VIIKKO 9

Kuluneelle viikolla on suorastaan poikkeuksellisesti osunut monta erityisen kuumaa perunaa. Ensin tiistaina käsittelyssä oli niin sanottu Lex Nokia, joka sallii työnantajille tai muille yhteisötilaajille (kuten yliopistoille, virastoille, kirjastoille ja jopa taloyhtiöille) oikeuden tarkkailla ja käsitellä työntekijöiden sähköpostiliikenteen tunnistamistietoja epäillessään, että työntekijä on paljastanut tai aikoo paljastaa yrityssalaisuuksia sähköpostissa. Yrityssalaisuuksien ja tietoturvallisuuden säilyttäminen on tietysti tärkeää. Kuitenkin esityksen yhteisötilaajan käsite on liian harkinnanvarainen ja epätarkka; tarkkailuoikeus ja laajemmat yhteisötilaajan oikeudet laajenisivat nykyisiä poliisin oikeuksia laajemmalle, sillä nykyisellään poliisikin tarvitsee teletunnistetietojen tarkkailuun oikeuden luvan. Niinpä ehkä jopa taloyhtiöissä isoveli tosiaan pääsisi valvomaan.

Toiseksi ei ole ollenkaan selvää, että tällä lakiesityksellä edesautettaisiin yrityssalaisuuksien suojelua todellisuudessa. Kolmanneksi ongelmaksi muodostuu se, miten yrityssalaisuudet viime kädessä määritellään. Lain nykyisen sanamuodon mukaan yhteisötilaajan tunnistamistietojen käsittelyoikeus on suhteellisen vapaata, eikä tarkkoja ennakollisia tai jälkikäteisiä ehtoja tai edellytyksiä käsittelylle ole.

Keskiviikkona käsiteltiin toista kuumaa aihetta, nimittäin työnantajien kansaneläkemaksujen laskemista sen verran, että alin maksuluokka – johon kuuluu 94 % yrityksistä – poistuisi kertaheitolla. Esityksen hyvänä puolena voi pitää taloustaantuman ja elvyttämisen ajassa sitä, että sen arvioidaan helpottavan työllistämistä tai ainakin vähentävän tarvetta lomauttamiseen ja jopa työntekijöiden irtisanomiseen. Ikävä kyllä näistä elvyttävistä vaikutuksista on esitetty kovin erilaisia arvioita suhteessa käytettävään rahamäärään. Jopa kaksinkertaisen työllisyysvaikutuksen saisi samalla rahalla aikaan suorien työllistävien hankkeiden kautta, esimerkiksi tukemalla julkista palvelutuotantoa ja investointeja.

Toiseksi työvoimavaltaiset pienyritykset eivät hyödy kela-maksun poistosta selkeästi, sillä todellisia hyötyjiä ovat pääomavaltaiset yritykset. Tällainen arvovalinta on vastoin aikaisempaa lainsäätäjän tahtoa. Kolmanneksi lainsäätäjän alkuperäinen ajatus työnantajien yhteisestä rahallisesta panoksesta kansaneläkeläistenkin elättämiseen jää nyt sivuun. Neljänneksi on yhä epäselvää, kuka maksaa syntyvän budjettivajeen. Hallituksen esityksessä todetaan, että Kela-maksujen poisto rahoitetaan pääosin energia- ja ympäristöveroja korottamalla. Ilman todellisia toimenpiteitä ja suunnitelmia on kuitenkin pelättävissä, että 1,1 miljardin maksun poisto tultaneen rahoittamaan todellisuudessa velkarahalla vai rahoitetaanko maksunpoisto kiireessä päätetyllä eläkeiän nostolla jatkossa? Kun kansaneläkkeestä tulee lähes tyystin valtion rahoittama, alkavat myös uudenlaiset poliittiset väännöt budjettien yhteydessä, jotka vähentävät työnantajien maksujen suomaa ennakoitavuutta ja KELA:n toimintavarmuutta. Kun kansaneläke nyt menettää sosiaalivakuutusluonteensa, tulee siitä yleistä sosiaaliturvaa, jolloin muutokset saattavat heijastua viime kädessä kansaneläkkeen saajiin. Tuntuu yhä enemmän siltä, että kyse on ideologisesta valinnasta, jonka Kokoomus halusi jo Lipposen I hallituksen aikaan, mutta tuolloin ei onnistunut. Ihmettelenkin, eikö olisi jo riittänyt, että Kela-maksua on viimeisen 12 vuoden aikana alennettu jo kuusi kertaa, joista viimeisimmän kerran viime vuonna - ei riittänyt siitä huolimatta, että nyt maksun taso on enää kolmasosa vuoden 1989 keskimääräisestä maksutasosta.

Nämä isot asiat eivät riittäneet yhdelle viikolle, vaan torstaina käsittelyssä oli uusi yliopistolaki, joka on saanut perin paljon vastustusta erityisesti opiskelijoiden, asiantuntijoiden ja osan yliopistohenkilökunnan toimesta. Uuden lain myötä yliopistojen ulkopuolisen rahoituksen merkitys korostuu samalla kun hallinto korvautuu merkittävältä osin ulkopuolisilla henkilöillä. Aivan aiheellisesti pelätään, että tutkimusvarat alkavat ohjautua elinkeinoa hyödyttäville aloille, jolloin esimerkiksi humanistiset ja yhteiskunnalliset alat jäävät rahaloukkuun. Ken näkee yliopiston eritoten sivistyslaitoksena, joutuu tulevaisuudessa tarkistamaan näkemyksiään. Ei kuitenkaan pelkästään pahaa, ettei jotain hyvääkin. Yliopistolaissa on turvattu yliopistoyksiköiden asema ja tulevaisuus, mitä satakuntalaisena pidän erittäin tärkeänä asiana.

VIIKKO 10

Hallituksen äkkinäinen eläkeveto, päätös nostaa minimieläkerajaa 65 ikävuoteen, sai kansalaiset takajaloilleen. Ei ihme, sillä tällainen keppiä ilman porkkanaa –linjaus on aikanaan pois monista ennestäänkin hellistä selkänahoista. Suomessa eläkeikä on kyllä esimerkiksi muita pohjoismaita alhaisempi, mutta se on noussut niitä nopeammin ja esimerkiksi yli 55-vuotiaiden työllisyysaste on meillä noussut EU-maita nopeammin. Suunta on siis jo nyt – vuoden 2005 eläkeuudistuksen jälkeen - ollut ylöspäin ja nykytahdillakin 2-3 pidennys siirtymiin toteutuu. Viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin yleisin työeläkkeelle siirtymisikä oli 63 vuotta.

Kuitenkin pääministeri sai Rukan hangilla hiihtäessään prosessoitua päätöksen nostaa eläkeikää erikseen jo nyt ja kaiken lisäksi päätös esiteltiin ilman minkäänlaista kolmikantavalmistelua. Vastarinta onkin ollut suurta: isojen palkansaajajärjestöjen nimienkeruu ja Sdp:n eläkkeen pelastamissivusto nousivat heti huippusuosituiksi. Puolueen sivustolla ilmaisi jo kahden ensimmäisen päivän aikana mielipiteensä 878 kansalaista ja kaikkiaan kävijämäärä oli runsaat 20 000!

Eduskunnan puolella otettiin parlamentaarisista keinoista käyttöön järeä: opposition välikysymys. Näin ison asian nostaminen välikysymysmenettelyyn olikin täysin välttämätöntä, sillä hallituksen päätös merkitsisi tosiasiassa eläkkeiden tason leikkausta. Vaikuttaakin vähän siltä, että laman varjolla pyritään palkansaajan ja työeläkeläisen asemaa heikentämiseen.

Tärkeämpää olisi kuitenkin löytää uusia katsantokantoja työhyvinvointiin, -olosuhteisiin ja puitteisiin, sillä samalla kun osa väestöstä on mielellään työelämässä pitkäänkin, osalle nykyiseenkin eläkeikään yltäminen on vähintään haasteellista. Kuitenkin monet voisivat nykyistä paremmilla joustoilla jaksaa pidempään: esimerkiksi osa-aikainen huilaamisen mahdollistava työtahti olisi saatava useamman ulottuville. Vuoden 2004 kuntoutusuudistuksen tulokset ovat olleet rohkaisevia, ja sen tien jatkaminen olisi nyt hallituksen valitsemaa tietä tärkeämpää.

VIIKKO 11

Hallituksen ilmoitus eläkeiän nostosta sai uuden käänteen, kun ilmoitus peruttiin. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että hallituspuolueiden korvat kokivat varovaisen paluun, kun neuvottelut työmarkkinajärjestöjen kanssa tuottivatkin yhtäkkiä tulosta. Se edellytti kuitenkin lähes 200 000 henkilön allekirjoittamaa adressia, mittavia protesteja ja vahvaa poliittista painostusta.

On suuri voitto kansanvallalle, että päätös peruttiin. On kuitenkin suuri tappio, että hallituksen reagointi edellytti näin järeitä aseita. Toistaiseksi demokratia vielä toimii, mutta nähtäväksi jää, millä aikavälillä ja millaisin keinoin hallituksen aikeet joka tapauksessa toteutetaan. Silloin niistä ei välttämättä tiedoteta yhtä avoimesti kuin tällä kertaa.

Kuitenkin vielä vaikeampia uutisia kuului maailmalta. Jokelan ja Kauhajoen jälkeen uusin Saksan kouluammuskelu tuntui järkyttävän meitäkin. Poliisin tiedossa on jo noin 260 koulu-uhkausta ympäri Suomea. Koulujen jokapäiväisessä arjessa nuorten pahoinvointi ja turvattomuus alkaa olla jo liian kovaa. Emme voi antaa talouslaman olla syynä koulujen hyvinvoinnin leikkauksille.

VIIKKO 12

Tällä viikolla käsittelyssä on ollut mm. lisätalousarvioesityksiä, mutta tiistaina lähetekeskusteluun tuli ideologisesti ja yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan suurin kysymys koko tähänastisella hallituskaudella. Kyse on tietysti palveluseteleitä koskevasta esityksestä, joka poliittiseksi realismiksi käännettynä tarkoittaa lähiaikojen suurinta terveydenhuollon yksityistämiseen tähtäävää esitystä.

Kuntien vapaudella markkinoitu esitys antaisi tosiaan kunnille mahdollisuuden antaa kuntalaisille henkilökohtainen palveluseteli, jonka kuntalainen voi vaihtaa kunnan hyväksymän palveluntuottajan kanssa. Setelin arvon määräytymisperusteen määrää kunta, samoin kuin sen, onko se kaikille samansuuruinen. Esityksen mukaan setelin tulee kuitenkin olla arvoltaan kohtuullinen, sillä tavoitteena on se, että kuntalainen voi valita palvelun toteuttamismuodon. Toisin sanoen hoitotakuuta säädettäessä poistettu erikoismaksuluokka tuodaan takaisin. Rahalla voi taas tulevaisuudessa saada julkisellakin puolella nopeampaa hoitoa. Hoitojonoihin jäävät ne, joilla ei ole mahdollisuutta maksaa palvelusetelin ja ostetun palvelun eroa. Palvelujen saatavuus, hinta, laatu ja valvonta riippuvat jatkossa asuinkunnasta ja rahapussin paksuudesta.

Hallitusohjelmaansa muinoin niin kovin sosiaaliseksi kehunut hallitus on siis tähänastisista askeleista suurimmalla harppauksella edistämässä varallisuus- ja hyvinvointieroja. Todellista vapauden lisäämistä esitys tuskin tuo, sillä jos edes julkisella puolella ei ole riittänyt leikkausjonojen lyhennykseen tarpeeksi erikoislääkäreitä, mistä niitä riittäisi sitten palveluseteli kourassa yksityiselle puolelle jonottavien hoitamiseen? Yhä useammat tulevatkin todennäköisesti siirtymään rahan perässä yksityiselle puolelle maksukykyisempien hoitojonoja lyhentämään. Kysyntä luokin varmasti uutta yritystoimintaa niin kauan kuin palvelusetelin arvo on suurempi kuin summa, jonka potilas saa Kela-korvauksena yksityisestä sairaanhoidosta.

Näin ollen palvelusetelistä on tulossa jälleen uusi yritystuki. Että sellainen susi lammasten vaatteissa.