VIIKKO 26

Venäjän puutullikiistassa on tullut muutamia ulostuloja viikolla. Ministeri Väyrynen ehdotti, että valtio korvaisi teollisuuden kustannukset ja ulkoministeriö on nyt pantu selvittämään asiaa. Vanhanen tuntui suhtautuvan Väyrysen esitykseen positiivisesti ja Katainenkin sanoi, että kaikki kivet on käännettävä. Silti Kataisen mukaan valtion varoista teollisuuden kulujen kompensoimista ei voida tehdä. Ei voi kuin ihmetellä hallituksen avainhenkilöiden keskustelunavauksia ja keskusteluntorppauksia julkisuudessa. Kuulostaa enemmänkin siltä, että tällä tavoin vain peitellään sitä, että kokonaisratkaisua ei ole saatu aikaan. Liikenneministeriökin on jo todennut, että tiemaksun on oltava kaikille sama, eikä liikenneministeriö voi alkaa ehdotettuun teollisuuden kustannusten kompensointiin.

Minusta hallitus on kerta kaikkiaan lyönyt laimin Suomen kannalta tärkeän edunvalvontatyön passiivisuudellaan. Nyt etsitään oljenkorsia, kun pitäisi keskittyä lopputuloksen saamiseen Venäjän kanssa. Lisäksi puutullien kompensaatioehdotuksilla annetaan lisää liekaa tilanteen ratkaisematta jäämiselle. Sitäkö hallitus haluaakin -- että Venäjän kanssa ei saada puutulleista sovittua koskaan? Tällaiseen tilanteeseen tunnutaan jo kompensaatioehdotuksilla sopeuduttavan.

Olin tällä viikolla myös Euroopan neuvoston yleiskokouksessa. Siellä käsiteltiin erityisesti maahanmuuttajakysymyksiä ja kieliopetuksen takaamista maahanmuuttajille. Asia tuntuu olevan samaan aikaan Suomessakin ajankohtainen, sillä porvarihallitus on päättänyt vähentää selkeästi työvoiman valmentavaa koulutusta. Rahoitusta vähennetään kymmenesosalla viimevuotisesta, mikä tarkoittaa maahanmuuttajien kotouttamiskoulutuksen vähentämistä. Tämä on täysin käsittämätöntä, sillä hallitus hallitusohjelmassa kuitenkin todetaan, että kotouttamista edistetään mm. kielikoulutusta lisäämällä. Hallitusohjelmassa sanotaan myös, että merkittäville maahanmuuttoalueille laaditaan ohjelma maahanmuuttajien kotouttamiseksi ja työllistymisen edistämiseksi. Lisäksi oikeistohallitus aikoo sitoutua entistä laajempaan maahanmuuttoon. Kuitenkin resurssien vähentäminen osoittaa päinvastaista ja tuntuu käsittämättömältä tilanteessa, jossa entistä enemmän tulee olemaan kysyntää maahanmuuttajien kotouttamiselle mm. kielikoulutuksen kautta.

Muuten Euroopan neuvoston yleisistunnossa huomasin jälleen, kuinka erilaisia näkemyksiä ja tavoitteita demokratiasta vallitsee. Toiset olivat suorastaan tuohtuneita, kun heidän maansa demokraattista kehitystä ja tilaa epäiltiin. Samalla kokousedustajilla oli kovin monenlaisia näkemyksiä demokraattisuuden lisääntymisestä tai sen puutteesta. Esimerkiksi Azerbaijanin vankiloissa oli pidätettynä toisten mielestä terroristeja ja toisten mielestä syyttömiä poliittisia vankeja.

Silti ns. vanhoissakin demokratioissa on peiliin katsomista. Erityisesti tarkastelemista riittää, jos demokratian katsotaan sisältävän myös taloudelliset ja sosiaaliset oikeudet ja yhteiskunnan erilaiset palvelut. Uuseurooppalaisten asema ja maahanmuuttajien vaikeudet kotoutumisessa jäävät usein juhlapuheisiin, minkä porvarihallituksemme tuore linjaus kotouttamis- ja työllistämiskoulutuksistakin jälleen osoittaa.

Neuvoston istunnossa pidin puheenvuoron demokratian tilan ohella myös humanitaariseen oikeuteen liittyen. Vaadin mm. humanitaarisen oikeuden opetusta kouluihin ja varsinkin armeijaan. Jokaisen sotilaan ja rauhanturvaajan tulisi tuntea humanitaarisen oikeuden perusteet. Humanitaarisen oikeuden tarkoituksena on suojella selkkauksiin osallistumattomia henkilöitä sekä rajoittaa sodankäyntimenetelmiä. Euroopan neuvoston velvollisuus on varmistaa, että myös selkkauksissa ja konflikteissa toteutuvat perusihmisoikeudet.

VIIKKO 27

Pari asiaa nousee tämän viikon ajankohtaisista asioista yli kaiken. Ei voi kuin ihmetellä ETYJ:n valtuuskunnan lausuntoja koskien rypäleaseita. Valtuuskunta on jo ikään kuin päättänyt, että rypäleaseiden kielto tulee estää hinnalla millä hyvänsä. Miksi kuitenkin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj otti kielteisen kannan rypäleaseisiin, entä miksi Oslon sopimus rypäleaseiden kieltämiseksi saatiin aikaan ja yli puolet maailman valtioista lupasi sen ratifioida? Miksi Euroopan neuvostossakin lisättiin erään muun asian yhteydessä päätöslauselmiin toive, että EN:n jäsenmaat ratifioisivat nopeasti Oslon sopimuksen?

Suomen ETYJ:n valtuuskunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva piti tehtyä kannanottoa "aika jyrkkänä" ja totesi, että Suomi ei voi yhtyä tähän kantaan, koska kansallisen puolustautumisen tarpeet olisivat vaakalaudalla. Puolustuksemme uskottavuus siis kärsisi!

Mitä ihmettä tarkoitetaan tällä puolustuksen uskottavuudella? Ei suomalainen sotakapasiteetti tulee koskaan riittämään pelokkeeksi, että vihollisen ei kannattaisi hyökätä tankkien, ohjusten, kiväärien tai muiden pyssyjen pelossa. Rypäleaseilla siis ajatellaan olevan ennaltaehkäisevä turvallisuuspoliittinen vaikutus. Jos näin tulisi ajatella, eikö silloin kannattaisi vaarantaa maailman kauhun tasapainoa hankkimalla vieläkin pelottavampia pommeja, joista suurvaltojakin kehotetaan luopumaan?

Eikö enemmänkin tulisi arvioida uudelleen turvallisuuspoliittisia riskejä; mitä ne todella ovat ja millaisia aseita tarvitaan tulevaisuudessa? Kun Venäjä x3:n sijasta odotettavissa on ympäristökatastrofeja ja terrorismia, suojelevatko rypälepommit parhaiten meitä Itämeren saastumiselta, napajäätikön sulamiselta tai terroristien itsemurhaiskuilta?

Puolustusvoimatkin on ehtinyt jo tukea hallitusta siinä, että rypälepommit ovat tehokkaita aseita. Maavoimien esikunnan everstiluutnantti astui julkisuuteen kertomaan hallituksen rypälepommeille myönteisen kannan kehumalla, että ”rypäleammuksella on merkittävä tulivaikutus ja ne ovat erittäin suorituskykyisiä ja kustannustehokkaita. Rypäleammus on neljä-kymmenen kertaa tehokkaampi kuin perinteinen tykistön sirpalekranaatti”. Olen itsekin samaa mieltä. Nimittäin rypälepommit ovat niin tehokkaita aseita, että juuri vaikutusten vuoksi muu maailma haluaa näistä aseista eroon.

Tehokkuudesta kertoo paljon se, että juuri rypäleammukset aiheuttivat Kosovossa 1999 ja Irakissa 2003 enemmän siviiliuhreja kuin mikään muu asejärjestelmä. Rypälepommit ovatkin tyypillisiä esimerkkejä aseista, jotka eivät erottele siviiliväestöä sotilaista, joten suurin osa uhreista on tietenkin siviilejä ja heistä useat lapsia.

Puolustuksessa peräänkuulutetaan aseiden vastuullista käyttöä, siviilien pitämistä poissa vaara-alueilta ja toimivan asehallintajärjestelmän käyttöä. Rypäleaseet taas tiedetään yleisesti epäluotettaviksi ja ne levittävät räjähteitä laajalle alueelle. Rypälepommit saastuttavat maahan jäädessään alueen vuosiksi eteenpäin aivan riippumatta siitä, saadaanko konflikti ratkaistua. Sitten räjähtämättömät rypäleammukset silpovat pelloilla työskenteleviä maanviljelijöitä, maastossa leikkiviä lapsia sekä vaarantavat humanitaarisen avustustyön ja rauhanturvaajien toiminnan. Rypäleaseet vaikeuttavat normaaliin elämään paluuta vielä pitkään sen jälkeen, kun taistelu on lakannut.

Ainoa kestävä ratkaisu on siis aseiden valmistuksen ja käytön rajoittaminen ja Suomen on oltava tässä prosessissa oikeasti mukana.

Jopas tulikin innostuttua! Mutta Punaisen Ristin toiminnassa mukana olleena en voi hyväksyä, että me suomalaiset toimimme vapaamatkustajina suhteessa sellaisiin aseisiin, jotka aiheuttavat suurta tuhoa ympäri maailmaa. Voitte olla varmoja, että tuoreena Punaisen Ristin valtuuston puheenjohtajana tulemme pitämään asiaa esillä väsymiseen asti.

---

Toinen viikon puheenaihe syntyi EKP:n torstaisesta päätöksestä nostaa ohjauskorkoa 4 prosentista 4,25 prosenttiin inflaation ja talouden hillitsemiseksi. Päätös on aiheuttanut ulinaa eri puolilla Eurooppaa. Erityisesti ranskalaiset, saksalaiset ja espanjalaiset ovat kilvan varoitelleet keskuspankkia vaarantamasta talouskasvua. Kun euro kallistuu entisestään, se saattaa vaikuttaa meilläkin päin viennin kysyntään.

Vaikka rahaliitto perustettiin aikoinaan taantumien ja inflaation pitämiseksi kurissa, toisin uhkaa käydä, sillä kymmenien miljoonien eurokansalaisten ostovoima on laskenut huomattavasti. Inflaatio on jo EKP:n tavoitteista puolet korkeammalla. Suomessakin tilanne on vähintään hätyyttävä, sillä me olemme jo lyöneet kirkkaasti EU:n neljän prosentin keskimääräisen tason. Suomalaisten ostovoima on entisestään kutistunut porvarihallituksen tekojen tuloksena: päivähoitomaksut nousevat huomattavasti, kulkeminen kallistuu merkittävästi, lämmityskulut kohoavat ja kunnallisverot nousevat. Ruuan hinnankorotuksille ei tunnu olevan enää mitään rajaa. EKP:n ohjauskoron nosto tekee keskimääräisen lainanhoidon vähintään pari kymmentä euroa kalliimmaksi kuukaudessa. Eikä hallitus tee mitään, vaikka suomalaisista kuluttajista ei ole enää taloutemme rakentajiksi.

Taantuma koputtelee jo Euroopan ovella ja tanskalaiset ovat saaneet jo kyseenalaisen kunnian olla ensimmäinen EU-maa, joka on painunut nipin napin taantumaan. Siksi puheet eivät enää riitä, tarvitaan tekoja. Niitä peräsinkin, mutta sain vastaukseksi suuren valiokunnan kesäkokouksessa monien muiden tavoin vain ministerien tuttua hymistelyä ja hyssyttelyä inflaation nousuun ja rahamarkkinoiden maksuvalmiuskriisiin liittyen. Avainpaikoilla istuvilla ministereillämme ei ole kerta kaikkiaan kykyä eikä uskallusta nostaa tilanteen vakavuutta ja siihen puuttumista EU:n rahapolitiikan tärkeimmäksi asiaksi syksyllä. Puuttuvat teot osoittavat myös sen, että porvarihallituksella ei ole kykyä edes oman taloutemme arkkitehdeiksi. Näiden tarjolla olevien ”talouden arkkitehtien” tyhjät lässytyssanat kiertävät suomalaisten kukkaronauhat vain yhä kireämmälle. Mitä tyhmyyden ylistystä!

VIIKKO 28

Talousnäkymät ovat heilahdelleet. Inflaatio eivätkä hinnat näytä laskevan. Vaikka asuntokauppa on hidastunut, lainanotto ei. Joka toisella suomalaisella onkin velkaa, eivätkä kaikkien varat riitä nousseiden korkojen vuoksi itse velan lyhennyksiin. Viime viikolla kuulimme Tanskan ajautuneen ensimmäisenä EU-maana taantumaan. Jatkoa seurannee.

Suomessa ostovoimaa ei porvarien toiminta paranna: kulkeminen, päivähoito, kunnallisverot ja lämmityskulut nousevat, ruuasta puhumattakaan. Kun euro kallistuu EKP:n ohjauskoron noston seurauksena, saattaa vienti hidastua. Vientiä hidastaa myös tietysti etenkin yhdysvaltalaisten suuri velkaisuus ja kulutuksen hidastuminen. Aasiassakin ollaan taantuman kynnyksellä. Talouskysymyksistä keskustelimme myös Suuren valiokunnan kesäkokouksessa, mutta hallituksen edustajat jatkavat samaa talouspoliittista hyssyttelyä kuin tähänkin asti.

VIIKKO 29

Pori Jazzin ja SuomiAreenan viikko on ollut oikeaa edunvalvonnan kulta-aikaa. Olen tavannut lukuisissa tilaisuuksissa suuren joukon vanhoja ja uusia tuttavia. Turuilla ja tilaisuuksissa, toreilla ja keskusteluissa on syntynyt hienoja ajatuksia, olen saanut kuulla monenmoisia terveisiä ja ehtinyt jopa hieman kuulla musiikkiakin. Viikko on ollut monessa mielessä todella antoisa ja kuhina Porissa on ollut valtava.

Myös puheenjohtaja Urpilaisen ensimmäinen varsinainen poliittinen esiintyminen muiden puoluejohtajien kanssa sujui hyvin. Vanhanen ja Katainen yrittivät hiillostaa Juttaa, mutta hän esiintyi vakuuttavasti ja asiantuntevasti. Tämänkaltaisen aiemman kokemuksen puuttuminen ei tosiaan näkynyt missään. Mediassa ehdittiinkin jo jonkin verran odotella SDP:n puheenjohtajan julkituloa, eikä esiintyminen jäänyt pettymykseksi, vaikka eri medioissa sitä kommentoitiin jopa keskenään lähes päinvastaisin arvioin.

Sen sijaan Vanhanen ja Katainen esiintyivät hämmentävän alentavasti. Vanhasen Juttaan kohdistamat tölväisyt olivat oudon ala-arvoisia. Ehkäpä maan terävin johto olisi ollut lomankin tarpeessa? Jutta kyllä puolusti asemaansa ja puolueen kannanottoja esimerkillisesti.

VIIKKO 30

Helteen saavuttaman Suomenkin suurin ajankohtainen uutinen on ilman muuta Bosnian sodanaikaisen serbijohtajan Radovan Karadzicin löytyminen Belgradista. Parrakkaana parantajana esiintynyt Karadzic oli joidenkin arvioiden mukaan viranomaisten suojeluksessa länsimielisen hallituksen syntyyn saakka, kun toiset todistavat että hänen jäljilleen päästiin vasta äskettäin entisen kenraalinsa Ratko Mladicin etsintöjen yhteydessä. Karadzicin pidätys on joka tapauksessa synnyttänyt niin vihaisia kuin helpottuneitakin reaktioita. Mm. kansanmurhaan, sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan syyllistynyt epäonnistunut runoilija ja isä viedään Haagiin sotarikostuomioistuimeen odottamaan prosessia, jonka seurauksena hän joutuu viimein vastuuseen teoistaan.

Kyse on merkittävästä askeleesta kohti Serbian EU-jäsenyyttä, vaikkei tie tällä vielä sileäkään. Nationalismifundamentalistit, joiden idoli Karadzic yhä on, aiheuttavat varmasti jatkossakin päänvaivaa länsimielisille ja lännelle. Länsimielisten voitto vaaleissa kuitenkin todistaa, että kollektiivi-Serbialta löytyy tahtoa kulkea kohti yhteistä unioniamme. Kun pidätyksen aiheuttama lasku kotimaan kansalliskiihkoilijoille on maksettu, saattaa se Ratko Mladicin löytyä. Tervetuloa eteenpäin!

VIIKKO 31

Olen vihdoinkin lähdössä lomalle. Tätä on odotettu! Palaamisiin elokuussa!

VIIKKO 34

Puheenjohtajamme avasi tällä viikolla Unelmista todeksi –kiertueen. Samalla hän vei meidät sosialidemokraatit aivan uuteen aikaan todistamalla ihmisille, että me sosialidemokraatit haluamme kuunnella suomalaisten unelmia ja toiveita tulevaisuuden politiikalle. Lisää unelmia saa lähettää tekstarilla, netissä tai kortille kirjoittamalla. Alan itsekin uskoa nyt siihen, että vaihtoehdottomuuden aika on ohi ja me sosialidemokraatit olemme muutoksen tiellä. Unelmani maailman muuttamisesta on ottanut valtakunnallisella tasolla tulta alleen. Unelmista todeksi!

VIIKKO 35

Politiikassa joutuu kuulemaan monenlaista – usein varsin pöhköjä ja perustelemattomia väitteitä tai ajatuksia, joilla on usein kuitenkin jonkinlainen ideologinen pohja. Tässä yksi esimerkki: pääministeri Matti Vanhasen mukaan tulevien kunnallisvaalien suurin kysymys on pormestarien puute kunnissa. Voi pyhä Sylvi!

Kyllä kuntien keskeisin ongelma on se, että valtio on pessyt kätensä peruspalveluiden rahoituksesta – ja siihen muuten Vanhasen-Kataisen hallituksella olisi ollut mahdollisuus vaikuttaa, toisin kuin pormestarinmallin käyttöönottoon kunnissa.

VIIKKO 36

Hallituksen budjettiesitys on nyt valmis ja viimeiset silaukset vuoden 2009 talousarvioesitykseen ovat tehdyt. Olen erittäin pettynyt siihen, miten esitys kohtelee Suomen kuntia. Kuntatalouden vahvistaminen ja hyvinvointipalveluiden turvaaminen olisi pitänyt olla hallituksen keskeisin tehtävä. Silti perusterveydenhuollon laadun parantamiseen ei ole osoitettu tarpeeksi resursseja, vaikka tiedämmekin, että terveyspalvelut kaipaavat kipeästi laaturemonttia. Myös ikääntymisen haasteisiin olisi tullut vastata panostamalla vanhustenhuollon kuntoon laittamiseen.

Hallitus ei varaudu hitaan kasvun aikaan monipuolisesti, vaan uskoo pelkästään kahden miljardin veronkevennysten varaan. Vaikka ajoitus olikin kohdallaan taantuman elvyttämiseksi, silti niiden oikeudenmukaisuudesta mitoituksen ja kohdennuksen suhteen voidaan olla montaa mieltä. Veronkevennykset olisi pitänyt kohdistaa pieni- ja keskituloisille ja pohtia tarkasti, kuinka suurin veronkevennyksiin olisi tullut lähteä. Nyt näyttää jo siltä, että hallitukselle oli enemmän ideologinen valinta tehdä suuret veronkevennykset ja antaa ne myös niille, joilla jo muutenkin olisi varaa vetää kansantaloutta ylöspäin omalla kulutuksellaan. Siksi veronkevennykset olisi tullut kohdistaa vain pieni- ja keskituloisiin, joiden ostovoima on muutoinkin alentunut korkean inflaation ja hallituksen tekemien muiden korotusten seurauksena.

VIIKKO 37

Hullujen ehdotusten sarjassa on nyt kunnostautunut sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä, joka ehdotti suomalaisen sairaalajärjestelmän muuttamista Italian mallin mukaiseksi eli tiettyjen ulkoistettujen toimintojen sekamelskaksi, jossa potilaita kohdellaan eriarvoisesti sen mukaan, mitä ylimääräistä hänellä on mahdollisuus perushoidon päälle ostaa. Tätä minä ja me sosialidemokraatit emme todellakaan halua.

Metsäteollisuuden laajamittainen alasajo ja työntekijöiden irtisanominen uhkaa jälleen. Odotamme nyt hallitukselta välittömiä toimia kriisipaikkakuntien tukemisessa. Meidän on löydettävä keinoja tasoittaa globaalin rakennemuutoksen aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia. Vastuu on nyt hallituksella, joka on jo epäonnistunut suomalaisen metsäteollisuuden toimintaedellytysten turvaamisessa. Hallituksen hiljaisuus omistajapolitiikassa sekä toimintaedellytysten turvaaminen kuljetusten, työvoiman ja energian osalta eivät ole edistyneet. Minkälaista yhteiskuntavastuuta enää voidaan vaatia, sillä valtio metsäteollisuuden suurimpana omistajana ei tee itsekään mitään?

VIIKKO 38
Ensi vuoden talousarvion käsittely on meneillään. Olemme tehneet oman luottamusbudjettimme, jossa kevennetään pieni- ja keskituloisten verotusta ja lisätään tulopuolta ympäristöohjaavalla verotuksella. Olemme esittäneet inflaatiotarkistuksia kaikkiin tuloluokkiin ja korottaisimme perusvähennyksen kaksinkertaiseksi ja nostaisimme asumistuen määrää. Näin esim. alle 1000 euroa ansaitsevien työttömien tai pätkätyöläisten ostovoima paranisi noin 30 euroa kuukaudessa.

Ajamme muutosturvaa ja tulevaisuuteen investoimista panostamalla koulutukseen. Lisäksi panostaisimme ensi vuoden budjetissa peruspalveluiden tukemiseen voimavaroja perusterveydenhuollon ja vanhustenhuollon vahvistamiseksi.

Meitä on syytetty koko viikon valtion rahojen roiskimisesta sinne tänne ja jakopolitiikasta. Vastuullisuudestamme kertoo kuitenkin se, että kaikki panostukset kattaisimme myös tulopuolta lisäämällä. Yhteiskunta tarvitsee verotuloja, jotta osaamispohjaista kasvua voidaan tukea ja kaikille tärkeät hyvinvointipalvelut turvata. Ympäristöveroja tiukentamalla vahvistamme tulopohjaa: muun muassa Windfall-veron luominen, jäteveron laajentaminen ja pakkausveron säätäminen vahvistaisivat tulopohjaa noin 600 miljoonalla eurolla. Lisää tuloja saadaan käännetyn ALV:n käyttöönotolla ja torjumalla harmaata taloutta sekä korottamalla alkoholiverotusta ja säätämällä pörssikaupalle sekä myyntivoitoille vero.

VIIKKO 39

Tällä viikolla on taas ollut monenlaista. Viikon hienoin hetki oli, kun olin Leineperin Antti Ahlströmin koulun 120-vuotisjuhlassa pitämässä juhlapuheen. Koululla on minullekin suuri merkitys, vaikka en ole itse sitä käynytkään. Isäni kuitenkin on, ja itsekin olen viettänyt lapsuuteni kesät Leineperin aukeilla. Oli hieno nähdä tuttuja, sukulaisia ja isän tapsuudenystäviä. Hienoja elämyksiä, varsinkin kun minulla oli pitkä matka edessä Lahteen, jossa oli Punaisen Ristin kaksipäiväinen seminaari alkamassa.

Viikon poliittisista uutisista nostan esiin nyt vain sen, että vaivihkaa pankeille on nyt ilmestynyt oikeus nostaa yksipuolisesti uusien asuntolainojen korkoja pankin vakavaraisuuden vaarantuessa. Pari vuotta sitten alkaneen valmistelun tuloksena Finanssialan keskusliitto sai maaliskuussa valmiiksi pankkien vaatiman kriisiehdon, jonka siunasivat sekä Rahoitustarkastus että Kuluttajavirasto. Finanssialan keskusliiton mukaan kriisiehdon aikaansaamisella ei ole yhteyttä Yhdysvaltojen pankkikriisiin. Mutta silti esimerkiksi Nordean johtaja Mekkonen perusteli oman pankkinsa päätöstä ottaa uusi lainaehto käyttöön juuri tarpeella varautua mahdollisiin riskeihin toteamalla, että “koskaan ei tiedä, mitä taloudessa tapahtuu”.

Suomalaisista saattaa nyt tulla kansainvälisen keinottelun maksajia. Vaikka pankit kilpaa vakuuttavat koron yksipuolisen noston olevan kriisitoimenpide, silti pankit ovat nyt varautuneet tällaiseen kriisiin. Hysteerinen hätävarjelu sopii huonosti yhteen suomalaispankkien erinomaisen talouskunnon kanssa. Jälleenrahoituskustannusten noustua ja hintapaineiden kasaannuttua pankit ovat havahtuneet huomaamaan, että alan keskinäinen lainakilpailu on sitonut pankit pienellä voittomarginaalilla entisestäänkin pidentyneisiin laina-aikoihin rahoitusmarkkinoiden heiluessa. Vaikka riskeistä on varoiteltu, edes Rahoitustarkastus ei ole kunnolla puuttunut pankkien toimintaan. Kun riskejä ei ole arvioitu oikein, pankit hakivat jälkikäteen mahdollisuuden päästä käsiksi uusien lainojen marginaaleihin vaaran vaaniessa.

Onneksi kuluttajan suojana ovat tilanteessa kuin tilanteessa kuluttajasuojalain ja oikeustoimilain kirjaukset, mitkä mahdollistavat sopimusehtojen kohtuullistamisen sopimuksen synnyttyäkin. Nimittäin sopimusehtojen säätelystä todetaan seuraavasti: “Jos tässä laissa tarkoitetun sopimuksen ehto on kuluttajan kannalta kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioonottamatta.” Tällä lain kirjauksella eduskunta on halunnut suojella kuluttajia vahvemman oikeudelta. Kuitenkin oikeusvaltioon kuuluvaa kaksipuolista sopimuskäytäntöä ollaan nyt murentamassa monilla tavoin yhteiskunnassa. Entä jos samanlaisia vahvemman oikeuksia alkavat vaatia vaikka vakuutusyhtiöt tai sähkölaitokset, jotka haluavat itselleen mahdollisuuden muuttaa palvelujensa hintoja yksipuolisella ilmoituksella taloudellisissa paineissa?

Valitettavasti eletty pankkikriisi todisti raadollisesti, että pulaan joutuessaan pankit eivät tunne armoa sen enempää pienipalkkaista neljälapsista yksinhuoltajaa kuin työttömäksi jäänyttä keski-ikäistä eläkeputkessa olevaakaan kohtaan. Miksi suomalaiskuluttajien pitäisi nyt olla laupiaita toiseen suuntaan? Entä jos kuluttajilla olisi yksipuolinen mahdollisuus maksaa vähemmän lainakorkoa oman taloudellisen tilanteen pahentuessa?

Keskeinen kysymys viime kädessä on, mikä on kohtuullinen ja mikä kohtuuton sopimusehto erilaisten yhteiskunnan sopijoiden välillä. Kovin kohtuullista ei voi olla, että kuluttajan vastuulla ja riskinä on asuntolainapankin vakavaraisuusongelmat, joihin yksittäisellä asuntovelallisella ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa. On myös moraalisesti kyseenalaista, että pankin liiketoiminnan tappioita alettaisiin periä asuntovelallisilta, joilla ei pitäisi olla taloudellista vastuuta huonosta pankinpidosta pankkikriisin uhatessa.

Vastustan jyrkästi palaamista aikaan, jolloin kuluttajien ja elinkeinonharjoittajien väliset sopimusehdot määrättiin vahvemman oikeudella. Lainakoron yksipuolisen muutoksen mahdollistama sopimusehto on kohtuuton ja siten kuluttajasuojalain vastainen. Tällainen mahdollisuus yksipuoliseen sopimuksenmuutokseen herättääkin mm. Pohjoismaissa ihmetystä, sillä paine kuluttajien suojelemiseen lisääntyy EU:ssa koko ajan — esimerkiksi Ruotsin kuluttajaluottolaissa on marginaalin muuttaminen laina-aikana kokonaan kielletty.

Valtioneuvosto on nyt vaa’ankielen asemassa asuntovelallisten kohtuullisten sopimusehtojen varmistamisessa. Tarvittaessa on turvauduttava lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin, jotta voidaan varmistaa suomalaisten oikeus luottaa sopimusehtojen kohtuullisuuteen ja sopimusten sitovuuteen molempien sopimuskumppanien osalta.