Viikko 48

Olin osan viikkoa Genevessä Punaisen ristin konferenssissa. Sain aikaisemmin virkavapaata opettajan tehtävistä, mutta nyt oli vaikeampaa. Eduskunnassa on tarkat määräykset virkamatkoista. Punaisen Ristin ja Puolikuun kokouksessa oli kyllä mukana ulkoministeriön edustus, mutta ministeri ei kiireiltään ehtinyt. Kansainvälisen konferenssin tehtävä on suojella ja valvoa Geneven sopimusten noudattamista ja ratifioimista. Punaisten Ristin liikkeen yhdistysten lisäksi mukana olivat lähes kaikkien maiden edustajat. Geneven sopimukset kun on ratifioitu lähes kaikkialla maailmassa. Valtion delegaatioissa oli poliittisesti mielenkiintoisia ja tärkeitä ihmisiä, Punaisen Ristin eri yhdistysten porukasta monet taas ovat käyneet tutuksi vuosien varrella. Olen sentään ollut SPR:n varapuheenjohtaja jo viisi vuotta ja toista kautta. Kokouksen anti oli mielenkiintoinen ja oli tärkeä päästä ääneen meille tärkeiden asioiden osalta. Konferenssissa nousi erityisesti esiin paljon sotaan ja rauhaan liittyviä kysymyksiä ja Lähi-idän tilannetta. Samalla viikolla saatiin aikaan esitys rauhanneuvottelujen jatkamisesta Lähi-idän alueella. Hienoa. Vastaavanlaista kokemusta kansainvälisestä yhteistyöstä olisi kyllä ollut vaikea saada monestakaan muusta paikasta. Kokousta onkin kuvailtu kaksi kertaa suuremmaksi kuin YK:n yleiskokousta!

Perjantaina Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves kävi valtiovierailun yhteydessä myös eduskunnassa. Eduskunnan Viro-ryhmän puolesta sain olla edustamassa Suomen eduskuntaa valtiovierailulla eduskuntaan. Minä, puhemies Niinistö ja pääsihteeri Tiitinen, Viron suurlähettiläs Pajula sekä virkamiehet molemmista maista söimme yhteisen lounaan eduskunnassa. Oli todella hienoa keskustella lähialueen tärkeistä kysymyksistä ja vaihtaa ajatuksia maailmanpolitiikasta yhdessä. Muuten istunto venyi niin, että joitakin asioita käsiteltiin vielä suuren valiokunnan jälkeen kello 16.30. Paikalla olivat enää minä ja edustaja Timo Soini. Kyllä meitä nauratti se, millaisella osanotolla varapuhemies Johannes Koskinen joutui viemään perjantain istunnon päätökseen.

Viikonloppuna oli pari maakunnallista menoa. Lauantai-aamuna tosin ehdin parturiinkin. Illalla ja sunnuntaina väännettiinkin sitten äidin kanssa hiki hatussa linnan juhliin juhlapukua. Suunnitelmat muuttuivat matkan varrella. Kankaan värikin vaihtui vielä lauantaina punaisesta mustaksi, mutta lopputulos on tyylikäs, juhlava ja kauniin yksinkertainen.

Viikko 49

Hommaa ja hommaa sitä on. Uuden ajan kolumni painaa päälle. Joku voisi ajatella, että poliitikolla ei ole moista kirjoittamisen tuskaa, mutta kyllä sitä vaan on silloin, kun kirjoittamisen ja aiheen valinnan ottaa tosissaan. Jokaisella kirjoituksella voi antaa palan itsestään ja ajatuksistaan. Lukija on aina kriittinen. Huonosti kirjoitetulla kolumnilla ottaa nopeasti ”köniin”: vuoropuhelumme loppuu, jos lukija kääntää seuraavalle sivulle. Silloin tärkeä viesti jää vain musteeksi paperille.

Koko viikko on ollut kiireinen. Asioita on paljon käsittelyjärjestystä odottamassa ja ensi vuoden talousarvion sisällöstä päättäminen alkaa kohta jo isossa salissakin. Tiistaina tuli juostua paikasta toiseen koko ajan. Paras päivän anti liittyi Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnan kokoukseen, jossa kuultavina ajankohtaisista ympäristöasioista olivat Itämeri-yhteistyön vetäjä ent. ministeri Olle Norback ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen. Heillä oli paljon mielenkiintoista sanottavaa.

Olin aika väsynyt, kun pääsin seitsemän korvilla eduskuntaryhmän pikkujouluihin. Oli hienoa päästä paremmin parantamaan maailmaa ja juttelemaan sellaisillekin edustajatovereille, avustajille ja ryhmäkanslian henkilökunnalle, jotka ovat jääneet vieraammiksi vielä. Syötyä tuli, mutta ei juotua. Lisäksi juhlat jäivät osaltani kesken, kun matkani kävi vielä Poriin ennen keskiyötä lähtevälle lennolle.

Keskiviikkona olin maakunnassa, sillä minua oli pyydetty juhlapuhujaksi sekä Ulvilan-Kullaan koulun että Meri-Porin koulun ja lukion itsenäisyyspäivän juhlaan. Eduskunnassa olisi ollut hieno juhlaistunto ja seurustelua pikkunaposteltavien ääressä juhlavissa mustissa. Tosiasiassa kuitenkaan asioita ei käsitelty, joten katsoin, että on arvovalinta jakaa itsenäisyyden juhlinta tulevaisuuden sukupolven nuorten kanssa heidän omasta pyynnöstään.

Olinkin Ulvilassa jo paikalla aamulla puoli yhdeksän. Heti aluksi huomasin, kuinka olin vanhentunut. Paikalla ei ollut enää entisiä opettajiani, eikä enää montaa entistä kollegaakaan niiltä ajoilta, kun olin yläasteen puolellakin opettamassa 90-luvun lopulla. Juhla oli kuitenkin hieno, opiskelijat olivat tehneet lujasti töitä. Tosin taisin itsekin onnistua, puheestanikin tykättiin.

Meri-porilaisten juhla oli myöskin todella hieno. Tuli oikein haikea olo, sillä opettajan ja erityisesti ilmaisutaidon opettajan työssä kalenterivuoden juhlilla oli aina sydämeen menevä vaikutus. Olin kyllä liikuttunut. Mitä sanoa nuorille, jotka ovat aikuisikänsä löytämisen ja etsimisen riemun edessä? Niille nuorille, joiden opona toimin vielä hetki sitten? Kai onnistuin näihin kysymyksiin vastaamisessa, sillä ainakin läsnä olleet pitivät puhetta liikuttavana.

Illaksi oli tultava jo Helsinkiin, sillä halusin osallistua ekumeeniseen jumalanpalvelukseen aamupäivällä. Tilaisuus oli hieno ja arkkipiispa piti ajatuksia herättävän saarnan. Sen jälkeen olikin aika syödä jotakin ja sitten alkaa jo valmistautua linnan juhliin.

Koko viikon ihmiset olivat kyselleet minulta, mitä laitan päälleni, kenen kanssa menen jne. Olin aika hämmästynyt kysymyksistä viikon alussa. Linnan juhlien jälkeen en ihmetellyt enää yhtään. Niin monet ihmiset kysyivät minulta linnan juhlien jälkeen, että olinko juhlissa ollenkaan, kun ei näkynyt -- tai näkyi vain vilaukselta. Ihmiset olettivat, että saisin linnan juhlissa “prime timea”.

Aloin ajatella juhlien jälkeen, olisiko kuitenkin pitänyt pyrkiä tv-kameroiden loisteeseen tai keltaisen lehdistön sivuille juhlien jälkeen. Sehän olisi ollut toki mahdollista: hätkähdyttävällä pukuvalinnalla ja värillä olisi saanut jo ihmeitä aikaan. Oikeisiin kauloihin ripustautumalla taas maakuntamme uudesta kansanedustajasta olisi hetkessä tullut primo timesta nauttiva kansanedustaja.

Valitettava totuus kuitenkin on, että keltaisen lehdistön tarjoama pikajulkisuus voisi toki tehdä rivikansanedustajasta kaikkien huulilla olevan suosikin, mutta hinta olisi kova. Pukukilpailuun osallistuminen ja muu hömppäjulkisuuden synnyttämä toiminta saa kyllä vakavasti otettavan kansanedustajan maineen kerralla menemään. Kuitenkin juuri asiallisuudella ja vakavasti otettavuudella sekä toisten antamalla arvostuksella jokainen kansanedustaja saa parhaat tulokset aikaan kysymyksessä kuin kysymyksessä. Joten pahoittelen hyvät lukijat, johtopäätökseni on: ei pramea, kiitos!

Perjantaina oli jälleen istunto. Vaikka aamulla ei ollut valiokuntia, silti aika moni edustaja jäi pois istunnosta. Itse istuin vielä “jälki-istunnonkin”, sillä suuren valiokunnan kokous alkoi heti istunnon loputtua. Toiset pääsivät jo kotiin, kun me vielä istuimme edustamassa eduskunnan tahtoa ja antamassa ministereille mandaatteja Suomen asioiden hoitoon EU:ssa.

Lauantaina oli taas pikkujouluja. Erityisesti mieleeni jäi Metalliliiton paikallisyhdistyksen pikkujoulujuhlat. Tehtäväni oli puhua politiikkaa pikkujouluihin sopivalla tavalla. Pyhä Sylvi, vaikea tehtävä se oli. Mutta vakavasti puhuen Metalliliiton väen osalta tilanne on keväällä vakavampaakin vakavampi. Lomautukset uhkaavat jo keväällä, eikä aikaisemmin vuosien tapaan ole nyt edes näköpiirissä jollakin ajalla alkavia laivatilauksia. Keväällä on sitten mietittävä, miten tilannetta pitää hoitaa ja millaisia ratkaisuja voidaan yhdessä löytää. Varmaa on jo nyt, että lempiteemani eli muutosturvasta puhuminen ei ole ollut turhaa. Lisäksi selvää on, että äkillisten rakennemuutosalueiden tukirahojen lisäys tulee meillekin vielä kovaan tarpeeseen.

Viikko 50

Maanantaina oli oltava heti aamulla Helsingissä, sillä Kuluttajaliiton puheenjohtajan velvollisuudet kutsuivat. Kun iltapäivälentoni peruutettiin, en päässytkään valtuustoryhmään, vaan ehdin seuraavalla lennolla vasta varsinaisen valtuuston kokoukseen, joka alkoi poikkeuksellisesti tuntia aikaisemmin. Näin valtuustoryhmäkin oli tunnin lyhyempi, mutta minkäs teet. Piti vain odottamaan lähes kolme tuntia, että pääsi Hesasta takaisin kotiin ja valtuustoon. Illan valtuustossa puhuttiin muuten työterveyshuollon kunnallisen liikelaitosmallin tämän hetkisestä valmistelutilanteesta. Hienoa, että kunnallinen malli toteutuu nyt.

Tiistaina tuli tehtyä taas enemmän kuin lujasti töitä. Ensinnäkin kahdeksan jälkeen oli oltava jo talolla, kun STETE:n (Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi) järjestämän pandemia-aiheisen seminaarin väkeä piti olla ottamassa vastaan. Avasin eduskunnan auditoriossa pidetyn seminaarin alustuksella aiheeseen. Kaikki tilaisuuteen kutsutut puhujat olivat kyllä mahtavia. Tuli opittua paljon uutta asiaa. Erityisen mielenkiintoisia kuitenkin olivat juuri Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrysen esittämät näkökulmat pandemioista turvallisuuspoliittisena haasteena. Hänen lopputulemansa kun oli, että maailmanlaajuiset pandemiat saattavatkin olla jatkossa enemmän turvallisuushaasteita kuin juuri ulkopoliittisia turvallisuushaasteita. Tuli taas miettimistä. Mutta ajankohtaisempaa seminaaria tuskin olisi voinut olla, kun tiedämme, miten Nokialla jouduttiin kokemaan juuri saastuneen veden välittäminä tarttuvina tauteina, ehkä rajoitettuna epidemianakin.

Satakuntalaisia vieraita piipahti kylässä eduskunnassa. Juha Korkeaoja, Veijo Puhjo, minä ja Kallin Timppa juteltiin eduskuntatyöstä leppoisassa hengessä. Tuli muuten käytyä keskustan eduskuntaryhmän puhujakorokkeellakin, joka on yleensä vain Timon valtakuntaa. Myös veteraanikansanedustajia on talolla.

Keskiviikkona S-ryhmän johto lobbasi omilla aiheillaan kansanedustajia. Olen Satakunnan osuuskaupan hallintoneuvostossa, joten olin tietysti paikalla. Loppupäivä sujui normaalissa rytmissä: valiokuntia ja istunto. Olin myös Yleisradion haastattelussa, jossa käytiin läpi kulunutta eduskuntakautta ja peilailtiin tuntoja uusien edustajien kesken. Mukana oli sekä keskustan, kokoomuksen että SDP:n edustaja. Näytti siltä, että haastattelua oli kuunneltu, sillä sain heti joiltakin satakuntalaisilta palautetta. Onneksi pelkää hyvää. Olin pärjännyt kuulemma hyvin. Vaikea sanoa, kun en ollut itse kuulemassa : )

Torstaina kaikki pyöri eduskunnan normaalien rutiinien ympärillä. Sen lisäksi monta sataa postikorttia odotti lähettäjää. Illalla lähdin kotiin, sillä Viikarin Valkamassa oli Työväenyhdistyksen pikkujoulujuhla. Oli hieno tavata oman yhdistyksen väkeä näin runsain joukoin ja syödä kunnon jouluateria hyvän ohjelman merkeissä. Aamulla oli kuitenkin oli palattava sorvin ääreen. Kokouksia, valiokuntia ja loput postikortit postiin. Päivän paras anti oli kuitenkin eduskunnan Viro-ryhmän joulupuurotilaisuus, jossa Eestin suurlähettiläs analysoi osuvasti lähialueemme tärkeimpiä poliittisia haasteita.

Viikonloppuna ehdin muuten jo käydä jo aloittamassa joululahjojen etsintää kummilapsilleni. Kyllä se tästä tulloo, sanoisi nyt edustaja Mieto. Ehkä joulumieli sitten karttuu tulevalla viikolla, kun ensi vuoden talousarviota soudetaan ja huovataan koko viikko. Mitä pitemmälle talousarvion hyväksymisessä ollaan, sitä lähempänä joulu siis on. Hyvää logiikkaa, vai mitä? : )

Viikko 51

Jouluviikko alkaa. Ostin jo kuun alussa joulukalenterin. Perinteisestä suklaakalenterista en olisi välittänyt, mutta nyt löysin sattumalta salmiakkikalenterin kaupasta. Ajattelin vähän hullutella ja ostaa sitten lapsuusvuosien taas joulukalenterin. Olen siis aloittanut lähes koko joulukuun salmiakilla. Se antaa virtaa tähän edessä olevaan raskaaseen viikkoon. Olen valmistautunut ottamaan aika monien ministeriöiden toimialoihin kantaa.

Maanantaina jäi maakuntahallitus väliin, sillä eduskunta aloitti viikkonsa jo maanantaina. Kaikki muut paitsi suuren valiokunnan kokoukset ovat jo ohi. Nyt keskitytään vain ja ainoastaan budjettiin. Puhujia riitti -- pääsin Hesan kämpälle maanantain ja tiistain välisenä yönä yhden aikaan yöllä. Mutta tulipahan osallistuttua talousarvion yleiskeskusteluun. Lisäksi päiväjärjestyksessä oli käsittelyjä hallituksen esittämästä päästökauppalaista ja laista valtion yhtiöomistuksessa ja omistajaohjauksessa. Innostuin ottamaan näihin kantaa, sillä puoli yhdentoista aikaan maanantaina demarijoukkomme olivat varsin harvat, vaikka näkökulmamme oli syytä tulla esiin.

Totesin siis, että hallituksen esitys laiksi valtion yhtiöomistuksesta ja
omistajaohjauksesta tarjoaa uusliberalismille jälleen uutta tilaa. Esityksen
riveiltä ja rivien välistäkin selviää yhtä sun toista. Riveillä kerrotaan, että myyntivaltuuksia lisätään ja siirretään päätöksentekovalta eduskunnalta hallitukselle. Toisaalta rivien välistä selviää monenlaista. Voidaan syystä olla huolissaan, ollaanko tässä nyt antamassa niin sanottua avointa valtakirjaa suomalaisten valtionyhtiöiden alasajoon ja myyntiin. Ei voi tulla muuta kuin siihen tulokseen, että lisävaltuuksia haetaan niin sanotuissa myyntiaikeissa. Olen tällaista kehitystä vastaan. Tällaista ei voi eikä saa hyväksyä. Me tarvitsemme jatkossakin suomalaisia valtionyhtiöitä globaalissa maailmassa.

Seuraavana aamuna olleessa äänestyksessä me sosialidemokraatit hylkäsimme lakiesityksen, mutta oikeistohallituksen joukot veivät enemmistöllä lain läpi. Jäämme nyt sitten odottelemaan, mitä seuraavaksi myydään. Tosiasia kun on, että hallitus on ohjelmassaan sitoutunut euromääräisiin myyntitavoitteisiin, joten nyt sanomiset eivät enää auta sen vakuuttamiseksi, että hallituksella ei ole suurempia valtionyhtiöiden myyntiaikeita. Joopa joo!

Tiistaista perjantaihin käsiteltiin eri ministeriön toimialoja aikaisemmin ilmoitetussa päiväjärjestyksessä. Käyn tässä nyt läpi joitakin asioita, joita halusin nostaa esiin.

Ensinnäkin ulkoministeriön toimialan budjettikeskustelussa osallistuin debattiin. Kriisivalmiuden ylläpidosta, muodoista ja rahoituksesta käytiin jo niin paljon keskustelua, että päätin keskittyä muihin teemoihin. Omassa puheenvuorossani vetosin vielä ministeri Väyryseen, että hän vaikuttaisi YK:n vuosituhattavoitteiden toteuttamiseksi nopeammin Suomen osalta. Pohjoismaista Suomi on ainoa, joka ei satsaa 0,7 prosenttia bruttokansantuotteestaan kehitysapuun. Lamavuosien tiimellyksessä leikattuja määrärahoja on vaadittu takaisin asialliselle tasolle jo kauan. Meidän osaltamme tavoitteet ovat kuitenkin todella kaukana, sillä EU:n maiden yhteistavoitteiden osaltakin meillä on vielä suuri työ edessä. Kehitysmäärärahoja puuttuu ensi vuoden budjetista vielä 26 miljoonan verran, jotta pysyisimme tavoitteissamme. Vaadin salissa poliittista näyttöä nyt siitä, että kaikkien ilmaisemaa poliittista tahtoa todella on pitää Suomen antamista kansainvälisistä
sitoumuksista. Usein kuitenkin näyttää siltä, että politiikka on juuri
kansanedustajien tapa pitää ihmiset erossa siitä, mikä näille
ihmisille kuuluu. Lisäksi tuntuu siltä, että vain köyhempien puolustajat ovat valmiita antamaan vähäisemmästäkin, todelliset porvarit taas halusivat nuijia kehitysmäärärahat 26 miljoonaa vähäisemmällä kuin vasemmistolaiset. Ei olisi uskonut, että vihreätkin äänestivät tuollaisen puolesta.

Oikeusministeriön hallinnonala sen sijaan saa nyt 12 miljoonaa euroa enemmän rahaa kuin aikaisemmassa tämänvuotisessa talousarviossa. Lakivaliokunnan jäsenenä ei voi kuin olla tyytyväinen lisärahoitukseen. Tosiasiassa kuitenkin meillä on myöskin paljon ongelmia. Valtionhallinnon tuottavuusohjelma on oikeusministeriölle kova työkalu. 87 henkilötyövuoden henkilövähennys näyttää hyvin kaavamaiselta. Erityisesti tuomioistuimien puolella 44 henkilötyövuoden vähentäminen tuntuu lähes mahdottomalta. Toiseksi vankeinhoidon kulut kasvavat yhä kalliimmiksi käyvien vuokramenojen osalta. Me maksamme kuitenkin korkeita vuokria juuri valtion liikelaitokselle, joka tekee pienestä vankeinhoidolla. Miten esim. Satakunnan vankila voisi ”kilpailuttaa” sopivia toimipaikkoja ja uhata toimintojen siirtämisellä toisiin tiloihin vuokriensa kohtuullistamiseksi? Lisäksi tuontiautojen verotuskäytäntöä on syytä edelleen arvioida uudelleen. Tullissa makaa jo tuhansia veropäätöksestä valittaneiden juttuja, joista useimmat tulevat jo ennestään tukossa olevan tuomioistuimen käsiteltäväksi. Käsittämätöntä. Yhtä käsittämätöntä on, että markkinaoikeudessa on hankinta-asioiden riitoihin ratkaisu saatavana keskimääräisesti 13,4 kuukauden kuluttua, vaikka yleisesti oletetaan ratkaisun syntyvän puolessa vuodessa. On siis syytä harkita ihan vakavasti, että markkinaoikeuden toimivaltaan jatkossa kuuluisivat vain EU:n
kynnysarvot ylittävät hankinnat. 70% käsittelyistä tapauksista jää kuitenkin nykyään tuon rajan alle.

Sitten sosiaali- ja terveydenhuollon osuuteen. Keskustelu velloi kiivaana vielä kymmenen jälkeen torstai-iltana. Muistutin puheenvuorossani, että valtionosuuksien euromääräisestä kasvusta huolimatta valtion rahoitusosuus kuntien järjestämässä sosiaali- ja terveydenhuollossa pienenee merkittävästi. Nimittäin valtionosuuksien lisäys muodostuu lähes kokonaan valtion ja kuntien kustannustenjaon tarkastuksesta, kuntien kustannusindeksikorotuksesta sekä kuntien verotulomenetysten korvaamisesta sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksina. Aito korotus sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannusten valtionosuuksiin ensi vuodelle jää siten kovin vähäiseksi. Vanhustenhuollon ja perusterveydenhuollon parantamiseen tarpeet ovat ilmeiset. Tehdyt palkkaratkaisut näkyvät kunnallisveroprosentin nostona tai sopeuttamalla henkilöstömäärää palkkabudjettiin ovat totta jo ensi vuonna.

Väestö ikääntyy ja palvelutarve kunnissa kasvaa. Pelkästään tällä hallituskaudella tarvitaan parikymmentätuhatta uutta henkilöä terveydenhuoltoalalle. Hallituksen esittämä valtionosuus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin on täysin riittämätön tiedossa oleviin tarpeisiin nähden. Lisähenkilökuntaa tarvitaan kipeästi muun muassa sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja vanhustenhuollon palveluissa. Lisäksi tulisi vahvistaa vanhustenhuollon palvelutarjontaa muun muassa kotipalveluiden, omaishoidon ja perusterveydenhuollon osalta. Tämän lisäksi rahoitusta tulee ohjata vaikeavammaisen henkilökohtaiseen avustajajärjestelmään, mielenterveys- ja lapsiperheiden palvelujen sekä päihdepalvelujen kehittämiseen.
Ei voi kuin ihmetellä intoa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korottamiseen ja maksujen sitomiseen indeksiin, vaikka monia muitakin asiakkaiden sosiaaliturvatulonsiirtoja ei ole kyllä sidottu indeksiin. Korotukset koskevat ja vaikuttavat kipeimmin paljon sairastaviin, työttömiin ja vähätuloisiin ihmisiin.

Mahdollisten uusien laatusuositusten tulisi olla aiempaa konkreettisemmat ja sitovammat. Mielestäni henkilökunnan vähimmäismitoituksesta olisi lausuttava tarkemmin. Nyt suomalaiset ovat kovin eriarvoisessa asemassa asuinkunnasta riippuen. Myös vanhustenhuollon palveluiden valvonta-, kantelu- ja lupahallintotyötä tulisi selkeyttää. Tulevana vuonna pitäisi siis konkreettisemmin puuttua köyhien lapsiperheiden aseman parantamiseen myös, sillä heidän asemansa on vaikeutunut nopeimmin viimeisen 10 vuoden aikana. Stakesin mukaan toimeentulotukea saavissa lapsiperheissä oli vuonna 2005 jo noin 98 000 lasta. Hallituksen ehdottomat menolisäykset eivät paranna merkittävästi juuri näiden ihmisten asemaa ensi vuonna.

Mielestäni on hyvin kannatettavaa lähteä toimeentulotukilain uudistamiseen, mutta sitä varten tulisi varata myös rahoja. Toimeentulotuen muodostumista pitempiaikaiseksi toimeentulolähteeksi tulee välttää. Jotta köyhyyttä ja yhteiskunnallista syrjäytymistä voidaan ehkäistä, tarvitaan työttömyyden alentamiseksi lisäksi ensisijaisen sosiaaliturvan kehittämistä. Myös työmarkkinatuen saajat joutuvat liian usein hakemaan toimeentulotukea työmarkkinatuen alhaisen tason vuoksi. Siksi myös työmarkkinatuen tasoa on nostettava asteittain niin, että toimeentulotukeen turvautuminen ei ole enää välttämätöntä. Siten myös työmarkkinatuen taso on sidoksissa työttömyysturvan peruspäivärahaan ja työttömyysturvan peruspäivärahan ja myös ansiopäivärahan taso nousisivat.

Myös suomalaisten kasvaviin mielenterveysongelmiin on syytä nyt paneutua toden teolla. Yhä suurempi osa suomalaisista jää työkyvyttömyyseläkkeelle juuri mielenterveydellisistä syistä. Samalla suomalaisten lasten ja nuorten mielenterveyteen on pian puuttuva, esimerkkejä nuorten pahoinvoinnista on yllin kyllin. Ei tarvitse kuin muistella Jokelan tapausta. Siksi teinkin talousarvioaloitteen nuorten ja lasten psykiatristen määrärahojen neljän miljoonan euron korvamerkitsemisestä tulevalle vuodelle. Olenkin siksi kovin tyytyväinen, että myös asiantuntijavaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, että ainakin 4 miljoonan edestä pitäisi korvamerkitä lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon varattavia määrärahoja.

Puhuin myös omaishoidon kehittämisestä. Hallituspuolueiden edustajatkin vakuuttivat kilpaa iltayön aikana, että omaistenhoidon tukea kehitetään monenlaisin toimenpitein. Tavoitteena on mm. lisätä omaistenhoidon tuen piiriin kuuluvien määrää. Tavoitteena on myös tarkistaa ja selvittää mahdollisuuksia siihen, josko omaistenhoidon tuki siirtyisi Kelalle.

Vaikka edellisen hallituskauden aikana saatiin uutta lainsäädäntöä, silti on vielä paljon erilaisia omaistenhoitoon liittyviä epäkohtia, joita pitäisi parantaa. Ensinnäkin Suomessa on 300 000 omaistenhoitajaa, joista kuitenkin kunnallisen omaistenhoidon piirissä on vain noin 10 prosenttia. Omaistenhoito tukee julkisia palveluita korvaavana ja täydentävänä, ja se ehkäisee ja korvaa laitoshoitoa. Asuinkunnasta riippumatta pitäisi olla niin, että omaistenhoidon tukea olisi mahdollista maksaa kaikille niille, jotka täyttävät nuo omaistenhoitajan kriteerit. Lisäksi omaistenhoitajien jaksamista pitää tukea lakiin kirjatuilla mahdollisuuksilla viettää oikeutettuja vapaapäiviä. Ei siis ihme, että tätä pääluokkaa käsiteltäessä olin hallituspuolueiden edustajien kanssa eri mieltä yhdestä asiasta. Nimittäin omaistenhoidon kehittäminen ei ole mahdollista ilman resursseja, ja resursseja on arvioitu tarvittavan jopa 120 miljoonaa. Näitä suunnitelmia, joita juuri äsken tässä ihailin ja arvostankin kovasti, ei ole mahdollista toteuttaa ilman riittäviä määrärahoja.

Voi, tuleepas pitkä blogi. En voi kuitenkaan olla laittamatta tähän vielä joitakin huomioita työllisyyden hoidon osalta ensi vuoden talousarviossa. Ensinnäkin hyvä talouskasvu varmistaa nyt sen, että olemme voineet merkittävästi vähentää työttömyyttä. Nyt hallituksella olisi historiallinen mahdollisuus parantaa erityisesti vaikeasti työllistettävien ihmisten työtilannetta. Valitettavasti näin ei kuitenkaan budjettiesitys anna ymmärtää. Työmarkkinoilla olevien työttömien joukko on muuttunut aikaisempaa vaikeammin työllistettäviksi. Talouden nopeasta kasvusta ja työvoiman kysynnän lisääntymisestä huolimatta pitkäaikaistyöttömyys ei merkittävästi vähene. Tästä syystä tarvitaan aktiivista työvoimapolitiikkaa ja työllisyysmäärärahojen kohdentamista oikein. Hallituksen esitys talousarvioksi ei takaa riittäviä resursseja ja vaikuttavia keinoja pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi.

Hallitus suuntaa palkkatukea ensisijaisesti yrityksissä tapahtuvaan tukityöllistämiseen ja ammatilliseen koulutukseen julkisen sektorin ja kolmannen sektorin työllistämisen kustannuksella, vaikka tukityöllistämisen pääongelmana on ollut jo pitkään vaikeus löytää riittävästi yrityksiä, jotka olisivat kiinnostuneita työllistämään tai kouluttamaan vaikeasti työllistettäviä. Tein itse 3 miljoonan talousarvioaloitteen työllisyysmäärärahojen lisäämiseksi Satakunnan te-keskukselle. Erityisesti meillä Satakunnassa on suuri murhe siitä, riittävätkö ensi vuonna te-keskusten määrärahat työllistämiseen varsinkin tilanteessa, jonka me olemme jo kokeneet tänä vuonna. Nimittäin tälle vuodelle varatut työllistämismäärärahat eivät riittäneet esimerkiksi Porin työvoimatoimistossa kuin kesäkuun alkuun asti. Tosiasia on, että nyt hallitus heikentää merkittävästi näiden pitkäaikaistyöttömien eli työttömyyden kovan ytimen pääsemistä aktiivitoimenpiteiden piiriin. Työttömät jätetään kuntien toimenpiteiden varaan. Lisäksi uusi ongelma on sekin, että täysin työvoimapalvelulain tarkoittamien aktiivitoimien ulkopuolelle ja pelkän toimeentulotuen varaan jää jo lyhyessä ajassa yli 14 000 ihmistä. He ovat siis juuri niitä, jotka toukokuussa 2007 annetun ministeriön ohjeen mukaisesti ovat työvoimakeskuksissa saadun oikeuden mukaan laitettu nyt syrjään työvoimapalveluista motivoimattomuuden, terveydellisten tai sosiaalisten syiden vuoksi.

Toisaalta olen iloinen siitä, että nuorten yhteiskuntatakuuta ei ole unohdettu. Budjettiesityksessä ei puututa selkeästi kymmenientuhansien työmarkkinoiden ja koulutuksen ulkopuolella olevien alle 25-vuotiaiden nuorten asemaan kuitenkaan konkreettisella ohjelmalla ja rahoituksella. Ei voi myöskään kuin ihmetellä, miksi työllisyysperusteiset investointimäärärahat suorastaan romahtavat ensi vuonna, vaikka niillä tuetaan työllisyyttä ja lievennetään työttömyyttä pysyvien uusien työpaikkojen syntymiseksi.

Otin työllisyyskeskustelussa esiin myös sen, että työperäisen maahanmuuton lisääntyessä kehitettäisiin sellaisia toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että ulkomaalaisiin työntekijöihin sovelletaan aina suomalaisia työehtoja. EU-alueelta Suomeen tulevien tuhansien vuokratyöntekijöiden kohdalla tulee huolehtia, että
EU-alueelta tulevan vuokratyövoiman työehtoja valvotaan riittävin resurssein.

On hyvä, että ensi vuonna ammatillista peruskoulutusta laajennetaan, mutta samalla ei saisi unohtaa aikuisia. Aikuisilla, vähän koulutetuilla, työelämässä olevilla henkilöillä ei ole enää tätä heitä varten tarkoitettua Noste-ohjelmaa. Tosiasiassa kuitenkin työelämässä tapahtuvat joukkoirtisanoutumiset ovat suuri riski erityisesti vähän koulutetuille työntekijöille. Muutosturvaa tarvitaan. Aikuisille pitää räätälöidä oma koulutusmahdollisuus, heitä varten räätälöity ohjelma muutosturvaksi työmarkkinoiden muuttuessa.

Muuten onnistuin saamaan puheenvuoron eduskunnan torstain kyselytunnilla. Se ei olekaan mitään helppoa puuhaa. Puhuisin useastikin tärkeiden asioiden puolesta, mutta kyselytunnilla puheenvuoron saajat päättää ilman varsinaista logiikkaa puhemies. Yksittäinen edustaja sitten pomppii tuolillaan ja suorittaa seisomaan nousemisen harjoituksia sitkeyden mukaan. Onnistuminen jää herrojen haltuun. Totean kuitenkin siis vielä, että kysyin ministereiltä, onko vanhuksilla ollenkaan mahdollisuutta hoitotakuuseen. Asuinpaikasta riippuen vanhukset kun ovat kovin erilaisessa asemassa hoivapalvelujen suhteen. Hoivan laatu, kesto sekä hoivahenkilökunnan mitoitus vaihtelevat hyvin paljon asuinkunnasta riippuen. Hallitusohjelmassakaan ei varauduta erityisellä vanhustenhuollon ohjelmalla parantamaan kaikkien tiedossa olevia epäkohtia. Kysyin vielä ministeriltä, että eikö pitäisi pyrkiä suosituksista tiukempiin yhtenäisiin hoivapalvelujen kriteereihin? Vastaukseksi sain, että suosituksia tiukempia kriteereitä ja erillistä hoitotakuuta vanhuksille ei tarvita. Itse olen aina ajatellut, että valta on parhaimmillaan vastuuntuntoa ja vääryyteen puuttumista eikä sen suojelemista.

Viikko 52

Joulu! Kyllä sitä on odotettu. Nyt lepäilen. Ihanaa.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

VIIKKO 1 31.12.-6.1.

Hyvää uutta vuotta!

Lueskelin tällä viikolla kansainvälisiä lehtiä maailman menosta. Erityisen mielenkiintoinen oli Time-lehden vuoden ensimmäinen numero, jossa nostettiin vuoden henkilöksi Venäjän presidentti Vladimir Putin. Vahvaa oikeusvaltiota ja kansalaisyhteiskuntaa kannattavan lukijan kannalta juttu alkoi paljonpuhuvasti: järjestys on asetettava vapauden edelle.

Kansallistunteen nouseminen Venäjällä onkin puhuttanut Suomea ja muita länsimaita jo pitkään. On vilauteltu jopa kylmän sodan paluuta. Toisaalta onneksi kuitenkin kylmän sodan päättymisen ilmapiiristä ollaan kuljettu aimo matka.

Valtaosa venäläisistä on tyytyväisiä maan kehitykseen. Kansallisylpeys on kasvanut. Tosiasia kun on, että talous on kasvanut ja velkoja maksettu. Luonnonvaroiltaankin Venäjä on rikas. Taloudelliset suhteet moniin lähimaihin ovat tärkeitä. Timen mukaan Putin jopa haluaa Amerikan ystäväksi – vaikka Amerikka itse ei tunnu tarvitsevan ystäviä.
Jutussa Timen toimittaja toteaa venäläisten olevan onnekkaita, kun öljy on kallista, Putinin mukaan hölmöt ovat onnekkaita; he työskentelevät päivin ja öin.

Toinenkin kuva Venäjästä on olemassa. Venäläisten vapauksia on merkittävästi vähennetty. TV-kanavia ja sanomalehtiä on lakkautettu. Vastustajia on pidätetty. Valta entisiin Neuvostoliiton alusmaihin on murenemassa, mutta paikoin silti ote on edelleenkin vahva. Silti korruptiota koskien Putin toteaa vain, että transitiomaissa kysymys on vaikea ja tulevaisuudessa tilanne paranee. Kysymyksen reilun pelin merkityksestä hallinnossaan Putin kiertää vielä kauempaa. Hänen mukaansa perusjärki on tärkein periaate hallinnossa, ja sen tulee perustua moraalisiin periaatteisiin, mikä ei ole mahdollista ilman uskonnollisia arvoja.

Timen juttu muuttuu yhä kiinnostavammaksi, kun Putin vastaa kysymykseen, millaisia vääriä oletuksia amerikkalaisilla on Venäjästä. Putin ei nimittäin usko väärinkäsityksiin, vaan tarkoitukselliseen aikeeseen luoda kuva, että Venäjää voi vähän tökkiä. Syyksi presidentti arvelee sen, että tekijät ovat vähän villi-ihmisiä tai kehityksestä jäljessä.

Hyvänen aika! Putin on nyt puhunut?

VIIKKO 2 7.-13.1.

Kirjoitin taas urakalla kolumneja. Pyydetyt aiheet olivat varsin haastavia ja mielenkiintoisia. Erityisen haastavaa oli kirjoittaa Demarinaisille heidän pyytämästään teemasta: globaalit tuotteet vs. paikalliset tuotteet. Suuri kysymys on, pitäisikö suosia globaaleja reilun kaupan tuotteita vai paikallistuotantoa. Reiluilta tuotteilta vaaditaan korkeaa ympäristön-suojelua ja sosiaalisia vaatimuksia, kuten asiallisia tuotanto- ja työoloja sekä oikeudenmukaista palkkaa. Kuitenkin lähes poikkeuksetta lähialueella tuotetut paikalliset tuotteetkin ovat tässä mielessä yhtä reiluja, sillä tuotteita on helpompi tarkistella huolellisella silmällä lähileveysasteilla. Siten suurin uhka on tuotteista, jotka ovat globaalissa taloudessa jäämässä vaille reiluutta vaativaa valvovaa silmää. Mitä kauempaa ostamme, sitä vähemmän tiedämme, miten tuotteet on tuotettu. Näin ollen kysymys on aika yksinkertainen. Vastakkain eivät viime kädessä olekaan paikalliset ja reilun kaupan tuotteet, sillä kumpia tahansa ostamalla tietää tukevansa kohtuullisia työoloja ja tuotanto-olosuhteita. Loppujen lopuksi reilun kaupan tuotteet ja paikalliset tuotteet ovat vastakkain globaaleja tuotteita, joiden reiluudesta emme voi mennä takuuseen.

VIIKKO 3 14.-20.1.

Yhdysvaltojen talouskriisistä puhutaan jo yhä vakavampaan sävyyn. Vallalla alkaa jo olla kaksi leiriä, jotka eroavat sen suhteen, pitäisikö tilanteeseen puuttua vai ei. Toiset sanovat, että valtion on tartuttava tilanteeseen ja varmistettava kansalaisten maksukyky, jottei kriisi syvene entisestään ja lama iske kunnolla. Toiset ns. talousasiantuntijat taas uskovat, että parasta on olla tekemättä mitään, sillä vapaa markkinatalous korjaa kyllä itse puutteensa. Luulisi, että viimeistään ensimmäisen maailmansodan jälkeisen talousromahduksen opit olisivat mielessä. Toisen maailmansodan jälkeen ne vielä olivat, kun Bretton Woods –järjestelmä luotiin vakauttamaan kansainvälinen talousjärjestelmä. Mutta eiväthän nekään opit pitäneet kuin parisenkymmentä vuotta, kun Yhdysvallat suoritti manööverinsä dollarin arvoa nostaakseen ja näin kansainvälinen talousjärjestelmä joutui taas epävakaalle pohjalle. Tuoreempiakin esimerkkejä on, kuten 15 vuoden takainen lama Suomessa. Syyksi löytyy kansainvälisen rahoitusjärjestelmän avaaminen ja kelluvat valuutat. Järjestelmä mahdollisti spekulaatioihin pohjautuvan arvo- tai roskapaperikaupan ja ns. mielikuvatalouden nousun.

Nyt on Yhdysvaltojen kupla odotetusti kovalla äänellä pamahtamassa kun paperit, joilla käydään moninkertaisella arvolla kauppaa, osoittautuvatkin katteettomiksi roskalainoiksi. Lisäksi lainojen korot ovat korkeat, joten maksuongelmaisilla ei oikeasti ole mahdollisuutta maksaa lainojaan.

Näin se markkinatalous siis toimii. Aina tulee aika, jolloin taas uusi talouskriisi on tuloillaan. Hyvällä globaalisti säännellyllä talousjärjestelmällä taas spekulaatioihin perustuva kauppa ei kannattaisi tai edes onnistuisi.

Amerikan taloudesta on odotettavissa vielä lisää huonoja uutisia. Meillä kriisi näkyy jo asuntojen hintojen laskuna ja kuluttajien varovaisuutena. Lisäksi uusien lainojen ottaminen on jo hidastunut. Keväällä siis talousarvionäkymää tullaan varmasti tarkistamaan. Hallituksen teot kasvun tukemiseksi eivät ole niin vahvoja, että tilannetta hallittaisiin viime kädessä hallituksen käsillä. Nähtäväksi jää, millä aikavälillä vaikutukset näkyvät työllisyydessä. Ei kauan kestä, kun näemme, miten talouden kevät todella etenee.

VIIKKO 4 21.-27.1.

Valtion omistajapolitiikka on puhuttanut päivästä päivään. Stora Enson päätöstä Kemijärvellä on perusteltu markkinoiden idealisoinnilla ja käsienlevittelyllä. Tosiasia kuitenkin on, että myös talouspolitiikan päätökset ovat viime kädessä poliittisia päätöksiä. Asia ei tule jäämään tähän, mistä jo päätään nostavat kansanliikkeet ovat yksi takuu.
Ammattiyhdistysliikkeessä ja muillakin tahoilla käydään taistelua, jottei
voittoa tekevä iso yritys voi noin vain pestä käsiään globaalien markkinoiden ehtoihin ja "pakkoihin" vedoten.

Suomalaisten keskuudessa kiersi tekstiviesti, jonka minäkin sain. Viestissä todettiin, että Stora Enson toimitusjohtaja Karvisesta postimerkki!? Huudahdusmerkit kertoivat monta sanaa: yhteiskuntavastuuta toteuttavien yritysten pääjohtajat ovat merkkinsä ansainneet.

Globaalin maailman puristuksissa ihmisestä on tullut kiusallinen sivutuote. Tosiasiassa kuitenkin näillä leveysasteilla meillä ei ole varaa siihen, että "pyhiä lehmiä" ei voi kaataa. Nimittäin sellaiset mantrat kuten "pörssiyhtiöiden toimintaan ei voi vaikuttaa" tai "kannattavankaan toiminnan alasajoon ei voi vaikuttaa" edustavat vain yhden totuuden politiikkaa, mistä on päästävä eroon. Kyllä valtionyhtiöiltä ja muultakin liiketoiminnalta voi ja saa vaatia sosiaalisten vaatimusten täyttymistä ja eettistä yritystoimintaa. Stora Enson Kemijärven ja Summan tehtaiden sulkemisen hyväksyminen merkitsee uuden oven avaamista, jonka jälkeen tuolta tieltä ei ole paluuta. Ei ihme, että jo EU:n komission puheenjohtaja Barrosokin ärähti eurooppalaisten puolesta. Nimittäin jos Nokian Bochumin tehtaan sulkemista pidetään ennakkotapauksena, silloin on vaikea vaatia valtionyhtiöiltä tai muilta pörssiyhtiöiltä toiminnan säilyttämistä nykyisillä leveysasteilla. Kannattavilta yrityksiltä on vaadittava vahvaa yhteiskuntavastuuta, sillä aina on joku jossakin, joka järjestää kannattavan ja tuottavan toiminnan muualla vielä halvemmalla. Kun näissä ketjuissa mennään oikein pitkälle, kaikkein halvimmatkin tuotantokulut nousevat nopeasti sen verran koholle, että kovaa hyötyä yritystoiminnan halpaviennistä tuskin on pitkällä aikavälillä kellekään.


VIIKKO 5 28.1.-3.2.

Lauantaina oli Kuluttajaliiton uuden liittohallituksen ensimmäinen kokous. Puhuimme siellä myös siitä, kuinka kuluttajilla on suuri valta vaikuttaa pörssiyhtiöiden ja kaikenlaisten yritysten toimintaan. Voidaan toki arvostella, kuinka paljon bochumilaiset todella saavat aikaan lähetellessään nokialaisellaan boikottiviestejä Nokiaa kohtaan. Mutta vaikka he eivät saisikaan aikaan suurta lovea Nokian taseeseen, he voivat saada yhtiön nykyiseen tai tulevaan toimintaan parannusliikettä toivomallaan tavalla. Siksi kuluttajilla on ammattiyhdistysliikkeiden kanssa suuri valta vaikuttaa yhteiskuntavastuun sekä eettisen liiketoiminnan toteutumiseksi. On muistettava, että Nike lopetti aikoinaan lapsityövoiman tossutehtaillaan ja Marimekko vaihtoi puuvillan tuottajiaan, kun kuluttajilla oli aihetta epäillä, että yritykset eivät toimineet sosiaalisesti vastuullisella tavalla. Boikotti puri myös aikoinaan Nestlen tapauksessa ja se puree jatkossakin, jos kuluttajat purra haluavat.

Kuluttaja-asioista tuli muuten mieleeni, että viime viikolla uutisoitiin keski-ikäisten naisten olevan kaikkein eettisimpiä kuluttajia. Olennaisinta on kuitenkin se, että kuluttajat voivat päätöksillään vaikuttaa tuotanto-olosuhteisiin ja laatuun laajemminkin. Varsinkin globaalissa maailmassa, jossa ei ole olemassa kaikkia sitovia pelisääntöjä, kuluttajan merkitys ja vastuu korostuvat.

Ensi viikolla alkaa eduskuntakausi. Edessä on kevään aikana monia suuria
kysymyksiä, kuten liikennepoliittinen selonteko, valtion menokehykset
seuraavalle kaudelle, perintöveroesityksen toinen osa, terveydenhuollon
asiakasmaksuista säätäminen, ilmasto- ja energiapoliittinen strategia ja
ihmisoikeusselonteko sekä puolustus- ja turvallisuuspoliittinen selonteko.
Keskustelua ja sähäkkää politiikkaa tullaan näkemään monen ison
asiakokonaisuuden ympärillä, ja odotan vauhtiin pääsyä!

Lisäksi esillä lienevät aina ajankohtaiset asiat: kunnallisten palvelujen
rahoitus, kuntauudistus, koulutuksen kehittämisen suunnitteleminen, sosiaali- ja terveydenhuollon tila, vanhustenhuolto, syrjäytyneet lapset ja lapsensuojelu, ympäristönsuojelu ja energiapolitiikka, julkinen liikenne, metsäteollisuuden tila, valtion omistajapolitiikka sekä EU-politiikka.

Tärkeintä on joka asiassa ja asiakokonaisuudessa muistaa heikomman puolustaminen ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen.

VIIKKO 6 4.-10.2.

Maanantaina valittiin odotetusti puhemiehet vuoden 2008 valtiopäiville. Jo ennen ryhmäkokoustamme otimme eduskunnan portailla vastaan kemijärveläisille "työtä tukirahojen sijaan" vaativan mielenosoituksen. Presidenttikin otti heti kantaa asiaan valtiopäivien avajaispuheessaan. Itse kirjoitin taas yhden kolumnin aiheesta ja olin aktiivinen eduskuntaryhmässä, kun keskustelimme välikysymyksen jättämisen tarpeesta. Välikysymys on jätettävä!

Illalla oli maakuntamme edunvalvontatapaaminen, jossa kävimme läpi vuoden ajankohtaisia edunvalvontahankkeita. Erityisesti käsittelimme liikennehankkeita, sillä liikennepoliittinen selonteko valmistuu kohta. Satakunnan kannalta tärkeimmät liikennehankkeet ovat Valtatie 8 Turku-Pori –yhteysvälin korjaus. Väli on Suomen vaarallisimpia tieosuuksia, eikä tärkeyttä vähennä se, että tien varrella on useita satamia, mutta ei rautatieyhteyttä. Toinen niin ikään aiemminkin esiin nostamani kysymys liittyy satamiin. Rauman ja Porin meriväylät täytyy syventää, jotta riittävät konttien kuljetusmahdollisuudet voidaan turvata. Rauman satamasta pitää saada ainakin 11 metriä ja Porin satamasta 12 metriä syvä. Neljänneksi Rauma-Jämsänkoskilaakson rataosan akselipainoja on korotettava. Kyseessä on yksi Suomen tärkeimmistä tavarankuljetusradoista, ja junakokojen lisääminen riittäviksi edellyttää akselipainojen kasvattamista. Myös metsäteollisuuden kannattavuutta voisi lisätä näin, sillä silloin kuljetuskustannukset laskisivat kuljetustonnien lisääntyessä jokaisessa kuljetuksessa.

Satakuntalaisten kansanedustajien kanssa teemme lujasti yhteistyötä liikennehankkeidemme menestymiseksi liikennepoliittisessa selonteossa. Meidän kannalta suurin riski piilee nyt siinä, että hankekustannukset ovat suorastaan karanneet käsistä, jolloin samalla rahalla saa joka vuosi yhä vähemmän. Siksi tosiasiallisesti suuria liikennehankkeita on tulossa tälle kaudelle vain 4-5. Päätökset tehdään myös aluepoliittisia seikkoja silmällä pitäen. Täten länsisuomalaiset saavat läpi vain yhden ison hankkeen. Kun lääni itsessään on jo niin iso, tiedämme, että vedämme nyt köyttä VT 8:n puolesta yhtä sisukkaita Pohjanmaan poikia ja tyttöjä vastaan. Hankalinta vieläpä kaikessa on, että haasteellisimpia ovat juuri sellaiset kilpailijat, joille on annettu jo etumatkaa.

Selkämeren kansallispuiston päätöksiä saattanemme saada myös tänä vuonna. Lisäksi Porin yliopistokeskuksen toiminnan turvaamiseksi tulen edelleen vaikuttamaan siihen, että riittävä rahoitus saadaan jatkossakin budjettiin. Lisäksi koulutuspoliittista kehittämissuunnitelmaa laadittaessa pitää turvata maakunnan olemassa ja kehitteillä olevien koulutusten jatko.

Muuten loppuviikosta Eero Heinäluoma avasi keskustelun EU:n turvatakuista. Keskustelu ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on taas vilkastumassa ja on hyvä, että sitä vetää porvareiden sijasta demarit. Vaikka useimmat asiantuntijat arvioivat, että Suomea kohtaan ei ole oletettavissa turvallisuusuhkaa ainakaan 10-15 vuoteen viime vuosisadalla koetuista ilmansuunnista. On kuitenkin hyvä varautua turvallisuusriskeihin ja ponnistella, jotta eurooppalaisella tasolla jo itsestään keskinäinen solidaarisuus ja turvatakeet olisivat mahdollisimman vahvat. Erityistä painoa pitää jatkossa pistää Euroopan koilliseen ja kaakkoiseen alueeseen. Silti sosialidemokraattien politiikkana on ollut, että nato-jäsenyydelle on tänään vaihtoehtoja, vaikka porvarit ajavatkin Suomea yhä vahvemmin Naton syliin.

Turvallisuuspolitiikan pitää jatkossa perustua yhä vahvemmin EU:n turvallisuuspolitiikan vahvistamiseen, pohjoismaisen yhteistyön konkreettiseen syventämiseen sekä Venäjän taloudelliseen ja henkiseen integroitumiseen kohti Eurooppaa. Jos kuitenkin EU:n turvatakuut eivät kehittyisi odotetulla tavalla ja jos Venäjästä tulisi reaalinen sotilaallinen uhka, silloin Suomella tulisi edelleen olla käytettävissä mahdollisuus liittoutua Naton kanssa. Joten vaikka Nato-jäsenyys ei ole nyt ajankohtaista, silti kansakunnan tulevaisuuden kannalta nato-option on oltava olemassa. Nyt ja tulevaisuudessakin turvallisuusuhat ovat kuitenkin vielä mahdollisuuksia (ja toivottavasti alati myös tulevaisuudessa), eikä mielestäni Nato-jäsenyydelle ole tarvetta.

Muuten natomieliset mielellään perustelevat liittymistä Naton turvatakuilla, vaikka käytännössä niihin viittaava artikla on jossain määrin avoin. Lisäksi kansainvälisiä kriisipesäkkeitä ovat tälläkin hetkellä myös sellaisissa paikoissa, joissa on Nato-joukkoja. Esimerkiksi Afrikka on jäänyt pikemmin YK:n kuin Naton väliintulojen vastaanottajaksi. Kuitenkin kansainväliset tulo- ja hyvinvointierot luovat myös tulevaisuudessa otollista maaperää kriiseille.

Ikävää on sekin, että Nato tuntuu olevan kiinnostuneempi maista, jotka ovat lähemmissä tekemisissä öljyn kanssa kuin Afrikka. Kansainvälisen talousjärjestelmän epäkohtiin Natolla ei ole paljon halua puuttua. Nato ei myöskään pyri vaikuttamaan talousjärjestelmien kautta demokratian ja oikeudenmukaisuuden lisääntymiseen globaalisti. Nämä ovat kuitenkin avainkysymyksiä epävarmuuden, turvattomuuden ja kriisien vähentämisessä.

Jännittävän näkökulman turvallisuuskeskusteluun tuo vielä sekin tosiasia, että me suomalaiset emme aikoinaan liittyneet EU:hun saadaksemme turvatakuita. Vasta myöhemmin on alettu keskustella EU:n mahdollisista turvatakuista. Nämä vaatimukset nousivat vahvasti esiin myös uutta perussopimustakin muotoillessa. Silloin avainkysymys oli, lunastetaanko EU:n turvatakuut kuitenkin tosipaikan tullen sitten Naton tarjoamilla turvatakuilla, sillä useimmat EU:n jäsenmaat ovat Nato-maitakin. Nähtäväksi siis jää, millaisia keskustelusisältöjä koplataan nopean toiminnan joukoista päättämiseen. Mielenkiintoista on, että kuinka paljon itse asiassa Naton nopean toiminnan joukoista syntyvä keskustelu tulee lopulta synnyttämään keskustelua itse natokysymyksestä.

VIIKKO 7

Oppositio teki välikysymyksen valtion omistajapolitiikasta, ja siitä keskusteltiin koko viikko. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin ja puheeni löytyy sivuiltani, joten en kommentoi sitä enempää. Viime viikosta lähtien olen myös kirjoittanut blogia puoleen uudelle sivustolle www.24d.fi. Onneksi en ole ainoa, vaan myös edustajakollegani Eero Heinäluoma ja Tommy Taberman vääntävät blogia viikoittain samaan verkkolehteen. Tällä viikolla kirjoitin siis jo toisen juttuni. Tämänviikkoinen käsitteli puolueen puheenjohtajanvalintaa.

Torstaina aiheena eduskunnan kyselytunnilla oli omaishoito. Hallitus aikoo kehittää omaishoidon tukea monenlaisin toimenpitein. Tarkoituksena on mm. lisätä omaistenhoidon tuen piiriin kuuluvien määrää. Kenties tuki voisi siirtyä Kelan vastuulle. Jo edellisen hallituskauden aikana saatiin uutta lainsäädäntöä, mistä huolimatta meillä on vielä paljon erilaisia omaistenhoitoon liittyviä epäkohtia, joita pitäisi parantaa. Ensinnäkin Suomessa on 300 000 omaistenhoitajaa, joista kuitenkin kunnallisen omaistenhoidon piirissä on vain noin 10 prosenttia. Omaistenhoito tukee julkisia palveluita korvaavana ja täydentävänä, ja se ehkäisee ja korvaa laitoshoitoa. Asuinkunnasta riippumatta omaistenhoidon tukea tulisi maksaa kaikille niille, jotka täyttävät omaistenhoitajan kriteerit. Lisäksi omaistenhoitajien jaksamista tulisi tukea lakiin kirjatuilla mahdollisuuksilla viettää oikeutettuja vapaapäiviä. Omaistenhoidon kehittäminen ei ole mahdollista ilman resursseja, ja niitä resursseja on arvioitu tarvittavan jopa 120 miljoonaa. Suunnitelmia ei ole mahdollista toteuttaa ilman riittäviä määrärahoja, mutta sitä hallitus ei tunnu ymmärtävän. On ihmeellistä, että hallitusohjelmaan sisältyy laajoja omaishoidon parannusehdotuksia, mutta taloudellista pohjaa lupauksista puuttuu juuri tuon 120 miljoonan verran.

Ulkopoliittisella rintamalla mielenkiintoa herätti mm. Etyjin vaalitarkkailuasia. Etyj ei tarkkaile Venäjän vaaleja. Syynä ovat kiistat tarkkailusta: Venäjä olisi laskenut tarkkailijat vasta pari päivää ennen vaaleja sekä varsinaisten vaalien ajaksi. Venäjän päätös estää tarkkailijoiden pääsy maahan samalla, kun se laskee parisataa muuta, on jonkinlainen näpäytys Etyjille. Miten järjestö voi siis edistää demokratiaa, kun poliittiset oikeudet ovat uhattuina? Etyj-alueen (Balkan, entinen Neuvostoliitto, Itä-Eurooppa) demokratiakehityksessä 1990-luvulla järjestöllä on ollut vielä varsin merkittävä rooli. Saa nähdä, miten järjestön käy tulevaisuudessa. Samalla Venäjän tarve näpäyttää järjestöä estämällä sen kunnollinen tutustuminen tilanteeseen samalla, kun ystävällismielisempiä tarkkailijoita kyllä lasketaan maahan, kertoo myös Venäjän tilanteesta ja sen demokratiaa väheksyvästä suunnasta. Jäämme odottamaan, millainen jälkipyykki vaaleista tulee, vaikka vaalien tulos onkin jo selvillä.

VIIKKO 8

Viikkoon on taas mahtunut edestakaisin matkustelua. Tiistaina eduskunnassa oli Stora Ensoa ja valtion omistajapolitiikkaa koskeva äänestys. Myöhemmin illalla olin jo takaisin Porissa tapaamaan piirin demarinuoria. Ilta oli todella mielenkiintoinen: nuorissa on Suomen tulevaisuus! Ja sanon sen silläkin uhalla, että joku voisi pitää 33v. allekirjoittajaa jollakin tavalla puolueellisena.

Puolueen puheenjohtajapelin tahti tiivistyy, kun samana päivänä Pia Viitanen ja Kimmo Kiljunen lähtivät mukaan kisaan ja muutamasta muusta ehdokkaasta huhutaan käytävillä. Ennen Pian ja Kimmon tiedonantoja kisassa oli jo viisi ehdokasta, mikä ei ole kovin pieni määrä sekään. Hienoa, että erilaiset ehdokkaat tuovat kisaan väriä, vaikken olekaan varma, onko ilmeisesti lähempänä kymmentä kuin viittä oleva lopullinen ehdokasmäärä kaiken sirkuksen väärti. Kisaan ilmoittautuvia miehiä ei lannista se, että viimeviikkoisen Helsingin Sanomien nettisivun gallupin hienoisen enemmistön mukaan SDP:ssä on nyt alkamassa nuoren naisen aika. Kyselyyn vastasi runsaat 4500 surffailijaa. Vastaavia kyselyjä tehdään joka julkaisussa, niin verkossa kuin lehtiversioissakin, enkä pidä kovinkaan suuressa arvossa näitä tällaisia kyselyjä. Nimilistoja ehdokkaiden puolesta keräillään jo. Siinä sitä sitten on mediassa kääntelemistä. Luvassa on sirkushuveja koko kevääksi, mitä korostaa se, että HS:kin kirjoittaa nyt jatkuvasti SDP:stä enemmän kuin kahdesta muusta suuresta puolueesta.

Euroopan tasolla kuohui, kun Kosovo julistautui itsenäiseksi. Pitkään jatkuneen epävakaan tilan päätös oli Euroopan kannalta hyvä ratkaisu. Kirjoitin aiheesta lisää demariblogiini, josta viime viikolla mainitsin. Kahvilassa jo isot pojat naureskelivat, että päätös luopua vallasta oli niin järisyttävä, että mallia taidettiin ottaa vähän kauempanakin. Kuuban Fidel Castro luopui vallasta (vaikka hänen tapauksessaan valta jääneekin perhepiiriin velipojalle). Fidelin päätöskin oli aika iso uutinen, vaikka luopumispäätöstä on todella pitkään odotettu. Tai ehkä juuri siksi?

Keskiviikkona minulla oli taas vieraana bussillinen maakunnan naisia. Oli todella kivaa, ja asiaakin tuli puhuttua. Naisia miellytti myös Tanja Saarelan, Mikko Alatalon ja Timo Soinin bongaaminen juttuseuraksi. Kotimatkalta tuli upeita kiitosviestejä. Mutta kiitos myös minunkin puoleltani, minullakin oli tosi mukavaa. Kirjoituspuolella viikolle osui Kuluttajaliiton puheenjohtajakolumni ja pari muuta juttua. Kirjoitustahtini on pysynyt alkuvuoden tiukkana ja lisää kirjoittamista on luvassa.