VIIKKO 40

Alkuviikosta oli kaupunginvaltuusto, jonka tapahtumista saatiin hurja lehtikirjoittelukin aikaan. Itse en ole halunnut osallistua tähän keskusteluun, sillä näitä asioita pitäisi linjata ensin omalla porukalla valtuustoryhmän kokouksessa, joka kokoontuu vasta lähes kuukauden kuluttua. Yksittäisten repostelujen tulee loppua nyt ja yhdessä on etsittävä linja, jonka mukaan mennään.

Loppuviikon olin Euroopan neuvostossa, jossa pohdittiin, miten Georgia-Venäjä –kriisiin pitäisi suhtautua. Asiaan palattaneen ensi tammikuussa, jolloin Euroopan neuvosto odottaa Venäjän toteuttaneen omalta osaltaan Ranskan neuvotteleman rauhanehdot.

Kirjailija Kari Hotakainen on määritellyt nuoruuden seuraavin sanoin: ”nuoriso on parhaimmillaan omissa oloissaan. Omat olot kestävät yleensä siinä 6-7 vuotta, minkä jälkeen nuoriso vaihtaa teltat normaalihousuihin ja alkaa narista liian korkeasta verotuksesta ja kävelykatujen rauhattomuudesta. ” Jos kaikki olisikin viimeisen vuoden aikana mennyt näin kun Hotakainen kirjoittaa, me suomalaiset emme olisi koskaan joutuneet kysymään, miksi telttojen vaihtaminen normaalihousuihin ja verotuksesta narisemiseen ei enää onnistukaan kuten ennen?

Miksi maailman terveimmistä suomalaisvauvoista on pikkuhiljaa alkanut kasvaa yhä huonovointisempia nuoria maailman parhaimpiin lukeutuvassa peruskoulussa? Monia nuoria vaivaa väsymys, masennus, heikkous tai vähintään huono fyysinen kunto. Tutkimustulokset näkyvät arjessa: joka kolmas nuori tuntee heikotusta ja väsymystä viikoittain ja joka kolmas nuori kärsii ainakin yhdestä psykosomaattisesta oireesta päivittäin. 20 vuotta sitten joka kymmenes nuori meni nukkumaan yhdentoista jälkeen, mutta nyt niin tekee jo joka kolmas. Samaan aikaan näiden nuorten ja lasten vanhemmat ovat puolestaan yhä kiireisempiä ja stressaantuneempia, eikä vanhemmuuden hoitamiselle aina jää voimia. Huolestuttavinta on kuitenkin suoranaisten vanhemmuuden taitojen puuttuminen, joiden kehittyminen on yhtä vaiheessa kuin monien vanhempien kasvaminen aikuiseksi tänä venytetyn nuoruuden aikana.

Yhteiskunnankin huolenpidolla on raaminsa. Valitettavasti lasten ja nuorten pahoinvointiin on tarjolla paljon enemmän ”ei oo:ta” kuin riittävää apua ja hoivaa. Neuvoloiden huolenpito perheistä loppuu lapsen ensimmäisen ikävuoden jälkeen, eikä ennaltaehkäisevää perhetyötä enää sen jälkeen tehdä. Puuttumisen paikkoja ei ole riittävästi edes kouluterveydenhuollossa, ja silloinkin nuorten ongelmien pitää jo lähennellä suoranaista sairautta, jota hoitaa. Koulun opetus- tai tukihenkilökunnalla taas ei ole koulutusta eikä edes työajan puitteissa mahdollisuuksia pysähtyä lasten ja nuorten ongelmien edessä.

Myös päättäjissä, sekä valtakunnallisella että kuntatasolla, on paljon vikaa. Yhteiskunnan mukanaolo lasten ja nuorten syrjäytymisen ja pahoinvoinnin ehkäisyssä on jäänyt 90-luvun laman jälkeiselle resurssitasolle, eikä valoa ole häämöttänyt tunnelin päässä. Oikeistohallitus ei ole hienoista puheista huolimatta satsaamassa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn eikä pahoinvointiin puuttumiseen erityisiä määrärahoja. Mielestäni meidän sosialidemokraattien pitää ajaa näihin ongelmiin pureutuvaa erillistä valtakunnallista toimenpideohjelmaa, jolla on myös riittävät voimavarat. Syyt ovat ilmeiset.

Yhden opettajakollegani paidassa luki eräänä työpäivänä muutama vuosi sitten isoilla kirjaimilla “elämäntyönä tulevaisuus”. Kasvatustyön etuoikeutta ei saisi olla kuitenkaan vain (meillä) opettajilla, vaan samanlainen oikeus ja velvollisuus tulisi olla sekä kodeissa että koko yhteiskunnassa. Me sosialidemokraatit emme saa hyväksyä sitä, että mitään ei tehdä maamme tulevaisuuden hyväksi. Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle liikaa. Valtion korvamerkityin varoin, mutta myös kuntien sisäisin tahtovalinnoin on vielä paljon kiviä käännettävissä.

Vaalien jälkeen muodostettavalla sosialidemokraattisella valtuustoryhmällä tulee olla poliittista tahtoa arvioida Porin omat pullonkaulat ja tehdä mahdolliset korjausliikkeet lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Monesti maailman parantaminen ei ole Porissakaan aina rahasta, vaan pelkästä tahdosta kiinni. Henry Ford oli jo aikoinaan oikeassa todetessaan, että “maan kilpailukyky ei ala teollisuushallista tai tutkimuslaboratoriosta. Se alkaa luokkahuoneesta”.

VIIKKO 41

Kansalaiset ovat seuranneet myrskynsilmässä päivä päivältä pahentuvaa maailmantalouden dominopeliä. Pankki toisensa jälkeen on tipahtanut veronmaksajiensa syliin ja kuilun partaalla tuntemattomista on tullut tuttuja nimiä: amerikkalaiset Fannie Mae ja Freddie Mac, islantilainen Glitnir, brittiläinen Bradford & Bingley, ranskalais-belgialainen Fortis ja saksalainen Hypo Real Estate. Näin lyhyessä ajassa on tuskin koskaan sosialisoitu näin paljon ja käytössä on keinoja, jotka tuntuivat vielä hetki sitten mahdottomilta. Meneillään on pahin finanssikriisi sitten 30-luvun, mikä etenee Euroopassa hengästyttävällä vauhdilla.

Pankkikriisin syvyydestä kertoo markkinoiden paniikki, kun pörssit ovat romahtaneet joka puolella. Esimerkiksi Helsingissä näin suuria kurssilaskuja ei ole nähty kahteenkymmeneen vuoteen. Ei ole hyvä, että avoimessa markkinataloudessa julkinen valta joutuu rahoittamaan yksityistä bisnestä, mutta vielä pahempaa veronmaksajien kannalta kuitenkin olisi, jos avoimet markkinat kaatuisivat tai suorastaan häviäisivät.

Finanssikriisin taltuttamiseksi amerikkalaiset ovat perustaneet jo suuren roskapankin kovan poliittisen arvoväännön jälkeen, britit taas ovat pääomittaneet pankkejaan, saksalaiset ovat antaneet täyden talletussuojan sekä kaikki EU-maat ovat yhteisesti nostaneet omiaan. Maailman keskuspankit ovat laskeneet ohjauskorkojaan ja massiiviset valvontatoimet on käynnistetty. Maailman keskuspankeista on tulossa monitoimiosaajia — Amerikan keskuspankki Fed rahoittaa jo lähes kaikkea. Vaikka Eurooppa on päässyt vielä vähällä, silti olemme ehtineet nähdä jo monen pankin pelastustyöt. Esimerkiksi Islannin valtio on konkurssin partaalla, kun valtio on joutunut pelastamaan jo kaikki suurimmat pankkinsa. Maailman pörssikursseista on haihtunut miljardeja yö yöltä, vaikka keskuspankkien elvytystoimilla on yritetty puhaltaa käyriin nousuvauhtia. Eikä kriisin pohjaa ole vielä edes kunnolla koettu.

Kun kaikki yrittävät suojautua, silloin kukaan ei ole todellisuudessa suojassa. Kaikki riippuu nyt talouden lisäksi psykologisesta silmästä. Maapallonlaajuisen rahajärjestelmän tyhjä on puhkeamassa ja paniikki on sen mukaista. Kevyt rahapolitiikka on synnyttänyt kriisin monen seikan tuloksena: arvopaperistaminen, strukturoidut velkasitoumukset, luottoriskille erillinen kaupankäynti, pitkään jatkunut riskien alihinnoittelu, syntynyt luottotappiotilanne sekä runsas likviditeetti ja pitkään vallinnut alhainen korkotaso. Velkaantuminen on nyt tulossa tiensä päähän, ja tuskin enää julkista tai yksityistä kulutusta rahoitetaan muilta lainatulla rahalla. Pankkien välinen luottamuspula näkyy pelon kehänä: kukaan ei luota nyt keneenkään ja kaikki epäilevät kaikkia Sana ei riitä enää luottamuksen siteeksi.

Yhdysvaltain talouskonekin köhii, sillä yksityinen kulutus on muodostanut maan taloudesta 70 prosenttia. Työllisyys kasvaa ja Yhdysvallat on sukeltamassa taantumaan. Amerikkalainen talouskriisi tuskin ulottuu suoraan suomalaisiin pankkeihin, mutta välillisesti Euroopan kautta kyllä. Äkillisistä käänteistä saa hyvän käsityksen siinä, että 10000 suomalaisen rahat jäivät yllättäen jumiin islantilaispankkiin, vaikka vielä edeltävänä päivänä Kaupthing uskoi selviävänsä kaatumatta. Samalla muuten Kaupthingin tapaus osoitti, että myös talletussuojassa on paljon ilmaa. Norja ja Ruotsi maksavat Kaupthingin asiakkaille sijoitetut rahat takaisin, ja pankki maksaa sitten aikanaan näin syntyneen velkansa takaisin. Apuun on huudettu myös Suomen valtiota, mutta juuta tai jaata ei ole vielä kuultu. Varmaa on vain, että talletussuojan takaaminen on viime kädessä valtioiden käsissä: esimerkiksi Suomessa kotitalouksilla oli pankkitalletuksia lähes 72 000 miljoonaa euroa ja samaan aikaan pankkien talletussuojarahastoissa oli noin 410 miljoonaa euroa.

Vaikka riskit suurenevat, onneksi Suomen pankkijärjestelmän vakavaraisuus ja kannattavuus ovat hyvällä tolalla. 90-luvun alussa koettu siperia opetti suomalaiset pankkikriisiherkiksi, joten suuremmilta spekulaatioilta on vältytty. Suomen pankkien varavaraisuutta auttaa merkittävästi suomalaisten oma tuki, sillä niin kauan kuin suomalaisten omat rahat makaavat pankeissamme, olemme pankkien välisessä vertailussa vakaammalla pohjalla. Silti riskejä pahoihin osumiin on pelättävissä, sillä rahoitusmarkkinoiden likviditeetistä on huutava pula. Pankkien varainhankinta on tullut entistä kalliimmaksi. Luottolama uhkaa, koska kulutus- että yritysluoton saaminen on jo kiristynyt Suomessakin. Rahoituskustannusten nousu ja rahoituksen saatavuuden vaikeutuminen vähentävät investointeja.

Yksityisen kulutuksen osuus on Suomen bkt:stä on puolet. Kulutus perustuu luottamukseen, mikä alenee omaisuushintojen laskiessa ja epävarmuuden lisääntyessä. Myös valtiontalous on haavoittuvaisempi kuin uskotaankaan. Ranska, Britannia, Tanska, Irlanti ja Espanja ovat jo taantumassa tai ainakin sen porteilla, ja Suomenkin talouskasvu on hiipumassa. Inflaatio-odotukset ovat yhä korkealla ja verotulojen kasvu voi hidastua nopeasti, erityisesti jos talouskasvu ja työllisyys heikentyvät odotettua nopeammin. Myös eläkevakuutusten riskit alkavat näkyä, sillä työeläkevakuuttajien sijoitusten arvo on laskussa. Me suomalaiset olemme lisäksi erityisen haavoittuvia viennin suhteen, koska sen osuus Suomen kansantuotteesta on lähes puolet.

Suomalaisessa keskusteluilmassa on nyt aivan liikaa hyssyttelyn makua, mikä on vaaraksi meille kaikille. Esimerkiksi vuosi sitten hallitusjoukot heristelivät tuohtuneena sormea taantuman povaamisesta. Yhtä naiivisti vielä kolme viikkoa sitten hallitusaitiossa todisteltiin käydyissä budjettikeskusteluissa, että finanssikriisiin ei ole tarvetta varautua ja nyt ei ole oikea aika lietsoa kansan epäluottamusta taloutta kohtaan. En ole voinut kuin ihmetellä, kuinka taitamattomissa käsissä Suomen talouspolitiikan johto on tai johtaako finanssipolitiikkaa ylipäätään kukaan tällä hetkellä. Suomella saattaa olla edessään syvempi ja pitkäkestoisempi taantuminen kuin tällä hetkellä ajatellaankaan, ja siihen pitää varautua. Mekään emme selviä tästä kriisistä pelkillä kauniilla puheilla — päädytäänpä maailmalla rahoituskriisin suhteen sitten mihin tahansa kolmesta kovin erilaisesta vaihtoehdosta: pikaiseen päiväjärjestykseen palaamiseen, menetetyn vuosikymmenen kokemiseen uudelleen tai pahimmillaan 1930-luvun laman toistoon.

Toivottavasti me suomalaiset kuitenkin pääsemme tästä kaikesta säikähdyksellä ja päädymme varautumaan tulevaisuuteen paremmin. Esimerkiksi maailmalla finanssimarkkinoiden valvontaa ja sääntelyä on ehdottomasti kiristettävä rahamarkkinoiden kuivumisen ja ylisuuren velkaantumisen estämiseksi. Pankeilta on vaadittava jatkossa parempaa itsensä pääomittamista riskien mukaisesti erityisesti uusien finanssialan tuotteiden suhteen. Lisäksi huonot pankkien palkkiojärjestelmät on otettava nyt suurennuslasin alle, sillä suurien optioiden ja bonusten innostamina pankit käyvät jälleen veronmaksajien kukkarolle. Varautuminen tulevaan on siis vähintäänkin yhtä tarpeellista kuin ajoissa töihin lähteminen myöhästymisen estämiseksi tai sateenvarjon ottaminen mukaan silloin, kun jo piskottelee — otammehan me palovakuutuksenkin tulipalon varalta, vaikka sellaisen sattuminen on varsin epätodennäköistä.

VIIKKO 42

Kuntavaalien alla kansalaisten on syytä tietää, miten oikeistohallitus kohtelee tulevina vuosina kuntia ja julkisia palveluita. Tulevaisuushallituksena itseään pitävän oikeistohallituksen ensi vuoden budjettiesitys on joko negatiivinen tai korkeintaan neutraali julkisten palvelujen osalta. Kunnat vastaavat 80 prosentilla maamme julkisista palveluista, joten tämä oikeistohallituksen poliittinen linjavalinta tulee merkitsemään vaikeita aikoja kunnille ja kuntalaisille.

Vaikka hallituspuolueet kehuvat panostuksiaan julkisiin palveluihin, niin tosiasiassa hallituksen omienkin laskelmien mukaan kuntatalouden toimintamenot: siis koulut, terveydenhuolto, päiväkodit, vanhusten hoiva ja huolenpito, tulevat olemaan alirahoitettuja seuraavien vuosien aikana. Hallitus on nyt tietoisesti vähentämässä valtion osuutta kuntien kasvavista palvelumenoista ensi vuodesta alkaen. Samaan hengenvetoon on todettava, että kuntien yhteenlaskettu alijäämä on heti vuosikymmenen vaihteen jälkeen lähes kolme miljardia euroa. Lisäksi erityisesti vanhustyössä ja terveys- sekä sosiaalisektorilla palveluiden tarve tulee kasvamaan. Tässä valossa oikeiston puhe siitä, että valtion ensi vuoden talousarvio olisi sosiaalinen ja välittävä, kertoo lähinnä oikeistohallituksen lanseeraamasta kauniista ontosta puheesta. Erityisen ongelmallista on, että sosiaali- ja terveyshuollon määrärahat kunnille eivät juuri kasva. Edellisten hallitusten hoitotakuun jälkeen nykyinen porvarihallitus ei ole tehnyt perusterveydenhuollon suhteen mitään. Me olemme esittäneet terveyskeskusten laaturemonttia ja vanhustenhuollon laatuohjelmaa, joihin olemme myös satsanneet riittävät voimavarat omassa vaihtoehtobudjetissamme, jossa olemme korjanneet hallituksen tulo- ja menoarvioiden selvät virheet ja esittäneet oman sosialidemokraattisen vaihtoehtomme.

Meneillään oleva budjetinvalmistelu on osoittanut karusti, että oikeistohallitus on laiminlyönyt ensi vuotta koskevassa budjettiesityksessään monia muitakin asioita, joilla on suurempaa tai pienempää vaikutusta kuntalaisiin ja kuntiin. Nostan tässä yhteydessä nyt esiin kolme muuta tärkeää asiaa, joita oikeistohallitus ei ota tosissaan: ne ovat työllisyydenhoito, pieni- ja keskituloisten ostovoiman parantaminen ja verojenkevennysten oikea kohdistaminen.

Ensinnäkin olemme ihmetelleet, miten laskusuhdanteeseen menevässä Suomessa on varaa laskea työllisyyspoliittisia määrärahoja esitetyssä tahdissa. Satakunnan osalta te-keskuksen työllisyyspoliittiset määrärahat tulevat vähenemään jopa 20 prosenttia eli noin 6 miljoonaa euroa, jos hallituksen budjettiesitys tulevalle vuodelle menee eduskunnassa läpi. Jokaisesta aktiivitoimenpiteiden ulottumattomissa olevasta työttömästä Pori maksaa jatkossakin merkittävän korvauksen huolimatta siitä, voimmeko vai emmekö voi enää tarjota mahdollisuuksia työllisyyskoulutukseen, työllistymiseen tai valmentavaan koulutukseen.

Toiseksi on todettava, että monet pienituloiset porilaiset hyötyisivät eniten ostovoiman vahvistamista erityisesti kunnallisverotuksen verotettavan tulon alarajan korotuksella ja asumisen tukemisella. Noin puolella eläkeläisistä – 600 000 naisella ja miehellä – kuukausitulot jäävät bruttona alle 1000 euron. EU:n määritelmänkin mukaan tuloköyhiksi luettavat pieneläkeläiset ovat jäämässä hallitukselta unholaan. Hallituksen budjetissa ei myöskään puututa inflaation rajuihin vaikutuksiin. Ruuan, vuokrien, bensan, dieselin, lämmitysöljyn ja sähkön hintojen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotukset leikkaavat kovasti pieni- ja keskituloisten eläkeläisten, työttömien, sairaiden ja lapsiperheiden elintasoa. Vertailun vuoksi todettakoon, että yksistään tämän ja viime vuoden aikana arvioidaan kaksilapsisen keskituloisen perheen elämiskustannusten nousseen 1500 euroa vuodessa.

Kolmanneksi me sosialidemokraatit kannatamme vastuullisia veronalennuksia, jotka tulee toteuttaa taloudellisesti tehokkaalla ja sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla. Talouskasvun elvyttämiseksi pieni- ja keskipalkkaisten palkansaajien ostovoimaa on vahvistettava verovähennyksen avulla, mutta on kyseenalaista tarjota suurituloiselle yhtä isot verojenkevennykset juuri sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen vetoamalla. 2 miljardin verokevennyksistä me osoittaisimme kuntapalvelujen parantamiseen merkittävän osan suurituloisten verojenkevennysten sijasta.

VIIKKO 43

Viimeiset viikot ovat menneet pitkälti Satakunnassa. Kunnallisvaalien loppurutistus on käsillä ja tuntuu, että työtä on tehty hartiavoimin. Olen kiertänyt, osallistunut ja keskustellut, ja tunnelma on ollut toreilla ja kaduilla todella hieno! Olen saanut hyvää palautetta ja monia työmääräyksiä. Tärkeimmät asiat liittyvät palvelujen turvaamiseen jatkossa, ja taloustilanne asettaa sille omat ikävät raaminsa. Tärkeintä on kuitenkin sosialidemokraattisten arvojen mukainen politiikka, ja toivon, että sille voimme jatkossakin saada mandaatin.

Sopivasti näin kunnallisvaalien alla käytiin myös torstain kyselytunnilla läpi erinäisiä tärkeitä kysymyksiä. Aivan erityisesti ihmettelin valtiovarainministeri Jyrki Kataisen budjettiajattelua. Varsin järkeenkäyvästi hän selitti, että valtion tulojen tulee olla tasapainossa aivan kuin kotitalouksienkin. Ilmeisesti ministeri ei ole tietoinen esimerkiksi taloudellisesti heikko-osaisten velkaantumisasteen kasvun taustalla olevista syistä? Hän ei taida olla tietoinen tuloerojen lisääntymisen ja inflaation yhdistelmästä? Noh varsinainen syy, miksi tätä ihmettelin, on se, että eikö valtiovarainministeriössä olla perillä siitä, ettei kansainvälistaloudellinen järjestelmä ole sellainen, jossa valtioiden tulot ja menot olisi tasapainossa ja että valtion talousjärjestelmä on itse asiassa olemassa siksi, että se liittyy kansantalouden pyörittämiseen. Poliittisilla päättäjillä on valikoima keinoja, joilla kansantalouteen voi vaikuttaa, ja siinä missä emme suvaitse tuhlailua, emme myöskään pihtailua. Ostovoimaa tulisi lisätä tulonsiirroilla, tuloista huolehtia veroilla ja työttömyydestä investoinneilla. Hallituksen haluttomuus kokoontua keskustelemaan yhteisistä toimista opposition ja ammattijärjestökentän kanssa heijastuu tällaisiin kommentteihin, joissa yksittäisen kotitalouspolitiikan oppeja sovelletaan valtioon. Sitä paitsi veronalennuksia – varsinkaan hyvätuloisille – ei lisätä kansantalouden kierroksia ja ostovoimaa yhtä tehokkaasti kuin heikkotuloisille kohdennetuilla tulonsiirroilla. Valtiovarainministeriössä ei siis pelkästään piilouduta ideologisten silmälasien taakse, vaan siellä myös hakeudutaan toteuttamaan kansantaloudellisesti tehotonta talouspolitiikkaa.

VIIKKO 44

Kunnallisvaalit ovat nyt ohi ja monen viikon kiertäminen ja keskustelu on takana, niin antoisaa kuin se on ollutkin. Vaikka Kokoomus nousi valtakunnan suurimmaksi puolueeksi, ei työ lopu. Sosialidemokraattinen uusi suunta on sitä, että kääritään yhdessä hihat yhteisten päämäärien vuoksi. Uusien vastuunkantajien esiin päästäminen ja yhteistyö arvojemme mukaisen politiikan toteuttamiseksi ovat ainoat ja parhaat käytettävissämme olevat keinot, kun suuntaamme katseen tulevaisuuteen. Eräs vastaus huutoon on se, että me sosialidemokraatit pystymme rakentamaan politiikkamme ja sanomamme vahvasti suomalaisten uskomien arvojen varaan, kuten historian saatossa olemme tehneet. Se vaatii määrätietoista keskustelua ja pohdintaa, mutta luottamuksen palautuminen sosialidemokraattiseen arvopolitiikkaan on sen arvoista.

Henkilökohtainen vaalitulokseni oli itselleni työvoitto ja kiitän siitä, että porilaisten terveiset ovat olleet selvät. Teen parhaani ollakseni saamani työmääräyksen osoittaman luottamuksen arvoinen.

VIIKKO 45

Lautamiesten asema käräjäoikeuksissa on puhuttanut oikeuspuolta jo pidempään. Itsekin käytin asiaa koskevassa salikeskustelussa muutaman puheenvuoron, sillä ihmettelen vallitsevaa ajattelutapaa. Lautamiehethän ovat osallistuneet vuosisatojen ajan alioikeuksien toimintaan, ja kyse on vakiintuneesta oikeuskäytännöstä länsimaissa. Kyse ei ole vain tehokkaasta lainkäytöstä vaan myös kansalaisten luottamuksesta. Tuomittujen tulee voida tuntea, että tuomioistuimen päätös on oikeudenmukainen, ja tämän oikeudenmukaisuuden toteuttamisessa tuomioistuimen maallikkojäsenet ovat erityisasemassa. Nyt kuitenkin ollaan kustannussäätöjen etsimiseksi karsimassa kustannustehokasta lautamiesjärjestelmää.

Taustalla on halu lisätä tuomarien virkoja. Silti viime eduskuntakaudella on jo alkanut lautamiesten karsiminen ns. kirjallisten menettelyjen muodossa: nykyjärjestelmässä voidaan hoitaa asioita yhden tuomarin voimin, jos rangaistusta seuraa korkeintaan kaksi vuotta. Käytännön ja teorian ristiriita käy ilmeiseksi, kun lakivaliokunta korostaa lautamieskokoonpanon olevan yhä peruskokoonpano samalla, kun hallituksen esityksen päätavoitteena on todellisuudessa vähentää lautamiesten määrä kolmasosaan nykyisestä eli vähentää yli 20 000 lautamiestä.

VIIKKO 46

Torstain kyselytunnilla esitin kysymyksen koskien vankiloiden karsimista. Olemme pelänneet jo viikkoja Köyliön vankilan lopettamisen puolesta. Työvoitto kuitenkin tuli kun sain kuulla, että vankilaorganisaatiota ei muuteta Köyliön osalta. Olin lähes kaksi viikkoa nähnyt vaivaa asian eteen; ollut yhteydessä rikosseuraamusvirastoon ja Köyliön vankilaan, keskustellut maakunnan asianaisten ja –miesten sekä kansanedustajien kanssa. Lisäksi sain lakivaliokunnan ottamaan asian omakseen. Tässä oli oikein onnistunut esimerkki edunvalvontatyön tärkeydestä ja siitä, että aina joskus työ tuottaa hedelmää!

Isompi työ, joka on heikommin tuottanut hedelmää, koskee koko valtion tuottavuusohjelmaa, joka tässäkin vankila-asiassa oli taustalla. Useilla aloilla seuraukset ovat suorastaan hälyttäviä, eikä vankeinhoito siinä suhteessa poikkea muista. Rikosseuraamusvirastossa suunniteltiin malleja, joissa vankeja ollaan siirtämässä suljetuilta osastoilta kohti avovankiloita. Tuottavuusohjelman paineet olisivat johtamassa malliin, jossa tällaisten vankien vahtiminen on esimerkiksi matkapuhelinten varassa!

Myös sosiaaliturvauudistuksen käänteet puhuttavat. Niistä kirjoitan tarkemmin 24d-blogissani SDP:n verkkosivulla.

VIIKKO 47

Vietin koko viikon työmatkalla Afrikassa. Kyse oli ulkoministeriön matkasta, jolla eri alojen päättäjät tutustuivat Afrikan nykypäivään, kehitysyhteistyöhön ja ajankohtaisuuksiin. Mukana oli lehdistöä, kansanedustajista Virkkunen, minä ja Tiilikainen, johtavia valtion ykkösvirkamiehiä ja tutkimuksen edustajia. Viikko oli erittäin mielenkiintoinen ja se tarjosi paljon uutta ajateltavaa koskien kehitysyhteistyötä ja sen suuntaa. Opein viikossa enemmän kuin olen oppinut istumalla nyt puolitoista vuotta valtion kehityspoliittisessa toimikunnassa.

Matkasta riittäisi kirjoitettavaksi useampikin essee, mutta ehkä riittää todeta, että esimerkiksi Mosambikissa tutustuimme köyhyyden vähentämiseen tähtääviin ohjelmiin. Tämä onkin maan tärkein tavoite. Painopistealueita ovat perusinfrastruktuurin kuntoon saattaminen (opetus, terveys, tiet jne.), ammatillisen koulutuksen lisääminen, (mosambikilaisen) yksityisen sektorin toimintaedellytysten parantaminen sekä ulkomaisten suorien investointien saaminen Mosambikiin.

Eräänä asiakokonaisuutena pohdimme kehitysyhteistyön rakenteellisia muotoja. Yhden kannan edustajathan ovat sitä mieltä, että kehitysyhteistyö pitää olla suoraa tukea valtioille, jotka ohjaavat sen päättämiinsä kohteisiinsa. Tätä kritisoidaan suureen korruptioon vedoten, joskin esimerkiksi globaalit talousinstituutiot kannattavat tätä mallia, sillä heillä on omia instrumentteja valvoa rahankäyttöä. Suorien järjestötukien etuna on niiden helppo seurattavuus myös rahaa antavalle maalle, mutta haasteena vastaavasti se, että yksittäisten
projektien vaikutukset eivät yleensä jää projektien varsinaista
voimassaoloaikaa pidemmiksi. Siksi pitkäjänteisyys olisi tehokkaampi keino
vaikuttaa.

VIIKKO 48

Tällä viikolla oli eduskunnassa vaihteeksi erityisen kiireinen viikko. Isoina
asioina käsiteltiin tiistaina ensi vuoden lisätalousarviota ja torstaina oli
kansainvälinen ajankohtaiskeskustelu maailman ruokakriisistä. Kyselytunnilla oli aiheena mm. kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen aseman turvaaminen, mikä onkin noussut julkisuuteen ja isoihin kampanjoihin.

Lisätalousarvioesitystä kehutaan hallituksen riveistä elvyttäväksi, vaikka
tosiasiassa nimitys on suorastaan korni. Ensinnäkin monista "elvyttävistä" toimenpiteistä oli sovittu jo hyvän aikaa ennen kuin koko elvytyskeskustelu alkoi. Esimerkkinä käy ruoan alv-maksun alentaminen. Toiseksi, niin sanottu elvytys pohjautuu lähes yksinomaan suurituloisille kohdentuviin veronalennuksiin. Olemme olleet sitä mieltä, että veronalennukset tulisi kohdentaa keski- ja matalatuloisille, jolloin niillä voisi olla tosiasiallinen vaikutus kulutukseen. Vielä tehokkaampia kansainvälisten esimerkkien ja tutkimusten valossa olisivat suoran investoinnit ja tulonsiirrot.

Maailman ruokakriisin aktualisoitunut globaalin finanssikapitalismin
taantumavaihe puhutti meitä salissa torstaina. Kriisin kärsijöinä on 40 %
maailman asukkaista, jotka elävät alle 2 dollarilla päivässä ja jotka joutuvat nyt käyttämään yli 70 % tuloistaan ruokaan. Vaikka erilaiset kansainväliset yhteenliittymät ovat aloittaneet ja aloittamassa monenlaisia velkajärjestelyjä ja hätäapua, pitkällä aikavälillä tällaisia kriisejä voitaisiin ehkäistä rakenteellisilla toimenpiteillä. Ruokakaupan tasapaino edellyttää sääntelymekanismeja ja paikallisten viljelijöiden asemaa, koulutusta ja osallistumista on tuettava. Kolmansien maiden oman tuotannon tukemista on tuettava. Valitettavasti tätä on viime aikoina kuitenkin vähennetty ja lopetettukin länsimaisten velkajärjestelyjä tehneiden toimielinten ehtoina.

VIIKKO 49

Tällä viikolla oli myös ETYJ:n ministeritapaamisen varjokokous
kansalaisjärjestökenttäkokoonpanolla. Järjestäjinä oli myös puheenjohtamani STETE (Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi). Puheenjohtajistossa meillä on sekä kansanedustajia että kansalaisjärjestöjen edustajia. STETE on muuten jo vuonna 70 ryhmä, joka toimii eduskunnan alla aktiivisten kansanedustajien toimin keskustellen turvallisuudesta.

Olimme järjestäneet ETYJ:n huipputapaamista ennen kahdenpäivän kansalaisfoorumin. Kokous alkoi tietysti dramaattisissa merkeissä, kun kokouspaikaksi aiotussa Ostrobotniassa oli tulipalo viikonloppuna. Onneksi tilat kuitenkin järjestäytyivät tiistaiksi – maanantain puhelinkierroksen aikana. Kaikkea sitä pitääkin tapahtua.

Kokouksen osallistujat tulivat maailman eri ETYJ-maista ja paikalla oli
jopa 125 osallistujaa, joiden lisäksi oli median osallistujat. Varsinaiseen
ETYJ-ministerikokoukseen oli tulossa ministereitä 40 maasta, joten oli tärkeää mahdollistaa myös kansalaisjärjestökentän äänen kuuluminen. Paikalla oli monenlaista asiantuntemusta läsnä olevien aktivistien, tutkijoiden ja poliitikkojen tuomana.

Tämä meidänkin seminaarimme oli osa Suomen ETYJ-puheenjohtajuuskautta.Seminaarissa valmisteltiin suosituksia ministereille. Foorumi oli oikeastaan uudenlaisen mallin rakentamista kansalaisjärjestökentän kuulemiseksi ylimmällä kansainvälisellä päätöksentekotasolla. Niinpä sitä voidaan pitää uutena
kehitysasteena kansalaisjärjestöyhteiskunnan ja hallitustenvälisen tason
väliselle keskustelulle ja vaikuttamiselle. Toivottavasti ETYJ:n uudet pj-maat ottavat luomamme mallin käyttöön.

ETYJ-kokouksen jälkeen viikko huipentui itsenäisyyden juhlintaan. Tänä vuonna pidin perjantaina puheen Meri-Porin lukiossa ja lauantaina Harjavallan itsenäisyysjuhlassa. Huh, mikä viikko ja lauantai-iltana oli vielä itsenäisyyspäivän juhlat! Onneksi kaikki meni hyvin! Hyvää itsenäisyyspäivää!

VIIKKO 50

Kova viikko takana! Suurin keskustelu on taas käynyt talouden ja talouden taantumisen ympärillä. Olemme väitelleet koko viikon siitä, mikä on elvytyksen todellinen suuruus ja tarve. Selvää on, että Kataisen ja Vanhasen tossut tuntuvat olevan varsin sekaisin ja hihat yhä käärimättä epävarman taloustilanteen edessä. Vielä 3.10. valtiovarainministeri totesi eduskunnalle, että ” tosiasia, on se, että mihinkään korjausliikkeisiin budjetin suhteen meillä ei ole tarvetta”. Samantyyppisestä ajattelusta kertoo esimerkki talousarvioesityksen täydennyksen yleisperusteluista: “Suomen talous on perustaltaan terve, joten taantuman uhka ei ole välitön”. Eri linjoilla syystäkin ovat olleet sekä oppositio että monet asiantuntijatahot, joiden varoitukset ovat kaikuneet kuuroille korville.

Nyt valtiovarainministeri Katainen on jo jonkin aikaa myöntänyt, että kansantalouden arviot ovat “jokseenkin muuttuneet”. Reilu pari viikkoa sitten hallituskauden aluksi sovituista poliittisista valinnoista tulikin yhtäkkiä “elvyttäviä”. Olemme nyt joka taholla saaneet kuulla, kuinka hallitus on saanut kokoon jopa kahden miljardin elvytyspaketin. Tosiasiassa kuitenkin valtion ensi vuoden talousarvioesitystä ja sen täydennysesitystä ei voi parhaalla tahdollakaan pitää “elvyttävänä” – ainakaan sanan aidossa merkityksessä. Elvyttävät toimet jäävät lähes yksistään valtavien veronkevennysten varaan. Jopa ruuan alv-vähennyksestä on tullut osa juuri sovittua elvytyspakettia, vaikka asiasta saatiin yksimielisyys jo ajat sitten hallituksessa.

Hallituksen budjettiesityksen täydennyksessä ei ole puututtu työvoimapolitiikan keinoin aikojen huononemiseen. Meillä on jo lähes 40000 lomautettua, mutta silti työllisyyspoliittisia määrärahoja ollaan yhä leikkaamassa hallituksen aikomalla tavalla 68 miljoonan verran. Satakunnan osalta se tarkoittaa kuuden miljoonan vähennystä, joka tuntuu kyllä ja liian paljon. Ei voi kuin ihmetellä, miksi valitussa suunnassa ei voi perääntyä ja jättää juustohöylää naftaliiniin. Varsinkin kun hallitus aikoo osoittaa itse huonoa esimerkkiä kiristämällä valtion tuottavuusohjelmaa entisestään minkä seurauksena valtion laitokset ja instituutiot saattavat joutua myös irtisanomisiin. Hallituksessa paheksutaan, että yksityissektori ja kunnat saattavat joutua irtisanomisiin, vaikka itse ei tarjota julkiselle sektorille toisenlaisia eväitä.

Kuntatalouden helpottamiseksi ei kaikesta huolimatta ole tarjolla lisätukea täydennysesityksessä eikä varsinaisessa talousarvioesityksessäkään. Kuntasektorilla ollaan siirtymässä jo lomautuksiin, velanoton lisäämiseen sekä palveluleikkauksiin. Kuntien kulut ovat kasvaneet 4 prosenttia samaan aikaan kuin tulot ovat laskeneet 3 prosentista vain prosenttiin. Suorana seurauksena on ollut, että 800000 suomalaisen kunnallisverotus kiristyy entisestään.

VIIKKO 51

Huh mikä viikko! Maanantaina oli poikkeuksellisesti istunto, joten piti olla kahdessa paikassa samaan aikaan. Tein niin, että olin aamulla ja iltapäivällä eduskunnassa ja illaksi tulin valtuustoryhmän kokoukseen ja sitten valtuustoon. Kaupunginvaltuusto kävi muuten katsomassa sen Rakastajat-teatterin Pori-jutun. Se oli upea! Tehty todellakin rakkaudella, Porista.

Myös keskiviikkona oli iltamenoa kotipuolessa. Koska suuri valiokunta oli vielä iltapäivällä, pääsin lähtemään vasta kovalla kiireellä lumipyryyn ja kohti kotikaupunkia. Oman Työväenyhdistyksen pikkujoulut oli ihanat, oli kiva tavata kaikki tutut ja vaihtaa ajatuksia politiikasta ja eikä ollenkaan sen vierestä. Illalla pääsin lähtemään takaisin Helsinkiin puoli kymmeneltä, joten ehdin vielä talousarviokäsittelyyn istuntoonkin. Maa- ja metsätalousministeriön hallintoalan käsittely oli menossa vielä ennen yhtä! Mutta tulipahan vielä puhuttua Porin tulva-asiat ja Kokemäenjoen tulvasuojelutarpeet niin, että kyseisen valiokunnan puheenjohtajakin kuuli toiveet. Eikä kello ollut kuin yksi yöllä! Kyllä tämä on monesti ”hullun” hommaa – ainakin mitä työaikoihin tulee!

Kaikki muut hetket olinkin sitten aktiivisesti salissa aamusta iltaan. Puhuin monista talousarvioon liittyvistä kohdista, mutta en käy nyt niitä referoimaan. Puheet löytyvät eduskunta.fi-linkkien alta meikäläisen kohdalta.

VIIKKO 52

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta teille kaikille!