitiikkaan. Nimittäin jo alkukesästä vellonut mediakeskustelu leipoi Kanervasta uutta ulkopolitiikan sosiaalista ihmemiestä: medioiden mukaan Ike hoitaa heti Condoleezza Ricen Suomeen ja Tarja Halosen Valkoiseen taloon. Ulkopolitiikasta tuli hetkessä pelkkää habitusten syväanalyysia ja sormien napsautuspolitiikkaa: maiden keskinäissuhteita arvioidaan nyt vierailukutsujen runsaudella ja johtajien ruumiinkielen tulkinnalla. Mutta jos ulkopolitiikka olisi vain ja ainoastaan ihmissuhdepeliä, jatkossa sosialidemokraattienkin pitäisi panna ulkoministereiksi vain hurmaavia itseilmaisun ammattilaisia!

Muuten kun innokas uusi puolustusministeri Jyri Häkämies kävi Afganistanissa, häntä vedätettiin presidentti Karzain neuvottelijoiden taholta sadantuhannen kalashnikovin verran. Jos pyyntö kertoi Afganistanin perehtyneisyydestä Suomen asioihin, niin puolustusministeri Häkämiehen vastaus asian ottamisesta uuteen harkintaan taas viittasi ulko- ja turvallisuuspoliittisen kokemuksen puutteeseen. Ei edes porvareilla ole ollut tapana, että innokkaat yksittäiset ministerit lähtisivät kaatamaan tai kyseenalaistamaan Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, mikä perustuu presidentin ja hallituksen tekemiin linjauksiin sekä eduskunnan laajaan tukeen.

Kuitenkin kalashnikoveilla ammuttiin sen verran korkealta, että viime viikot ovat kuluneet Afganistanin tilanteen uudelleen arvioinnissa. Päinvastoin kuin äänessä olleet kokoomusministerit, itse en kannata laajempaa panosta Afganistaniin viime kuukausien kehityksen perusteella. Suomalaisia rauhanturvaajia ei pidä lähettää maailmanjärjestön rauhanturvaoperaatiosta amerikkalaisjohtoiseksi sotaoperaatioksi muuttuneisiin olosuhteisiin vain sillä perusteella, että se pantaisiin varmasti myönteisesti merkille myös Yhdysvalloissa. Syksyllä eduskunnan onkin saatava Afganistanin rauhaturvaoperaatiosta väliselonteko, sillä asia nousee joka tapauksessa hallituksen eteen syksyllä.

Loppusilauksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun antoi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen vaatiessaan, että lähdöstä Naton nopean toiminnan joukkoihin pitäisi päättää mahdollisimman pian. Mielestäni osallistumisesta päättäminen tässä vaiheessa olisi varsinainen varaslähtö; ensin Naton omien joukkojen pitää rakentaa valmiudet kuntoon, sitten on muodostettava toimiva yhteistyö EU:n ja Naton välille ja lopuksi vasta kysyttävä yksittäisiä maita mukaan.

Ulko- ja puolustusministeriöiden siirtyminen kokoomuksen käsiin on todella tuonut toisenlaista ilmettä kesän ulkopoliittiseen keskusteluun. Meillä sosialidemokraateilla ei ole kuitenkaan mitään syytä alkaa esiintyä ulkopoliittisena oppositiona, sillä myös uuden hallitusohjelman keskeiset kirjaukset tukeutuvat vuosikymmenien aikana perinteeksi muodostuneeseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen konsensukseen. Toisin on silloin, jos tästä linjasta poiketen porvarit alkavat tehdä omia ulko- ja turvallisuuspoliittisia irtiottoja. Tällä hetkellä kokoomuspoliitikkojen yksittäisillä ulkopoliittisilla syrjähypyillä on lähinnä vain mediasirkuksen antamaa arvoa.

Viikko 31

Sähköpostia ja tapaamisia, pari kesätapahtumaa. Tiistaina ja keskiviikkona tuli siivottua viimeinkin kirjahyllyt -- Kosovoon ei kai tule itsenäisyyttä. Ei ollut helppo tehtävä YK:n erityislähettiläs presidentti Ahtisaarellakaan, jälkikäteen kyllä arvostelijoita riittää. Tosiasiassa vain on, että jos ulospääsytietä olisi ollut, Ahtisaari olisi sen kyllä jo löytänyt. Vaihtoehtoja kun ei ole kuin kaksi: Itsenäinen Kosovo vai jonkinlainen autonomisen maakunnan asema. Serbia ja sen läheinen liittolainen Venäjä vastustavat Ahtisaaren esitystä asteittain annettavasta täydellisestä itsenäisyydestä, länsimaat tukevat sitä.

Minusta YK:n turvallisuusneuvoston pitäisi äänestää Ahtisaaren esityksestä, vaikka silloin voi käydä niin, että Venäjä neuvoston pysyvänä jäsenmaana estää esityksen läpimenon veto-oikeudellaan. Ilman Ahtisaaren esitystä tukevaa vahvaa länsimaiden rintamaa tilannetta ei saada ratkeamaan pysyvästi. Kosovo on sentään ollut YK:n hallinnassa vuodesta 1999, jolloin Nato lopetti albaanien ja serbien veriset yhteenotot.
Serbian neuvotteluasema ei siksi voi olla yksiselitteinen.

Voi pyhä Sylvi tätä stasijupakkaa. Olen kyllä ihan samaa mieltä pääministeri Vanhasen ja presidentti Halosen kanssa siitä, että suojelupoliisin tulevan johdon on selvitettävä ensi töikseen, miten sen hallussa oleva DDR:n entisen turvallisuuspalvelun Stasin Suomea koskeva aineisto voitaisiin avata historiankirjoituksen käyttöön. Stasi-jupakkaan liittyvän peittelyn pitäisi lopulta loppua, sillä muutoin aina keskustelu velloo aineiston salaamisen vastustamisessa. Edes ns. Rosenholz-aineistoa ei tarvitse salata julkisuuslain määräyksillä tai kansainvälisillä sopimuksilla. Yhdysvallat ja Saksa purkivat jo oman salaisuusluokituksen vuonna 2003, mutta Suomi kiistelee nyt, kenellä on hallituksen vuonna 2000 tekemän avoimuuslinjauksen täytäntöönpanovalta ja -vastuu. Kukaan ei tunnu tietävän, mitä tietoja on edes saatu tai kenellä Rosenholz-ainestoa todella on. Todellisuudessa näyttää siltä, että tietoja ei edes luovutettu avoimuusjulistuksen jälkeen Suomeen, vaan vakoilumateriaali tuli Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n kautta suojelupoliisille jo 1990-luvulla! Halleluja!

Kyllä nyt poliisiylijohtaja Salmisen on otettava lusikka kunnolla käteen, sillä sisäministeriön pitää nyt julkistaa ne tiedot, jotka ovat julkistettavissa. Soppa osoittaa myös sen, että suojelupoliisiin olisi syytä ulottaa monien muiden maiden esimerkkien tapaan jonkinlaista parlamentaarista valvontaa. Lisäksi minusta Supon johtajan tehtävä voisi olla määräaikainen, esimerkkejä sellaisesta löytyy muista maista.

Eri asia sitten on, ketä Stasi-tietojen julkaiseminen hyödyttää. Vanhojen kaivelulla on harvoin parantavaa vaikutusta, oppimisprosessinakaan se toimii ani harvoin. Kuitenkin yhteiskunnan avoimuuden periaatteesta on pidettävä kiinni, muuten käy kuten tässä Stasi-jupakassa: keskustelu salailusta velloo jatkossakin.

VIIKKO 32

Sosiaali- ja terveysministeriö esittää, että alaikäisten mahdollisuuksia pelata rahapelejä tiukennettaisiin. Ministeriö on saanut useita lausuntoja, joiden mukaan ikäraja tulisi nostaa 18 ikävuoteen. Nykyinen ikäraja on 15, vaikka kasinoon pääsy edellyttää 18 vuoden ikärajaa.

Ongelmana on tietysti lain valvominen, vaikkei se olekaan syy jättää lakia säätämättä. Toivoisin, että jo nyt voitaisiin paremmin valvoa rahapelien pelaajien ikärajaa poikkeuksetta. Vielä parempi olisi, jos voisimme tarkistaa, mistä rahat ovat peräisin. Pieni mieli tarvitsee usein opastusta sallitun ja kielletyn ja oikean ja väärän erottamisessa, ja ongelmatilanteissa isotkin rahat voivat nopeasti kadota.

Vielä vakavampi ongelma liittyy tulevaisuuteen, jos pelitapa opitaan perusteellisesti. Internetin suomat mahdollisuudet hankkiutua huolella ansaituista rahoista ovat vertaansa vailla. Osaamista voi kehittää ja ylläpitää niin usealla foorumilla.

Lisäksi peliongelmat ovat jo maailmanlaajuisesti myönnetty ongelma. Yhä suurempi joukko nuoria ei pysty opiskelemaan, eikä työllistymään peliongelmien takia. Vanhemmat eivät aina ymmärrä, että pahimmillaan peliongelma on sairaus kuten muutkin riippuvuudet ja edellyttää asiantuntevaa hoitoa, ei vanhempien tai muun lähipiirin myötäilyä ja salailua. Kaipaisin lisää julkista keskustelua aiheesta. Onneksi muistan kuulleeni – ellen nyt pahasti sekoita – että rapakon takana on jo aloiteltu jättioikeudenkäyntejä pelien tuottajia vastaan, kuten tupakkayhtiöitä konsanaan.

VIIKKO 33

Itämeren suojelu on vanha aihe, eivätkä huonot uutiset aina ylitä uutiskynnystä, edes kesällä. Tällä viikolla Itämeri kuitenkin nousi uutisaiheeksi toistuvasti. Ensinnäkin Yrkeshögskola Sydvästin tekemän kaksivuotisen seurantaprojektin tuloksena tiedämme nyt, että Pohjanpitäjänlahden monimuotoisuus on 50 vuodessa kutistunut jo 21 vesikasvilajilla. Lisäksi vielä 27 on vaarassa pian hävitä. Tutkijoita huolestuttaa koko biodiversiteetin häviäminen, jos vielä sinisimpukkakin häviää. Sinisimpukoita uhkaa särkien voimakas lisääntyminen, mikä on vesien samenemisen ohella suoraa seurausta vesistön rehevöitymisestä.

Sisämeremmehän on haavoittuvainen jo lähtökohdiltaan. Itämereen virtaa tuhansien järvien makea vesi samalla, kun Tanskan salmien yli virtaa suolavettä. Murtovesialtaamme on ollut alusta asti haavoittuvainen, mutta luonnon luomien rajoituksien lisäksi se on joutunut taistelemaan myös meidän aiheuttamiamme vaikeuksia vastaan.

Itämeren toipumista hidastaa kierre. Sinne on varastoitunut suuri määrä mm. fosforia, mikä liukenee hapettomassa tilassa veteen kiihdyttäen sinileväkukintoja. Ravinteiden saatavuuden lisääntyessä kaikki levät lisääntyvät, hajoavat ja kuluttavat happea. Happikadosta kärsivät etenkin pohjaeläimet ja monet kalalajit – minkä lisäksi hapettomassa tilassa vapautuu lisää ravinteita mereen.

Typpi- ja fosforivalmisteiden kuormitus rannikkoalueilla edesauttaa rihmamaista sinileväkasvustoa, ja tutkijat löysivätkin viime viikolla uuden tällaisen sinileväsuvun. Uutiskynnyksen ylitti myös eteläisemmiltä meriltä laivojen – eli ihmisten – mukana kulkeutuneen mm. äyriäisplanktonia ja kalanpoikasia syövän amerikankampamaneetin löytyminen. Esimerkiksi Mustallamerellä se on aiheuttanut suuria vahinkoja ekosysteemille sekä merkittäviä taloudellisia vahinkoja.

Taloudellisten tappioiden ohella aiheutamme itsellemme muunkinlaista suoraa vahinkoa. Syömillemme teuraseläimille syötetyt sekä suoraan syömämme hormonit kulkeutuvat viemäreistä mereen. Osa niistä palautuu merestä ruokapöytäämme. Tätä antaa taas ajattelemista, sillä uutisissa puidaan tosissaan geenimanipuloidun rehun syöttämistä teuraseläimillemme kilpailukyvyn nimissä!

Muuten, sen verran vielä Itämerestä, että omaa arvostuksen kieltään puhuu sekin, että Itämerellä ei ole omaa huippukokoustaan, budjettiaan, ohjelmiaan eikä tulevaisuuden visioitaan. Itämeren suojeleminen ei kiinnosta suomalaisia politiikkoja ja johtajia niin paljon, että poliittisen retoriikan sijasta siirryttäisiin sanoista tekoihin. Profiloitumiseen olisi varmasti tilausta, sillä Itämeren yhdeksästä reunavaltiosta kahdeksan kuuluu EU:hun. Hyviä käytännön esimerkkejä löytyy kuitenkin yhteisellä asialla olleista ”Itämeri-lähettiläistä”. Viron Ilves ja Ruotsin Bildt ovat tehneet muutakin kuin vain tyytyneet voivottelemaan Itämeren tilaa yksittäisillä venematkoilla Itämerellä.

VIIKKO 34

Tällä viikolla on uutisoitu kansainvälisen talouselämän riskikiemuroista. Muutamaa viikkoa pidemmällehän eivät varoittelut ylläkään, vaikka amerikkalaisten asuntomarkkinoiden ylikuumenemisesta on aika ajoin uutisoitu jo pitkään. Lainalla kalliisiin asuntoihin sijoittaminen ja sijoitusten arvon kohoamisten laajamittaiset kompensaatiot lomiin ja uusiin sijoituksiin lyhennysten sijaan eivät voi johtaa kestävään talouselämään ja taloudellisesti turvalliseen tulevaisuuteen.

Amerikan asuntokauppakuplan kaatumisesta meni viimeksi kolme vuotta, ennen kuin Suomi sortui lamaan, jonka seurauksista olemme vasta viime vuosien nousuaikana todella päässeet. Vaikka moni asia on Suomessa nyt toisin (esimerkiksi Euroopan talousalueen yhdentymisen seurauksena) olen vähän huolissani. Suomen ulkomaankaupasta kuitenkin 2/3 suuntautuu euroalueen ulkopuolelle, enkä usko euroalueenkaan olevan täysin lintukodossa Amerikan mahtavan talouselämän mahtavilta heilahteluilta.

Tätä olisi mukava olla ajattelematta silloin, kun luen uutista Suomen alhaisimmasta työttömyysasteesta pitkiin aikoihin. 5,9 % työttömyys on laman aikana aikuistuneelle käsittämättömän vähän. Pitkä nousukausi on lisännyt tuottavuutta ja työllisyyttä. Tietysti luvun taakse samalla kätkeytyy monia ongelmia. Terveydenhoitosektorin työvoimapula ja pula ammattitaitoisista kädentaitajista esim. metallialalla sekä vaikeasti työllistyvien tukeminen ovat edelleen ongelmia, joihin toivoisin hallituksen tarttuvan ripeämmin. Tasa-arvotupo auttaisi jo paljon, mutta samalla pitäisi muistaa hoitajien työolojen parantaminen ja riittävät resurssit myös työnteossa.

Kriittisimmät Yhdysvalloista kuuluvat varoittelut ennustavat jopa talouden romahdusta. Jos se seuraa jälleen viiveellä Eurooppaan ja Suomeenkin, tulevat omavaraisuutta tukevat toimet tarpeeseen. Kohtuulliset työolot ja laadukkaat palvelut ovat koulutuksen tason ylläpitämisessä vähimpiä toimia, joita voimme tehdä nyt, kun kansakunnan mitassa meillä menee hyvin.

VIIKKO 35

Olin viikonloppuna Suomen Punaisen Ristin hallituksen ja piirien puheenjohtajien kanssa päivittämässä ajankohtaisia asioita Punaisen Ristin ja Puolikuun liikkeen ”päämajassa”. Sairastuin reissulla kovaan flunssaan. Tämä viikko on mennyt kyllä yksistään peittojen alla. Ikävää. Kuumetta on ollut joka päivä, kurkku kipeänä ja pääkin särkenyt. Myöhemmin selvisi, että olen saanut lähes kaksi yhdellä iskulla: keuhkoputken ja poskionteloiden tulehdus.

Lauantaina kävin sentään sen verran pihalla, että osallistuin kahden tunnin ajan ”anna palautetta”-- tilaisuuteen. Sain monia mielenkiintoisia asioita eteenpäin vietäväksi. Kotiin tultuani kuumetta oli kuitenkin taas ja olo meni huonommaksi. Kävin lääkärissä taas.

VIIKKO 36

Maanantaina olin jatkotutkimuksissa. Lääkäri oli tiukkana: sairaslomalla on oltava koko viikko. Kyllä otti lujille. Onneksi puolustusministeri Häkämies tarjosi kauhua ja vaaratilanteita Suomen turvallisuuspolitiikalle ja kansakunnan maineelle, joten aika ei käynyt liian pitkäksi.

Nyt on sunnuntai. Olo alkaa olla taas entisellään, lujille tämä flunssa-kuume-tulehdusputki otti. Ajattelin kirjoittaa tähän vielä puolustusministeri Häkämiehen ja kokoomuslaisten seikkailuista ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, sillä nämä kuluneet pari sairaslomaviikkoa ovat olleet blogini kirjoittamisen suhteen varsin tuloksettomia.

Kokoomus ilmoitti jo ennen vaaleja, että ulko- ja turvallisuuspoliittisen konsensuksen aika on ohi. Nyt on kokoomuslaisten mukaan suoran puheen aika, ja siltä se on näyttänytkin. Ikään kuin Kokoomuksen ministerit vieläkin jatkaisivat esiintymistä ulkopoliittisessa oppositiossa, vaikka istuvat hallituksessa toteuttamassa presidentin, hallituksen ja eduskunnan yhdessä sopimaa linjaa. Näin syntyy sekä kotimaassa että ulkomailla hämmennystä siitä, onko meidän linjamme ulko- ja turvallisuuspolitiikassa jotenkin muuttunut.

Suomalaisten kannalta on aiheellista pitää kohua Häkämiehen luonnehtimasta kolmesta turvallisuuspoliittisesta haasteesta: ”Venäjä, Venäjä ja Venäjä”. Retorinen tyylikeino viittaa siihen, että Suomen virallista turvallisuuspolitiikkaa ei johdetakaan laajan turvallisuushaasteen pohjalta. Sotilaallisten uhkien lisäksi tulevaisuudessa tulevat korostumaan myös monet ei-sotilaalliset uhat: suurimpina ilmastonmuutos sekä sitä seuraavat luonnonkatastrofit, sisäpoliittiset konfliktit ja taloudelliset uhat. Luonnonvaroista ja niiden käytöstä sekä fundamentalististen uskonnollisten liikkeiden harjoittamisesta syntyvät konfliktit saattavat myös lisääntyä. Jopa Venäjän ympäristö-, demokratia- ja talousuhat ovat paljon reaalisempia uhkia Suomelle kuin pelkkä sotilaallinen uhka. Siksi opposition näkökulmasta on huolestuttavaa, eikö tulevaa ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa ollakaan valmistelemassa aikaisempaakin tiukemmassa ja laajemmassa turvallisuuskäsitteen valossa.

Tämän näkökulman valossa ei ole helppoa pääministeri Vanhasellakaan. Hän onkin viime päivinä yrittänyt vakuutella, että hallitusohjelman mukaan mennään ja aikaisempaan konsensukseen nojaten. Lisäksi Vanhanen on jo todennut, että Häkämiehen kuuluisassa Washingtonin puheessa on toki ”pieni sävyero”, mutta kuitenkin uusi turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko tullaan valmistelemaan yhteisen linjan eli juuri laajan turvallisuuskäsitteen ja turvallisuushaasteen pohjalta.

Varmasti silti on totta, että Venäjä etsii omaa suurvaltarooliaan aktiivisesti. Venäjän sotilaskoneet ovat lentäneet laajemmalla alueella (meilläkin), siviilisukellusvene kävi pulahtamassa kuuluisalla reissullaan pohjoisen jäätikön alla, Venäjä puuttui suvereenin Viron asioihin Pronssisoturi-kiistassa ja Venäjä on ollut varsin asenteellinen tavanomaisten aseiden rajoittamissopimuksessakin. Samalla Venäjä uudistaa puolustustaan ja kalustoaan. Vaurastuminen öljyllä näkyy. Venäjä myllää yhä korkeammalla profiililla kansainvälisessä politiikassa. Olisi silti liian pitkälle vietyä olettaa, että Venäjästä olisi tullut nyt merkittävä ja tosiasiallinen sotilaallinen uhka Suomelle. Ei ihme, että Venäjällä nousi Häkämiehen puheista reaktio, kun hänen sanojaan yritettiin ymmärtää ja miettiä, millaisia tekoja käytetyt sanat merkitsevät. Venäläiset ovat jo kilpaa vakuuttaneet, että Suomen on turha odottaa sotilaallista uhkaa Venäjältä.

Suomen geopoliittiselle asemalle suurvallan naapurissa ei voi mitään. Siksi pienelle maalle suurvalta on aina haaste. Silti Iivana Julman ajat ovat takanapäin. Tänä päivänä meidän pitäisi keskittyä tekemään Venäjästä vieläkin parempi yhteistyökumppani. Meillä olisi kaikki mahdollisuudet olla Venäjä-asiantuntijoita koko EU:n alueella, jos vain haluaisimme hyödyntää kaikkia mahdollisuuksiamme. Venäjällä on 140 miljoonaa kuluttajaa, ja se on jo nyt meidän kolmanneksi suurin kauppakumppanimme. EU:n Pohjoisen ulottuvuuden ohjelmassa on oma roolinsa myös Venäjällä. Infrastruktuurin kehittäminen ja vahvistaminen Suomesta Venäjän kautta aina Kiinan asti voisivat olla keskeisiä asialistallamme. Venäjä-yhteistyö ei saisikaan olla vain yksittäisten ministerien vastuulla, vaan Suomella pitäisi olla ihan oma kansallinen Venäjä-ohjelma, jonka puitteissa verkostoitumista voisi kehittää vaikka Sitran viitoittamalta pohjalta. Panostetaanhan EU:ssakin omaan kumppanuuslinjaukseen Venäjän suhteen.

Kyllä ihmiset muuten osaavat lukea Häkämiehen puheen, eikä siitä tarvitse erikseen huomautella. Lukemiskokemuksen jälkeen keskeiseksi kysymykseksi jää, onko Häkämiehen kuuluisassa puheessa mitään muuta huomauttamista retorisen tyylikeinon käyttämisen lisäksi? Ainakin epäselväksi on vieläkin jäänyt, mitä muutamilla muilla kiinnostavilla kohdilla puheessa tarkoitetaan. Lisäselvitystä kaipaa sekin, mitä merkitsee täydentävä huomautus ”not only for Finland, but all of us” (ei ainoastaan Suomelle, vaan meille kaikille)? Viittaako uusi linja siihen, että Venäjä on jopa koko maailmalle keskeisin turvallisuushaaste?

Lisäksi puheessa viitataan, että Venäjästä on tehtävä vastuullinen toimija Euroopassa. Häkämies nostaa Suomen ja puolustusministeriön murheeksi myös sen, että sekä Naton että EU:n nopean toiminnan joukot on yhteen sovitettava ja tehtävä sille oma ohjelmansa. Häkämies korostaa myös, että Suomi on sekä Natossa ja EU:ssa mukana. Mitä nämä siis tarkoittavat?

Yksi tärkeimmistä asioista onkin koko tässä Häkämiehen puhekohussa, että ulkopolitiikkaa koskevat sanat eivät ole pelkästään sanoja, vaan aina myös tekoja.

Tuntuukin siltä, että kokoomuslaisen ulkopolitiikan kulmakivenä on nyt pelotella Venäjällä, jotta voitaisiin lisätä suuren Amerikan pokkurointia ja juosta iloiten kohti Natoa. Häkämiehen kuuluisan puheen pelottavin osuus löytyneekin siksi osuudesta, jossa todetaan, että venäläisen maailmankatsomuksen mukaan käytetään sotilaallista voimaa ja että ei ole vielä selvää, käyttääkö Venäjä sotilaallista voimaa lähialueillaan. Tosiasia kun on, että tietyt tahot vievät Suomea jo kohti liittoumaa, toiset vain nopean toiminnan joukkoja. Muuten J.K. Paasikivi ärähtänee haudassaan sellaisille ikkunankivittäjille, jotka Venäjällä pelotellen ajavat Suomea Natoon.

Eduskunnan kannalta on tärkeää, että hallitukselle ei anneta myöskään mahdollisuutta valmistella sammutetuin lyhdyin siviili- ja sotilaskriisinhallinnan ratkaisuja. Suomella ei saa olla niin kiirettä Naton nopean toiminnan joukkoihin, että Natokaan ei ole vielä valmis omalla tasollaan. On ihme, että Suomea ei kiinnosta YK:n tehtävät esim. Darfurissa, mutta EU:n taistelujoukot kyllä. Meidän rauhanturva- ja kriisinhallintaosaamistamme tarvitaan kansainvälisen vastuun kantamiseen jatkossakin, mutta ilman sovittua linjaa homma uhkaa karahtaa kiville. Kenen joukoissa ja millä marssijärjestyksellä lähdetään maailmalle jatkossa, kun tarjokkaita ovat jo EU, YK, ETYJ sekä jotkut ajavat meitä vielä Natonkin nopeisiin joukkoihin? Jatkossa olisi syytä valmistella myös pohjoismaisena yhteistyönä kansainvälisen kriisinhallinnan linjauksia, sillä esimerkiksi Ruotsi ja Norja ovat jo aloittaneet oman turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyönsä. Mikä rooli Suomella siis on Pohjolan yhteistyössä? Kiinnostavinta viime kädessä tässä keskustelussa on, millaista osuutta Suomelle kaavaillaan Naton puitteisiin ja millä aikataululla ollaan liikkeellä.

Ministeri Kanerva kertoi kesällä Porissa, että hän valmistelee suurta linjapuhetta ulkopolitiikassa. Toivottavasti Häkämiehen esimerkistä viisastuneena Kanerva ei ryntää maailmanääriin linjauksiaan tekemään. Eduskunta kaipaa ja vaatii linjapuheita tässä tilanteessa ihan omalla pihamaalla.

Muuten sitä täytyy vielä ihmetellä, mitä ihmettä ulkoministeri Kanerva oikein tarkoitti toteamalla tiistaina, että Suomen Venäjä-suhteet eivät ole tällä hetkellä parhaalla mahdollisella aktiivitasolla. Onko hallitus ryhtymässä joihinkin uusiin toimenpiteisiin kritiikin pohjalta vai oliko se vain tyhjien hylsyjen ampumista ilman ruutia? Mielestäni ainakin presidentti Halonen on hoitanut mallikkaasti ja aktiivisesti Venäjä-suhteita. Toivottavasti Kanervan kärki ei suuntautunut sentään Mäntyniemeen päin?

Se kun osoittaisi sellaista asiantuntemusta, jonka pohjalta voisi jo kehottaa ulkoministeri Kanervaa matkustamaan kiireen vilkkaa Venäjälle. Matkalla nimittäin saatettaisiin käyttää kokoomuslaisten ”voimapolitiikkaa”, jonka tuloksena kävi jo aikaisemmin niin, että Häkämiehen USA:n vierailun jälkeen Venäjän hallitus erosi heti. Jos Kanerva jyräisi Venäjällä siten, niin itse Bush saattaisi saada siivet alleen.

No, annetaan nyt sentään ulkoministeri Kanervalle mahdollisuus. Jatkossa nimittäin näemme, tuleeko Kanervakin toistamaan vain Paasikiven ja Kekkosen ajan mantroja uuteen kuosiin puettuina. Käteen jäisikin silloin vain, että ulkopolitiikkaa käytetään tulevissakin keskusteluissa juuri sisäpolitiikan välineenä.


VIIKKO 37


Eduskunnan syysistuntokausi on alkanut. Viime päivien puheenaiheet puhuttivat myös eduskunnassa. Kaikkien huulilla olivat puolustusministeri Häkämiehen sooloilut ulko- ja turvallisuuspolitiikassa sekä tasa-arvotupo/ naispalkkaerä.

Tiistaina hoitoalan työntekijät olivat eduskuntatalon portailla kantamassa huolta, miten heidän palkankorotusvaatimuksilleen käy jatkossa. Oivalliset kyltit puhuivat omaa kieltään. Joidenkin paikalla olijoiden viestien mukaan Kokoomuksen erottaa rehellisyydestä 500e, 500e, 500e.

Huoli eduskuntatalon portailla liittyi siihen, ovatko nyt hallituspuolueiden edustajat pettämässä hoitajat. Keskiviikkona ja torstaina huoli muuttui jo todeksi, sillä sekä pääministeri että valtiovarainministeri ilmoittivat molemmat, että hallituksen ns. tasa-arvoerä on 150 miljoonaa euroa, eikä se muuksi tule muuttumaan. Vanhanen vielä totesi, että työnantajien esitys kunta-alan seuraavalle sopimuskaudelle riittäisi hänelle. Olivatko juuri samat poliitikot sanomassa vielä vähän aikaa sitten, että he eivät tule puuttumaan käynnissä oleviin neuvotteluihin millään tavalla?

Juupa-juu, näillä kommenteilla otettiin kyllä hoitajilta luulot pois. Enempää ei tipu. Ei ihme, että työnantajapuoli kiirehti heti toteamaan, että jos aikaisempi tarjous ei kelpaa hoitajille, silloin hallituksen tasa-arvoerää ei tipu! Sinivihreä hallitus pelaa siis kovaa työnantajapeliä, eikä se muuksi muutu. On varsin vastuutonta politiikkaa, että ns. tasa-arvolisään varataan 150 miljoonaa euroa, sillä sellaisella rahalla ei pysytä oikeasti korjaamaan kuntien pienipalkkaisten naisten asemaa. Koko kevään hallitus vetkutteli, eikä kertonut oppositiolle, onko epäilyt vain 150 miljoonan varaamisesta tasa-arvolisään totta. Pääministerin kyselytunnilla 3.9. Vanhanen vielä kielsi, että valtion tuki kuntien palkkaratkaisulle jää vain 150 miljoonaan euroon vuodessa. Tällä viikolla kuntamarkkinoilla Vanhanen kuitenkin jo myönsi, että valtion tuki on juuri 150 miljoonaa euroa.

Torstaina julkisuudessa oli jo Superin puheenjohtaja Palomäen lausunto, jossa hän totesi: ”Hallituspuolueiden edustajat ovat pettäneet hoitajat. Hoitajia on höynäytetty. He, kokoomus ja keskusta, saivat vaalivoiton höynäyttämällä äänestämään näitä puolueita. Nyt kun on vaalilupausten lunastamisen aika, hoitajille ei rahaa löydykään. Ne pettivät meidät, jättivät täysin yksin. Ne ottivat vain sen vaalivoiton.” Minusta on raukkamaista, että ensin kokoomuslaiset tekevät kovaa politiikkaa yhteiskunnan kipeällä ongelmalla suurin lupauksin. Kun kuuluisa 500 euron lupaus jää noin 40 euroon valtion osalta, silloin pitäisi kysyä, menettävätkö kaikki ne kansanedustajat, joita Kokoomus sai 500 eurolla lisää, nyt paikkansa istuntosalissa?

On aika ihmeellistä, että hallituspuolueiden edustajat vaativat neuvotteluosapuolille pelkkää työrauhaa. Tällaisista kommenteista saa sellaisen käsityksen, että hallituksen edustajien mielestä suomalaisten kuntatyöntekijöiden palkat ovat jo tulleet riittävälle tasolle ja ns. tasa-arvolisä on tullut tarpeettomaksi. Yksistään 420000 suomalaista kirjoitti nimensä jo aikaisemmin adressiin, joka vaati hoitohenkilökunnan palkkojen nostoa.

Ei kuulosta reilulta, että katteettomilla lupauksillaan valtaan päässeet hallituksen edustajat eivät ole ottamassa tilanteesta suurempaa vastuuta. Ministeri Katainen on luvannut julkisuudessa, että hallitus ottaa vastuun yleisen linjan ylimenevästä korotuspaineesta, jotta kuntien matalapalkkaisten naisalojen palkkausta voidaan parantaa. Nykyinen kuntatyönantajan tarjous (jossa hallitus on mukana) nostaisi kunta-alan palkkoja noin 11 prosenttia kahdessa vuodessa. Tarjotun esityksen ovat hyväksyneet jo muut järjestöt eli noin 80% sopimuskunnasta. Jos hoitajat menevät nyt lakkoon ja sopimus syntyy paljon suurimmilla korotuksilla, silloin kunnat jäävät yksin selviytymään palkannousuista. Kuntaliiton toimitusjohtaja Risto Parjanne on jo todennut, että 20 prosentin korotus hoitohenkilöstölle maksaisi runsaat 800 miljoonaa euroa kunnille. Kysymys on nyt myös kaikkien kuntalaisten verorahojen kohtalosta, siten siis kaikkien meidän asiasta.

Tosiasiassa kaivattua työrauhaa kunta-alalla ei ole ollut siitä lähtien, kun kokoomuslaiset ottivat vaaliaseekseen niin katteettoman lupauksen, kun ottivat. Soppaa on vielä hämmentänyt entisestään se, että keskustalaiset ovat ajaneet ihan oikeudenmukaisestikin kaikille muillekin pienipalkkaisille koulutetuille kuntatyöntekijöille ns. tasa-arvolisäänsä. Siten myös kuntien pienipalkkaiset kirjastonhoitajat, lastenhoitajat, sosiaalityöntekijät ja vaikkapa opettajat odottavat sanoista tekoihin siirtymistä.

Pääministeri Vanhanen on jo julkisesti ehtinyt varoitella, että pitkällä juoksulla kansantalous ei kestä tällaisia 8-10 prosentin korotuksia kahden vuoden aikana, sillä se rapauttaisi kilpailukyvyn. Itse en voi kuitenkaan nähdä sitä oikeudenmukaisena, että vain teollisuuden alat voisivat yltää moisiin korotuksiin ja muut nuolisivat näppejään kansantalouden pelastamisprojektissa. Tulevaisuudessa suurin ongelma viime kädessä on, että sopivia työntekijöitä ei ole, sitten vasta tulevat vasta korkeammat työvoimakustannukset.

Tässä tasa-arvotupo- tai tasa-arvoeräkeskustelussa häiritsevintä on se mahtavuus, jolla valtiovarainministeri julistaa, että tasa-arvon edistäminen palkoissa olisi jollakin tavalla vasta kokoomuslaisten aikaansaannosta. Silloin unohtuu, että ilman poliittisia lupauksia ja ihmisten narrittamista punavihreä hallitus käynnisti suuremmitta puheitta samapalkkaohjelman viime hallituskaudella. Useamman vuoden palkkaohjelmalla saatiin yleisen linjan ylittäen 3,9 prosenttia palkannousua kunta-alan pienipalkkaisille. Jos siis joku vielä väittää, että mitään ei ole tapahtunut aikaisemmin, se ei ole totta. Totta on vain, että koskaan ei ole annettu näin paljon lupauksia ja silti tehty näin vähän.

Totean tästä aiheesta vielä sen verran, että kunta-alan palkkojen ohella pitäisi kohottaa huomattavasti enemmän hyvinvointipalvelujen valtionosuuksia. Tosiasiassa niin ei kuitenkaan tehdä tällä hallituskaudella, sillä hallitus satsaa vain 220 miljoonaa nettolisäyksenä kuntien valtionosuuksiin, vaikka tarve olisi vähintään kaksinkertainen. Kuntaliitto ilmoitti keväällä jo, että palvelujen hoitamiseksi tarvittaisiin jopa 750 miljoonaa. Yksistään vuoteen 2020 tarvitaan jo noin 200000 sosiaali- ja terveysalan työntekijää. Näin ollen joka viidennen nuoren pitäisi tulevaisuudessa lähteä tälle alalle!

No, keskustelu jatkuu, sillä ensi viikolla kansanedustajat pääsevät kiinni hallituksen talousarvioesitykseen. Esitettyjen menojen loppusumma on 43,1 miljardia, ja budjetti on kaksi miljardia euroa ylijäämäinen. Ylijäämä esitetään käytettäväksi valtion velan maksamiseen. Esityksessä työn verotusta helpotetaan 330 miljoonalla eurolla, minkä lisäksi tuloveroasteikkoihin tehdään kahden prosentin inflaatiotarkistus. Myös eläkeläisten verotusta ja perintöverotusta kevennetään. Toisaalta alkoholi- ja energiaveroja korotetaan. Koko ensi viikko on varattu budjetin lähetekeskustelulle, joka on muuten vuoden tärkeimpiä eduskuntakeskusteluja. Odotan innolla jo tulevaa tiistaita ja koko viikkoa! Sanottavaa on, tärkeää ja sitä on paljon!